Koliksi se vielä muuttuu

Raportti Kolin talvisilta kallioilta

Ukko-Kolin huippu

Koli

Pieni irtiotto arjesta ja reissu Pohjois-karjalan helmeen, Kolin kansallispuistoon alkoi hetken mielijohteesta vuoden toisella viikolla. Ajankohta itsessään osoittautui erinomaiseksi, sillä välillä tuntui siltä ettei koko kansallispuiston alueelta löydy muita ihmisiä kuin ryhmämme jäsenet. Tämä on iloinen asia varsinkin valokuvauksen kannalta, sillä usein paikka suorastaan kuhisee turisteja ja muita kulkijoita.

Nyt kansallismaiseman ihailun alustana toimii Kolin vaarojen littanat laet, mutta aikoinaan paikalla sijaistsivat neljän kilometrin korkeuteen nousseet Karelidien vuoret, jonka jäänteitä ovat nykyiset huiput, Ukko-Koli, Akka-Koli sekä Paha-Koli. Alppien veroiset vuoret ovat aikojen kulessa hankautuneet jääkausien ja eroosion voimasta nykyiseen mittaansa, eikä valittaa sovi. Yhä 347 metrin korkeuteen meren pinnan yläpuolelle kohoava tasainen ja sileä laki tarjoaa perälihakselle oivan ja tukevan alustan jota on siis työstetty tarkoituksenmukaiseksi kymmeniä vuosituhansia. Nyt seisoo muinaisen vuoriston entisellä lakipisteellä kameranjalustat, venäläiset turistit, tuoreet avioparit sekä kansakuntamme kerma sulassa sovussa ihastelemassa sieltä avautuvaa kansallismaisemaa.

Aikaa tiimalasissa on tosin tällä välin kulunut rapiat kaksi miljardia vuotta, joten tuuli onkin saanut tuivertaa ahkerasti moreenikerrosta pois puhellellen. Siinä maailman vahvimman kivilajin, graniitin, sileällä hiotulla pinnalla istuskellessaan voikin  miettiä miten kovin lyhyt aika on koko ihmiskunnan, saati yhden sukupolven taival. Siinä ei koko ihmislajin kynnestä jää kylmään kiveen jälkeäkään, ei nyt eikä jälkeen.

Näkymä parkkipaikalta huipulle vievästä raidehissistä.

Rinteen päältä löytyy myös jyrkistä rinteistään tunnetty Ukko-Kolin laskettelukeskus. Itse asiassa Suomen ensimmäinen sellainen, ja täällä harrasteltiinkin talvilajeja jo ennen sotia, jolloin pujottelumäki ja syöksylaskurata avattiin. Täällä viilettivät kansallisen tason hurjapäät ja olympiatoivot pussihousuissaan raivaten näin tietä tulevien sukupolvien sankareille. Matkailua täällä tosin harrastettiin 1800-luvun lopussa, jolloin paikalla mellastivat vuosisadan vaihteen kärkitaiteilijat, aina Sibeliuksesta Järnefeltiin. Ehkä juuri tästä syystä Kolin maisemia kutsutaankin kansallismaisemiksi, niin moniin maalauksiin ovat maisemat tallentuneet jo ennen kameroiden yleistymistä.

Hiihtohissit

Kolin kansallispuisto

Vaaran laelta aukeva maisema tarjoaa laajakuvakulman Pieliselle, joka on suomen neljänneksi suurin järvi. Pieleinen kuuluu Vuoksen vesistöön jonka pääjärvi on Suur-Saimaa, ja kosketuspinta sillä siis Saimaaseen on myös fyysisesti Pielisjoen laskiessa Saimaaseen kuuluvaan Pyhäselkään Joensuun edustalle. Tämän joen ansiosta on siis Joensuukin saanut nimensä. Vaikka vesireitti lätäköiden välillä löytyykin, ei täällä tarvitse pelätä verenhimoista saimaannorppaa joka rantakaislikossa vaanii pikkulapsia ja tuotantoeläimiä, sillä jostain syystä ei vastavirtaan polskiminen tälle mukavuudenhaluiselle sisävesinisäkkäälle maistu.

Ei talvikunnossapitoa.

