Porauslautalla Stukholmaan

Tukholma 30.5.-2.6.2019

Käytiinpäs pitkästä aikaa vierailulla vanhan siirtomaaherramme Ruotsin pääkaupungissa, Tukholmassa. Pitkästä aikaa lienee oikein sanoa, sillä viime vuosina vierailut Tukholmassa ovat pääsääntöisesti olleet jalkapallojengin päätösristeilyitä, ja vierailu maissa on päättynyt yleensä lähinpään roskikseen oksentamiseen, ja maisemat on ihailtu kansiravintolan lasin läpi.

Aiemmin toki jokusen kerran käynyt ihan muutenkin paikanpäällä, joten siinä mielessä kaupunki toki tuttu oli. Tällä kertaa paikan valitse puolestamme Nick Cave, idolini jonka keikalle saimme liput kuin onnenpotkusta Tukholmaan Conversations and music with Nick Cave kiertueelle, jonka konsepti oli itselleni hieman tuntematon. Lippuja myytiin vain rajoitettu erä, noin 1500kpl keikkapaikoille, jotka olivat hieman pienempiä ja intiimimpiä kuin normaalisti.

Matkaan lähdettiin, kuinkas muuten, kuuluisalla punaisella porauslautalla, Viking Gabriellalla, joka on vuodesta 1994 asti kuljetellut viinavetoista bilekansaa kahden maan välillä. Nyt on pölyt pyyhitty ja se on saanut hieman puuteria poskiin, sillä sitä on viime vuosina useaan otteeseen peruskorjattu, ja hyvin tuntuu matka jatkuvan. Menomatka menikin varsin näppärästi, ilma oli lähtiessä hyvä ja kannella pystyi istumaan, trubaduuriduo oli kerrassaan menevä ja ihmisillä mukava olla. Yöllä kohtasimme kuitenkin kaksi vastoinkäymistä; myrskylukemiin itämerellä yltynyt tuuli heilutteli hieman venettä ja yökerhossa esiintyi Pepe Wilberg. Tuulelle ei mitään voinut, mutta Pepeä ei onneksi tarvinnut kuunnella kuin minuutti. Molemmista vastoinkäymisistä selvittiin muutamalla tiukalla jallupaukulla, ja aamulla herättiin virkeänä Ruotsin puolelta, tyynessä Tukholman saariston väylällä.

Tukholman sijainti sisäsaaristossa

Tukholmahan ei maantieteellisesti sijaitse aivan avomeren rannassa kuten Helsinki, jonka ydinkeskustasta kauppatorilta pääsee vaikka uimalla avomerelle; Tukholma taas piilottelee kuin vuonon päässä suojassa, pitkien saarekkeiden ja niemien välissä, ja täten laivamatkan loppuliuku onkin kauniina päivänä hienoa katseltavaa. Maantieteellisen asemansa vuoksi ajaa kova tuuli ja katiskamainen saaristo pahaa-aavistamattomia sukellusveneitä melkein vuosittain sumppuun, ja niitä saadaan sitten etsiä kissojen ja koirien kanssa, vaikka kukaan ei niitä myönnä hukanneensa.

Vesibussi

Myös itse Tukholman kaupunki koostuu lukuisista saarista, ja tunnelma onkin tältä kantilta katsottuna varsin merellinen. Sitä on kutsuttu pohjolan Venetsiaksi, eikä väite täysin tuulesta temmattu olekaan. Vesi on käytännössä joka puolella läsnä, ja hallitsee näkymää käytönnössä joka puolelta katsottaessa. Näin aurinkoisena kesäpäivänä monenmoiset vesibussit ja viritykset kuljettivat ihmisiä taukoamatta paikasta toiseen.

Vaikka alueella asutusta olikin jo ennen 1100 lukua, sanotaan että itse kaupungin perusti Birger Jaarli vuonna 1252. Syynä tähän oli, että Karjalaiset olivat aiempina vuosina käyneet pätkimässä Sveamammanpoikia syvemmällä sisämaassa, ja tämän halusi Jaarli Birger ehkäistä linnoittamalla Mälarenille johtavan vesireitin suun. Rauhaa edistääkseen Birger teki myös Suomen puolella töllöntöitä, ja hänen katsotaankin toisen ristiretken aikana liittäneen Suomen (Hämeen) Ruotsin vallan alle noin sata vuotta sen jälkeen kun Lalli Köyliönjärven jäällä väitetysti koputteli terveisensä Piispa Henrikin päähän. Näin ollen on kulttuurivaihtoa suoritettu vastavuoroisesti jo tuhannen vuoden ajan, joten mikään uusi trendi ei kyseessä ole.

