Viron valtaus 2018

Viron valtaus 24.-26.8.2018

Viron reissuun lähdettiin tällä kertaa hieman erilaisin eväin ja suunnitelmin kuin normaalisti. Itselläni on matkat lahden eteläpuoliseen Helsinkiin olleet pääosin viinavetoisia kaveriporukkamatkoja, ja vaikka vanhaan kaupunkiin jotenkuten onkin tutustuttu, on keskustan ulkopuolinen Tallinna ja Viro jäänyt koluamatta -vaikka joskus aikoja sitten olenkin bussilla Tallinasta Riikaan matkannut.

Irtiotto länsisatamasta.

Nyt siis oli tarkoituksena vuokrata auto ja koluta pintapuolisesti noin tunnin matkan päässä Tallinasta olevia lähialueita. Matkaan lähdettiin Eckörön perjantain aamulautalla kello 9:00 ja palattiin sunnuntaina iltalautalla, joka lähti Tallinasta  takaisin päin klo 18:30. Tarkoituksena oli viedä oma auto yli, mutta juuri ennen lähtöä selvisi että siihen tarvitaan rahoitusyhtiöltä joku perkeleen lupalippu, jota siis ei voi tulostaa vaan tulee postin välityksellä joten se olisi syytä tilata viikkoa ennen. Jos siis meinaa viedä automobiilin salmen yli, kannattaa varautua asiaan ajoissa.

Kesän viimeinen hellepäivä

 Reissuun lähdettiin neljän hengen porukalla jossa oli mukana lintutieteiden tohtori ja yleistiedon lehtori sekä yksi kala. Lähtöpäivä oli nätti ja luultavasti kesän viimeisiä hellepäiviä. Tästä huolimatta laivamatkasta selvittiin ilman olutta ja perillä päästiin suoraan vuokra-autoa etsimään. Etukäteisvarausta ei siis ollut, ja ensimmäinen vastaantuleva Europcar tarjosi todella nihkeää palvelua, törkeitä ehtoja ja sikamaisen kallista autoa joka kuulemma oli ainut. Onneksi hetken pyörimisen jälkeen löytyi terminaali D;n läheisyydessä sijaitseva Easy Car Rent josta löytyi todella mukavaa ja reilua palvelua. Pihalta löytyi uusi pieni Opel Astra ja kahdelle vuorokaudelle tuli kaikkine lisähintoineen loppusummaksi 111€. Deposit-panttimaksun sai maksaa luottopuolella ja itse auton pankkipuolella, joten luottokuntaa ei tarvinnut turhanpäiten vaivata. Ehdoton suositus vuokraamolle, niin hyvää ja mukavaa oli palvelu sekä autoa hakiessa että palauttaessa. Easy Autorent, Ahtri 12, Tallinn 10151.

Kalamajan aluetta

Koska mukana oli varsin kokeneita Tallinnan reissaajia, oli majapaikka varattu ennakkoon keskustan ulkopuolelta Kalamajan trendikkäältä alueelta. Itselleni täysin uusi tuttavuus on vanhoine ränsistyneine puutaloineen todella mukava tuttavuus. Alunperin se rakentui keskustan laitamille nimensä mukaisesti kalastajien, veneentekijöiden ja muiden vedestä leipänsä tienaavien ihmisten asuinsijaksi. Vain parin kilometrin päässä vanhasta kaupungista sijaitsevaan lähiöön kannattaa tutustua ihan päiväreissullakin.

Majapaikka

Tallinnan teollistuttua muutti alueelle paljon vierastyöläisiä ja pienteollisuutta ja alueen identiteetti muuttui. Siitä tuli köyhän teollisuusväen asuinalue teollisuuslaitosten kainalossa, mutta viime aikoina se on muuttunut yhä trendikkäämmäksi ja halutuksi alueeksi paikallisten keskuudessa. Ränsistyneissä ja huonosta huolletuissa identtisissä puutaloissa on oma boheemi ja dekadentti viehätyksensä, mutta toisaalta näin rakennusalalla työskentelevänä ei voi olla kauhistelematta korjausvelkaa, maalittomia ja suojattomia seinälaudoituksia ja mätiä alahirsiä sekä lautoja suoraan maakosketuksessa mätänemässä. Nyt on kiva ja hyvä, mutta jossain vaiheessa todellisuus vääjäämättä iskee.