Tätä kirjoittaessa on lumitilanne koko suomessa sen verran hyvä, ettei tänä vuonna ole norpalle tarvinnut pesäkasoja vapaaehtoisten lanailla, ja kuutit pääsevätkin putkahtamaan maailmaan luomupesässä. Joku saattaa miettiä, onko moinen ihmisen armeliaisuuden varassa elävä luonnonkappale elinvoimaltaan ja asenteeltaan riittävän kykenevä jatkamaan sukuaan tulevaisuudessa. Vähän samantyypinen tilanne on esimerkiksi orangilla, joka ei edes yhtä avohakkuuta kestä vaikka geeniperimältään niin kovasti ihmisen kaltainen onkin. Orankien ulostulot ovat kuitenkin lähtökohtaisesti huomattavasti maltillisempia ja älykkäämpiä kuin keskimääräisen perussuomalaisen kuntapoliitikon. Näin etenee evoluutio ja Darwinin lakeja on myös uhanalaisten eläinten kumarrettava; vaikka norppa ei täysin kädetön olekaan, ei se taloa saa rakennettua. Saman tekosyyn taakse ei voi piiloutua oranki.

Paha-Kolin huippu

Kansallispuisto tarjoaa monenlaista reittiä liikkujille; Varsinaiset vaaran huiput, eli Ukko-Koli, Akka-Koli sekä Paha-Koli sijaitsevat lähellä toisiaan, ja niille pääsekin näppärästi vaikka vain piipahtamaan. Autoparkilta vie ylös raidehissi ja ylhäällä matkailijoita palvelee Sokos Hotel Koli, matkailukeskus ja luontokeskus Ukko. Varsinainen kaikki kolme huippua kiertävä reitti on alle kaksi kilometriä, ja vaikka maasto paikoin onkin haastavaa, ei sen kiertämisessä normaalijalkaisella kauaa nokka tuhise. Toki löpytyy myös vaativampia reittejä kuten 60-kilometrinen Herajärven kierros, jossa tallustellaan viereisen Herajärvi ympäri kohtuullisen mäkisessä maastossa.

Näkymät kaikilta huipuilta on samaan suuntaan Pieliselle, ja maisemat ovatkin huikeat. Hyvällä säällä täältä näkyy Pielisen toiselle puolelle, aina Lieksaan asti. Kannattaa siis ehdottomasti poiketa mikäli mahdollisuus tulee. Maisema luonnollisesti vaihtelee aina ilman ja vuodenajan mukaisesti, itse olen käynyt kymmeniä kertoja, enkä varmasti ikinä paikkaan kyllästy.

Koli kesämekossaan

Metsähallituksen mökit

Välillä vedellään veronmaksajaakin kasvottoman koneiston toimesta oikein kunnolla myötäkarvaan, ja alati maksajan paikalla istuva maksukykyinen lypsykarja saa nauttia subventoitua tulonsiirtoa halpojen ja helppokäyttöisten vuokramökkien muodossa. Koko käyttöliittymä on yksinkertaisuudessaan nerokas; netistä voi tehdä varauksen päivästä viikkoon suoraan luontoon.fi sivuilta kalenterista saatavuuden tarkistaen. Mökkejä on pitkin maakuntia ja luonnonpuistoja erilaisín varustetasoin ja neliöin.. Osa mökeistä on tosin vain sesonkiaikoina vuokrattavissa, osa taas ympärivuoptisessa käytössä ja lämmitettyjä talven läpi. Pääosin nämä siis ovat vanhoja metsätyömiesten entisiä kämppiä ja kaikenmaailman uittotupia.Tuolta löytyypi siis myös varsin eksoottisia ja isojakin kokonaisuuksia, ja pääsääntöisesti hinta pyörii kuitenkin 70-90€/vuorokausi luokassa. Isommankin pesueen siis majoittaa näppärästi, mikäli tarvetta on.

Vuokratupien lisäksi löytyy metsistä toki muitakin vaihtoehtoja, kuten päivätupia ja autiotupia; itse olen joskus Ilomantsin hujakoilla ja aivan itärajan tuntumassa keskellä ei mitään yöpynyt autiotuvassa. Ne siis on tarkoitettu väliaikaiseen yöpymiseen retkeilyn lomassa. Itse en varsinaisesti ole mikään ultraretkeilijä, ja arvostan sisällä nukkumisen helppoutta jotta ei tarvitse teltassa värjötellä ja pelätä petojen keppostelua tai verenhimoisen murhamiehen tylppää esinettä.

Lähimmän tähtemme maahan langettama valo haalenee Jerojärven horisontissa.

Tassun alle osui vaihtoehdoista Jerojärven rannalla lojuva Jeron kämppä, joka osoittautuikin varsin positiiviseksi yllätykseksi. Ympärivuotisena vuokrattava, ilmeisesti Luonnonvarakeskuksen peruja oleva kämppä sijaitsee hyvien yhteyksien päässä aivan Jerojärven rannalla. Pihaan pääsee ajamaan aivan oven eteen, ja pidennettykin limusiini mahtui siinä kääntymään. Tämä varmasti monelle iloinen uutinen, paikalle pääsevät siis naiskuskitkin.