Keittiö

Makuuhuone

Nyt alue kuitenkin tarjoaa pienen aikamatkan menneeseen ja majapaikka olikin todella positiivinen yllätys. Kaksi yötä kahden hengeltä maksoi 70€ joten varsin halvalla päästiin. Huoneisto oli käytännössä asunto josta löytyi normaali keittiö sekä makuuhuone ja se sijaitsi normaalissa rapussa. Pääosa puutaloista siis on kolmikerroksisia niin kutsuttuja "Tallinnalaistaloja" Mukava ja autenttinen majoitus, mutta luksuksen nälkäiselle varmasti maistuu kliinisempi hotellihuone.

Selvä plussa oli myös ilmaiset ja aikarajattomat parkkipaikat "kotikadulla". Vaikka Viro on nopeasti kirinyt Suomen ohi tietotekniikkayhteiskuntana, ja digiosaaminen ja järjestelmien yhteensovittaminen on maailman huippua, on yksi lapsus ainakin tapahtunut: Parkkipaikkoja ei Tallinnan alueella voi maksaa kuin kuin virolaisella parkkisovelluksella ja tähän kirjautuminen onnistuu vain virolaisella kännykkäliittymällä. Käytännössä tämä tarkoittaa ettei autoa voi jättää juuri mihinkään, sillä vapaita paikkoja ei ole. Turistille tämä aiheuttaa päänvaivaa ja lähes varmat parkkisakot sillä alueita valvotaan tarkasti muun  muassa kameraautojen voimin. Mikäli omalla autolla olet liikenteessä, voi parkkisakosta kääriä sätkän, sillä ne eivät ole suomessa perintäkelpoisia, eriasia toki on jos olet joskus palaamassa maahan samalla autolla. Mikäli vuokra-autolla ollaan liikenteessä, saa agentuuri höylättyä parkkisakon auton kuluihin, joten vaikea on maksua välttää.

Rummu;n kaivosallas vuoren päältä kuvattuna.

Tarkoitus oli siis kiertää Tallinan lähialueita ja ensimmäinen kohde olikin aiemmin googleteltu Rummu Karjäär, jossa sijaitsi Neuvostoaikoina Murru;n vankila ja sen kalkkikiven avolouhos, joka Viron itsenäistyttyä ja vankilan lopetettua jäi nopeasti osittain veden alle. Pumput pysäytettiin ja vesi nousi niin nopeasti että jopa järeät kaivoskoneet jäivät veden alle. Lähdepitoinen vesi ja kovettunut maapohja mahdollistivat todella kirkkaan ja turkoosimaisen veden, jossa on hämmästyttävän hyvä näkyvyys.

Murru;n vankilan muuria

Alue on joidenkin tietojen mukaan suljettu vaarallisena ja maanomistaja on rajoittanut sinne pääsyä, ulkomuurien vieressä on ajokieltomerkit ja yksityisalue -sekä muut kieltomerkit, mutta siitä törkeästi sisään ajettaessa löytyy parkkitilaa. Portin vieressä oli hämärä rannekkeiden myyntipiste, missä teini-ikäisten lauma poltteli tupakkaa jalat pöydällä ja myi kolmen euron sisäänpääsylippuja. Tiedä sitten kenen valtuutuksella, vai oliko kyseessä vaan jonkun kuningasidea ja bisnessäätö myydä tyhmille turisteille blankkoja rannekkeita ja laittaa rahat viinaan ja tupakkaan... Samapa tuo, hinta ei paha ja rahoille varmasti käyttöä löytyy. Louhoksen ja järven vieressä sijaitsee siis Murru;n hylätty vankila/työleiri, joka ränsistyy käyttämättömänä. Järvelle löytääkin vankilan vanhaa muuria seuraamalla.

Rauniot tarjoavat hyvät puitteet rohkeille uimareille.

Ranta on suosittu ajanviettopaikka sekä turistien että paikallisten keskuudessa. Varsinaisia palveluita siellä ei ole, vaikka paikalta löytyykin suppilautavuokraamo. Alue on kirkkaan vetensä ansiosta myös sukeltajien suosiossa, ja siellä järjestetään sukellusretkiä ja koulutusta. Portilta löytyy myös kyltit joissa kielletään uiminen ja huomautetaan että vuorelle kiipeäminen on omalla vastuulla; tämä ei kuitenkaan ihmisiä häiritse, ja paikalla on runsaasti uimareita ja rauniolita veteen hyppääviä teinejä. Veden alla on kuitenkin valtavat määrät irtotavaraa ja levättynyttä piikkilankaa, joten hyppääjän on tiedettävä mihin hypätä..

Pelkkää herkkua ei louhiminen Neuvostoliittolaisvankilassa ollut, tarjolla oli pääsääntöisesti vettä ja leipää, sekä juhlapäivinä keppiä jonka päässä ei roikkunut porkkanaa. Alunperin jo vuonna 1926 perustettu vankileiri täytti kasvatukselliset periaatteensa tarjoamalla työtävieroksuville nuorisorikollisille ohjattua toimintaa; mielipiteitä ei kyselty, ja päätöksenteko ulkoistettu. Sodanjälkeisinä vuosina täällä tarkistuttivat poliittisia näkemyksiään ne pahimmat konnat, eli poliittiset vangit, joita kohdeltiin perinteisesti huonoiten, niin auktoriteetin kuin myös kanssalusijoiden toimesta. Vaikka vesi vielä loistikin poissaolollaan, kuului paikka eräänlaiseen saaristoon; vankileirien sellaiseen osana Gulag-järjestelmää. Se ohjasti lempeästi veljeskansan kaidalta tieltä eksynyttä karjaa aina vuoteen 2012, jonka jälkeen se suljettiin lopullisesti. Sulkemisaikanaan oli Murru Euroopan suurimpia vankiloita, ja siellä jylläsivät tartuntataudit kuten tuberkuloosi.

Jätevuori taustalla.

Järven vieressä kohoaa lähes 70 metrinen vuori, joka on kasvanut kaivoksella syntyneestä kivimurskasta. Nyt sateen ja valuveden muovaamana se muistuttaa jostain intiaanileffasta tuttua kanjonia. Kuten mainittu, sinne kiipeäminen on omalla vastuulla, mutta vahvasti suositeltavaa. Sinne löytyy pienellä kierrolla myös helpohkoja reittejä, mutta niistä tietämättömänä valitsin itse varsin vaikean. Onneksi ylös kuitenkin päästiin ehjin nahoin ja saatiin otettua valokuvat, kuten asiaan kuuluu. Voi kuvitella miten rankkasateet kivipintaa syövät, ja ennen pitkää onkin tämä pakkotyön monumentti sulanut.

Vankila-aluetta järven laidalla

Olisi ollut mielenkiintoista vierailla itse vankila-alueella, mutta se oli suljettu portein ja piikkilangoin. Tiedä sitten pääseekö sinne jostain kolosta puikahtamaan ja kuinka siihen suhtauduttaisiin. Se jäi nyt tekemättä vaikka piikkilagan välistä vartiotorniin kiipesinkin; olisihan tästä päässyt ninjana kiepahtamaan toiselle puolelle aitaa, mutta ajatus dobermannista kiinni pohkeessa ei tällä kertaa houkutellut, vaikka koirista pidänkin.

Näkymä vartotornista vankila-alueelle.

Seuraavana kohteeksi valikoitui lähellä sijaitseva Paldinski, joka omasta lapsuudesta on jäänyt takaraivoon. Siellä sijaitsi valtava neuvostoliiton ydinsukellusvene tukikohta, se oli täysin suljettua aluetta, eikä sitä oltu edes karttoihin merkitty. Nyt olisi hyvä syy käydä paikkaan tutustumassa, ja niin päätettiinkin tehdä.

Matkalla Rummuun pysähdyttiin syömään Keila nimisessä pienessä kylässä. Kuski imuroi porsaan leikkeen ja veden hintaan 3,50€. Leike oli uunissa haudutettu, joulukinkkumainen kunnon satsi joka vei kyllä nälän mennessään. Kyytiläisten ruuat oluen kanssa maksoivat noin 5,00€. Hintataso siis vaihtuu heti Tallinnan ulkopuolella merkittävästi, ja perus maalaisaterian saa pilkkahintaan.

Paldinksi on todella unelias, vain vajaan 4 000 asukkaan pikkukaupunki Pakri;n niemellä 50 kilometrin päässä Tallinnasta. Vanhat sotilasrakennukset on jo jauhettu tomuksi, mutta keskustan pääkatua reunustavat ränsistyneet vuokrakasarmit. Kaikki on haaleata ja harmaata, kuin mielikuvat vanhasta Neuvostoliitosta. Täällä ei fruittareita tai keltaisilla jopoilla ajelevia hipstereitä näy; matontamppaustelineillä juovat vanhat, uurrenaamaiset ja hattupäiset herrasmiehet raakaa viinaa suoraan pullon suusta, ja vähän nuoremmat kolmiraitaverkkarimiehet polttelevat porttikongien edessä slaavikyykyssä sätkää litran olutpullot käsissään.