Jeron kämppä

80€ vuorokausihintaan kuuluu siis itse kämppä, erillinen ulkosaunarakennus, soutuvene ja puut. Paikalle saavuttaessa oli kämppä valmiiksi lämmin, eikä uunin lämmittämiseen sen suhteen ollutkaan tarvetta. Siisti ja yksinkertainen tupa, jossa kerrossänky ja levitettävä vuodesohava, sekä erillinen kahden sängyn pieni makuuhuone. Kaikki perus tarvikkeet keittiössä eli uunit, keittolevyt, keittimet ja mikrot sekä varsinkin talviolosuhteissa mukava sisävessa. Tosin vessa jälkilisättynä ahdas ja suunniteltu varsin kapealanteisille ihmisille, joten norsuosaston perseet onkin tyhjennettävä ulkohuussissa.

Saunarakennus

Saunarakennus sijaitsee siis erillisenä muutaman kymmenen metrin päässä itse tuvasta. Siinä on myös erillinen vilpola ja suora yhteys rannan laiturille. Kaikki tarvittava siis sekä rauhalliseen oleiluun ja peseytymiseen kuin myös oluenjuontiin. Itse talosta löytyy kahden hengen pieni makuuhuone sekä tupa jossa kerrossänky sekä vuodesohva ja iso pirttipöytä. Takkoja on muutamakin, mutta saapuessamme oli tupa valmiiksi lämmin, eikä puita tarvitse poltella kuin periaatteen vuoksi. Mökissä lyötyy siis yöpymispaikat 7 hengelle, mutta mattoon käärittynä tupaan mahtuu kyllä useampikin.

Makuuhuone

Myös kotieläimet ovat tervetulleita, ja koiran lisäksi paikalla oli jälkien perusteella viihtynyt myös varsinainen hiiriarmeija, joka ei kolttosillaan kuitenkaan häirinnyt yöpyjiä. Näkyipä järvellä myös jonkin pienpedon jäljet, niiden jättäjä lienee ollut kärppänä paikalla. Termi "Pienpeto" onkin erityisesti hiiripiireissä herättänyt paheksuntaa, onhan fyysiset voimasuhteet pahasti jyrsijää vastaan, eikä näin mietoa ilmaisua helpolla hyväksyttäisi.  Suomen metsähiiriyhdistys onkin jättänyt kielitoimistolle aloitteen, jossa termiä muutettaisiin neutraalimmaksi, mutta ehdotuksen läpimeno epäilyttää, katsellaanhan maailmaa näissä asioissa ikävän paljon ihmisen vinkkelistä.

Jerojärveen pääsee myös tutustumaan lähemmin, sillä paikalta löytyy laituri ja soutuvene, joka kuuluu mökin nhintaan. Tästä ei nyt talviaikaan juurikaan iloa ollut, mutta kesällä siis pääsee selälle mikäli mieli tekee.


Tykkylumi

Kuten aiemmin sanottu, ei lumesta reissulla ollut pulaa, kuten yleensäkään ei Kolilla ole. Korkeat vaarat Pielisen rannalla ovat mahdollistaneet mikroilmaston syntymisen, ja ilmasto ylhäällä eroaakin ympäröivästä alueesta. Sanotaankin että Kolilla on suomen eteläisimmät tykkylumet. Tykkylumi ei tarkoita puihin satanutta lunta, vaan se omana ilmiönään rakentuu lähinnä huurteen ja kosteuden kerääntymisestä puiden rakenteisiin. Alhaalta pääsevä kosteus tiivistyy viileämmäsä ilmanalassa ja tarttuu puihin kiinni. Iso havupuu voi sitoa tykkylunta useiden tonnien painosta, ja tästä aiheutuukin latvusten katkeaminen ja puiden kaatuminen sähköyhtiöiden, ja sitä kautta laskun maksajien riemuksi.

Tykkylunta

Ahma

Lieksa ja Koli ovat myös kuuluisia ahmoistaan, ja uhanalaisen pedon kanta on vahva myös Kolilla. Viime kesänäkin sai paikkakunta kyseenalaista kunniaa kun ahma useaan otteeseen kävi paikallisilla tiloilla napostelemassa, ja ajattelemattomuuttaan pilasi myös kauan odotetut Kolin paimenviikot, sillä villakarja oli kiikutettava kriisiavun kautta turvaan alueelta. Ahma onkin varsin verenhimoinen ja päättäväinen tappaja tilaisuuden saadessaan, ja silkkaa pahuuttaan murhailee viattomia lampaita. Kömpölöhkö näätäeläin on perusluonteeltaan kuitenkin raadonsyöjä, mutta näin buffetpöytään päästessään, tai lumien niin salliessa, tappaa varastoon. Lampailla ei parviäly riitä puolustautumiseen, ja pehmeän pörröinen ja lumenvalkoinen karitsa saakin nopeasti uuden pirteän punavärin turkkiinsa.