Kaupunkia luonnehditaankin Viron venäläisimmäksi, eikä liene syyttä. Oma kiehtova tunnelmallisuutensa kaikessa on, ja olisi ollut kiva tutustua vähän pintaa syvemmältä, mikäli aikaa olisi enemmän ollut. Omaan mieleen siis sympaattinen ja ankeudessaan puoleensavetävä paikka, vaikka ymmärrän toki myös vastakkaiset mielipiteet.

Pakrin kalliot

Suuntasimme kaupungin keskustasta sen välittömässä läheisyydessä olevalla Pakri Poolsaar;elle, jonka kalkkikivikallioista olin lukenut ennakkoon. Pakri;n niemenkärki työntyy ulos merelle, jossa itämeren tummat allot ovat pureskelleet heikkohiekkaista kivimassaa pois, ja muovannut kielekkeet jotka työntyvät merelle. Täällä on kuitenkin sortumavaara, eikä liian lähelle reunoja kannata mennä ilman kunnon tapaturmavakuutusta ja hyvissä väleissä olevaa edunsaajaa.

Pakrin majakka

Kielekkeiden vierestä löytyy myös Viron korkein majakka, Pakri;n majakka. 72 metriä merenpinnasta kohottautuva majakka on rakennettu 80 metrin päähän rantakalliosta, sillä aivan kallion reunalla sijaitsevan vanhat majakan odotetaan sortuvan penkereen myötä mereen hetkellä millä hyvänsä.

Majakan kierreportaat

Majakan huipulle pääsee kiipeämään viiden euron maksua vastaan, ja kevyt hölkkä kierreportaita ylös avaakin pohkeet mukavasti ajomatkan jäljiltä. Huipulla pääsee tutustumaan ulkona kiertävään tähystystasoon ja yläosassa sijaitsevaan valonlähteeseen. Tuulisella ilmalla kapean tähystystason kiertäminen ei välttämättä sovellu korkeanpaikan kammoisille, mutta meille normaaleille ihmisille se avaa esteettömät näkymät joka suuntaan.

Näkymä majakasta Pakrin saarten suuntaan.

Ylhäältä näkee myös Pakrin saaret, jotka toimivat tukikohdan harjoitusmaaleina, ja joiden rannat on vasta vastikään raivattu metalliromusta ja räjähtämättömistä ammuksista.

Telliskiveä yöllä

Seuraavana aamuna kierreltiin hieman Kalamajan ympäristöä ja varsinkin siellä sijaitsevaa Telliskiven aluetta. Suurta suosiota kaupunkilaisten keskuudessa nauttiva, vanhaan teollisuusmiljööseen rakentunut urbaani keskus tuo mieleen hieman Berliinin vanhoihin teollisuusrakennuksiin syntyneet vastaavat hipsterihässäkät ja bilekeitaat. Täältä löytyy kaikenmaailman retroroskaa, kirppareita ja käsityöpajaa, ja iltaisin alueen ravintolat täytttyvät ruokailijoista ja juomailijoista.

F-Hoone

On pakko kehua täällä sijaitsevaa ravintola F-Hoone;tta, jossa käytiin kahtena aamuna aamupalalla. Ruoka on edullista ja käsittämättömän hyvää. Kolmen lajin ja 2000 kalorin aamiaisen märehtii kympillä, eikä syömistä tarvitse ihan heti miettiä. Vaikken mikään ruokakuvafani olekaan, niin pakko postata alle huikea aamupala; Euroopan paras smoothie, munakas ja täytetty leipä. Pelkkää hyvää! -kympillä.

Telliskiven alue ja F-hoone tuntuvat nopealla googlettelulla olevan ne Tallinan kuumimmat paikat ja ravintolat juuri nyt, mutta se ei onneksi aamupalalla näkynyt. Sisään mahtui helposti eikä paikalla ole ahdistavaa ruuhkaa. Eikä ympärillä pyörivä hype ole tarttunut listahintoihin, vaan evään saa kohtuullisen halvalla.

Reitin alkupiste

Kakkospäivänä käytiin vähän kiertämässä Tallinan itäpuolella sijaitsevaa valtavaa Lahemaan kansallispuistoa. Aikanaan Neuvostoliiton ensimmäinen luonnonsuojelualue pysyi statuksensa ansiosta koskemattomana erämaana ja sai nauttia erityisasemastaan. Virossa on itse asiassa vain 1,3 miljoonaa asukasta, ja pinta-alaansa nähden se on Euroopan harvoiten asuttuja maita, mikä on helppo todeta ympäri ajaessaan sillä metsät peittävät 49% maan pinta-alasta. Itse kansallispuistojen ja luonnonsuojelualueiden osuus koko maan pinta-alasta on noin viidennes. Maan suurpetokanta voikin hyvin, ja metsissä asustaa runsaasti karhuja, ilveksiä ja susia. Susia on maassa itse asiassa kolme kertaa enemmän kuin koko suomessa. Jopa varsinaisena vitsauksena on runsas villisikakanta, jonka koko on arviolta 13 000 yksilöä. Luonnossa liikkuessa ei pidäkään käydä kengänpohjiaan villisian paskassa uittamassa, vaikka kuinka mieli tekisi, sillä täällä esiintyy sikaruttoa eikä sitä olisi suotavaa suomen puolelle kantaa. Kengät pitäisikin aina puhdistaa luonnossa liikkumisen jälkeen.

Näkymää katselutornista

Ensimmäisenä käytiin tutustumassa puiston länsilaidalla sijaitsevaan Viru raba opperada-reittiin joka kulkee läpi soisen alueen. Pitkin hyväkuntoisia pitkospuita etenevä patikka esittelee suomaastoa ja ohittaa useita suojärviä. Reitti tuntui olevan varsin suosittu ja ihmisiä liikkui runsaasti. Lisäksi reitillä on lintutorni. Vaikka alueella pitäisikin olla runsaasti kanalintuja sekä petolintuja, nähtiin vain yksi haukka kaukana lentämässä. Jokaisessa silmäkkeessä ja vetisessä alustassa näkyi villisian sorkan jälkiä, mutta itse porsaasta ei näkynyt jälkeäkään.

Suomaastoa

Reitti kulkee kahden parkkipaikan välissä hieman oudosti, eikä tee kokonaista kehää missä palattaisiin lähtöpaikalle. Näin ollen vajaasta neljän kilometrin reitistä tulee edestakaisin kiertämällä noin 7 kilometriä. Mukava reitti kauniilla suomaisemilla, suositellaan.

Keila-Joan kartanon piha-aluetta

Ajaessa ympäriinsä ihmetyttää monet suuret kartanokompleksit ympäri maaseutua. Pitää muistaa että Viro oli osana feodaalista Saksalaista ritarikuntaa jo 1200-luvun alusta asti, ja vasallit porsastelivat kartanoissaan paikallisen nostoväen tehdessä ruumiilliset työt. Osittain tästä syystä Virossa onkin paljon keskieurooppalaisempi klangi kuin meillä täällä härmässä. Lahden pohjoispuolella taputeltiin kakkaa hirsien väliin, kun täällä etelässä naposteltiin nyhtöpossua silkkivaatteissa. Hienoja kartanoita siis maaseudulla riittää, ja niistä on myös pidetty hienosti huolta ja entisöity, eikä jätetty rapistumaan.

Tarkoituksena oli ajella kansallispuiston merenrantaa pitkin ja löytää aito vanha Virolaiskylä, ja eksyimmekin Võsun "kylään".. Kyseessä oli kaikkea muuta kuin aito kalastajakylä, lähinnä mieleen tuli köyhän miehen pieni Hanko. Tekemällä tehtyä, yhteensopimatonta, keinotekoista, paskaa. Toki vaikuttaa se, että oli harmaa sadepäivä, mutta en kyllä keksi mitään hyvää sanottavaa. Ilmeisesti kyseessä on kuitenkin jonkinlainen paikallisten lomakylä, ja ihmisiä oli jonkinverran liikkeellä.

Majavareitin lähtöpiste

Varsin lähellä kylää sijaitsi kuitenki päivän toinen retkipaikka, Koprarada, joka löytyy Oandusta. Kyseessä on nimensä mukaisesti majavarata; vajaan kilometrin mittainen eräpolku, joka laskeutuu joen varteen ja seurailee sitä alueella missä on paljon Euroopan majavia. Mukavat maisemat, lyhyt taivallus ja synkkä metsä, mutta itse pääpiru köllötteli pesässään eikä vaivautunut näyttäytymään. Kuten sanottu, mukava reitti patoineen kaikkineen, ja hyvä happihyppely vaikka majavaa ei näkisikään.