Lieksa on myös maailamn paras paikka Ahman bongaamiseen ja kuvaamiseen, ja tulevan kesän tavoite onkin ahmakojuun päästä otus väijymään. Toki mieluiten keväthangille, kun toukat ovat juuri kuoriutuneet.


Kolin kylä

Kolin kylä itsessään ei kovin kummoinen ole, eikä sitä voi minkään sortin bile -tai viihdekeskuksena pitääkään. Täältä ei kannata siis hakea mitään Levin Hullu Poro-elämystä tai megabileitä. Kylästä löytyy kahden tien haarasta Sale ja Kolin Ryynänen ravintola sekä infotaulu.

Ohiajaessa käytiin Ryynäsessä syömässä hampurilainen joka itsessään oli erinomaisen hyvä, mutta erikoismaininta pitää antaa chips-tyylisille lisukeperunoille, jotka olivat dippeineen kertakaikkisen loistavat, varmasti parhaat lisukeperunat ikinä. Myös bissevalikoima näytti hyvältä ja viinahylly kivalta. Vaikka hämyisessä ja eteerisessä tunnelmassa soikin Johnny Cash ja muut kantritähdet, oli ruokajuomana vesi, sillä autolla oltiin tällä kertaa liikenteessä; muuten olisi ruoan kanssa voinut muutaman litran punaviiniä nautiskella.

Täältä löytyy myös jonkinlaista aittamajoitusta mikäli haluaa yöpyä kylän "sykkeessä".


Reissulla tarjoutui myöhemmin myös lähes ainutlaatuinen mahdollisuus viettää perinteinen ryyppyilta huonossa seurassa, ja kumppaniksi valikoitui mies ravintoketjun huipulta; koko maakunnan tasolla tunnettu jäljestäjä ja metsästäjä, tuon tulta ja kuolemaa syöksevän instrumenttinsa armoitettu ymmärtäjä, kanalintujen kauhu ja pienpetokannan harventaja joka luonnossa liikkuessaan on kohdannut kaikki ne kauheudet jotka luontoäiti on kätköihinsä piilottanut. Sulavasti suksilla liikkuva ahmanhiihdon moninkertainen veteraani on lukuisilla reissuillaan tallonut itäisen suomen kamaran lähes neliömetrin tarkkuudella ja olikin oiva opasmies paikalliseen elämänmenoon.

Mökki ja sauna tarjosivat siis loistavat puitteet myös turmelukseen taipuvaisille retkeilijöille ja reissulla tutustuttiin myös Kolin Ryynäsen yöelämään. Taksi näppärästi nouti kaksikon korsustaan, mutta testiyönä ei iltaelo päätä huimannut sillä notkuvien viinahyllyjen antimista ei tänä yönä muita ollut nauttimassa. Puitteet ja tunnelma kuitenkin on kohdallaan ja ilmeisesti täällä välillä saattaa myös muihin juhlijoihin törmätä. Eihän baarireissu kuitenkaan ikinä turha ole - kun nuori mies ryyppää, se on kuin laittaisi rahaa pankkin!

Kanalintujen kauhu hienossa neuleessaan.

Räsävaara

Annetaan vielä lopuksi kunniamaininnat myös Räsävaaralle, josta maisema antaa auringonlaskun suuntaan ja josta löytyy todella hieno ja korkea 18 metrinen näköalatorni. Tie tänne on hyvin viitoitettu, mutta tornille pitää tarpoa varsin hankalassa maastossa vajaa kilometrin matka. Paikka on auringoin laskun kuvaajien suosiossa ja varsin ahkerassa käytössä.


Pirunkirkko

Myös pirunkirkko kuuluu alueen suosittuihin nähtävyyksiin; yli 30 metriä pitkä luola houkuttelee syvyyksiinsä runsaasti ihmisiä tänäkin päivänä. Nimitys "pirunkirkko" on yleinen, ja sanaa käytettiin ennenvanhaan kuvaamaan erilaisia kivi -ja kalliomuodostumia. Tännekin pääsee autolla näppärästi lähelle ja kannattaakin käydä kurkkaamassa näkyykö luolan perällä piru ja kirkkosali, kuten uskottiin.

Luolasta viehättyi myös Kolin maisemia 1800-luvun lopulla taltioinut Eero Järnefelt joka kirjoitti luolan seinään runon joka tänäkin päivänä on siitä luettavissa;

”Yksi salaisuus yks henki,
yksi onni kumpaisenki,
on kirkko tämä,
sen pyhyyttä muistelemma aina”