Majavan pato

Ylimielinen, kuten jyrsijät yleensäkin. Emmepä jääneet loppu illaksi otusta väijymään, kun se kerta ei suostunut edes melaansa vilauttamaan. Luulisi otuksella hieman käytöstapoja olevan, sillä niiden kanta on vaativalla suojelutyöllä saatu elpymään. Nykyään Euroopassa elääkin monilukuisampana sen ameriikanserkku, eli Kanadanmajava.Yleisestä harhaluulosta poiketen serkukset eivät toistensa kanssa pysty lisääntymään, kuten pohjanmaalla, vaan kyse on täysin eri lajeista. Joillekin majava on ainoastaan tuhoeläin, mutta eiköhän tämäkin mahdu metsissämme elelemään.

Rakveren linna

Viimeisenä paineltiin lähellä sijaitsevaan Rakveren kaupunkiin, joka on kuuluisa vanhasta linnastaan. Rakvere sijaitsee noin 100kilometrin päässä Tallinasta itään. Se on jonkinsortin maakuntakeskus ja Länsi-Virunmaan pääkaupunki. Itse kaupungista jäi varsin haalea ja persoonaton kuva; tylsiä rakennuksia ja uutta ja vanhaa sekaisin ilman sen kummempaa ajatusta. Ei kiiltävä ollakseen hieno eikä resuinen ollakseen persoonallinen. Vain sarja erilaisia taloja. Ei jatkoon.

Rakveren linna

Keskipisteenä oleva, kukkulan päällä maisemaa hallitseva linna oli paikan ehdoton kohokohde. 1200-luvun alussa rakennettu linna on sijaintinsa vuoksi nähnyt verenvuodatusta, ja lippu salossa on vaihtunut moneen kertaan. Ikävä kyllä linnanneito veteli portteja kiinni kun paikalle saavuimme ja sisätilat jäivät ratsaamatta. Linnan sisällä ilmeisesti on varsin mukava teemapuisto ja se on hyvin pidetty. Se jäi nyt näkemättä, eikä tänne ainakaan kaupungin takia kannata takaisin tulla.

Sunnuntai pyörittiin perinteisesti Tallinan keskustassa ja iltalaivaa odotellessa kaadettiin vähän kuppia. Vanha kaupunkihan on ihan mukavaa aluetta, mutta varsin tukkoinen. Vanhan kivikirkon muurin vieressä kaljaa juodessa kyllä aistii sen, että täällä hansakaupungin eurooppalaisessa sykkeessä makusteltiin pikkulinnuilla täytettyjä kakkusia samaan aikaan kun suomessa syötiin kylmät kanalinnut sulkineen. Suomella ainut vientivaltti oli terva ja turkikset jotta rälssille saadaan lämmintä  päälle. Täältä sitten vietiin suomeen sen mitä arkun pohjalle sattui jäämään. Nyt lämmikkeet haetaan superalkosta ja kannetaan selkä vääränä suomeen.

Pikaisella otannalla voinee todeta, että alkoholin hinta Virossa on noussut rajusti, ja viinapaukuista saa pulittaa jo melkein saman kuin suomessa. Oluen hintakin on kivunnut ja lähelle suomalaista riistoa.

Autoilijan näkökulmasta kompakti ja mukavasti ajeltava maa. Tiestö on hyvähkössä kunnossa, liikenne väljää eikä perässäroikkumisisa ja porsasteluita tapahtunut. Lieneekin niin, että kaikki 200 000 Kohtlajärven maatalousopiston sikopaimenlinjalta valmistunutta "kirvesmiestä" naputtelee suomessa kattotuoleja ja muuraa lecaharkkoja rakennustyömailla, tienaten näin bemmeihinsä uusia gummeja. Kun täällä suomessa kääritään viron kilvissä olevat bemarit pitkin kaistanjakajia ja liikennemerkkejä perjantain ja sunnuntain välisenä yönä, pysyy liikenne lähtömaassa rauhallisena. 

Mainittakoot vielä se tosiasia hieman painavajalkaisimmille, että virossa tiekamerat ovat R2D2 mallisia pieniä pötkylöitä, joista lähtee varsin messevä punainen välähdys. Noh, sakkomaksu on 3,00€ per ylitetty kilometri, joten antaapa sakon tulla vaan, se ei meillä rikkailla eteläsuomalaisilla  kapitalisteilla tunnu missään!

Mukava reissu ja paljon ehdittiin nähdä ja tehdä kovin rajallisessa ajassa. Yllätys oli Viron luonnonpuistojen laajuus, täällä olisi aikaa voinut enemmänkin viettää. Uudestaan sitten joskus taas.

Mikäli mielessä tutustumisen arvoisia paikkoja etelänaapurista niin naputtele kommenttikenttään!