Hop On, Fuck off

Nythän kävi niin että laivasta ulos hypätessä oli ilma suorastaan loistava, ja Tukholma esitteli estottomasti parhaita puoliaan. Kellon ollessa vasta kymmenen ja hotelliin kirjautumisen aika papereissa oli vasta 15:00 joten aikaa oli tapettava kaupungilla. Aivan satamasta lähtee keltainen maahan piirretty viiva, joka vie hieman syrjään, keskustasta poispäin ja sen päästä lähtee Hop on Hop off-veneet jotka kulkevat vartin välein rengasreittiään. Jatkoimme siis merellisellä teemalla, ja saimme 20€ maksua vastaan 24 tunnin tiketin maisemaveneeseen, joka kiertää kaikki kriittisimmät paikat keskustan ja Djurgårdenin ja Skeppsholmin ympärillä.

Sinisellä vesibussin rengasreitti. Kuva Internet

Ajelimme ensin säästä ja maisemista nauttien melkein koko tunnin kierroksen ympäri, mikä kauniina ja aurinkoisena päivänä on mitä parhainta ajanvietettä. Jäimme pois Djurgårdenissa Gröna Lundin tivolin pysäkillä, mutta onneksemme oli paikalla ruuhkaa jo aamutuimaan, eikä mieli tehnyt kovin tukkoiselta näyttävään huvipuistoon tutustua.

Gröna Lund mereltä nähtynä

Raahasimme laukkumme siis hieman edemmäs Wasa-Museetille, joka on yksi Tukholman suosituimpia museoita. Onneksemme paikalta löytyi myös hyvät kaapistot matkalaukkujen säilyttämistä varten.

Kyseessä siis suuri insinöörityön näyte, joka neitsytmatkallaan hörppäsi vain vartin purjehduksen jälkeen vettä, ja upposi pohjaan Gröna Lundin edessä olevan Beckholmenin saaren edessä vuonna 1628 vieden syvyyksin noin 50 miestä. Kaatumisen syyksi uskotaan yksinkertaisesti sitä, että laivan piirrustuksia jouduttiin kesken rakennusvaiheen muuttamaan, sillä kuningas halusi siihen ylimääräisen tykkikannen; näin ollen siitä tuli painopisteeltään niin kiikkerä, että se olisi kaatunut pienessäkin tuulessa. Onnekseen sen alkuperäinen pääsuunnittelija Henrik Hybertsson kuoli hieman ennen neitsytmatkaa, joten mestari itse ei joutunut kohtalokasta päivää todistamaan.

Tänä päivänä aikanaan Euroopan suurimpia sotalaivoja ollut, 64 tykkinen ja melkein 70 metriä pitkä tammilaiva makaa sarkofagissaan lähellä uppoamispaikkaansa. Uskomattoman hyvin säilynyt, liki 350 vuotta meren pohjassa levännyt sotalaiva on yli 95prosenttisesti alkuperäisessä kunnossa valtavan konservoinnin ansiosta. Museo ja sen pääesiintyjä luovat hämärässä ja kolkossa hallissa varsin aavemaisen ja hauraan tunnelman, ja tätä pitää ehdottomasti suositella muillekin kuin 1600-luvun tammirunkoisista sotalaivoista kiinnostuneille harrastajille. Voi vain kuvitella, miten uljas näky se on tykit ulkona pullottaen, maalatut ja kullatut koristeensa auringossa loistaen ja kaikki purjeet lepattaen ollut, semminkin että iloa vain 1500 metriä kesti.

Keulakoristeen, valtavan loikkaavan leijonan oli tarkoitus pelästyttää vastustajat, ja symboloida suurvalta-asemassa olevan kuningaskunnan mahtia, ja kenties tahtomattaan sen sukelluksellaan tekikin, näin jälkikäteen tarkasteltuna.

Ruokailemassa Tukholmassa ei juurikaan koko aikana käyty muuten kuin satamaan rantauduttuamme kävimme vetämässä hampurilaiset Miss Behave Bar;issa, joka jo pelkän nimensä takia vetosi nälästä kärsiviin kulkijoihin. Hyvän makuiset mutta pienehköt burgerit pikku nälkään. Hinta tasoltaan kaikki tuntui olevan suurinpiirtein suomen hinnoissa, niin ruuat kuin juomatkin. Toki pitää muistaa että täällä maksellaan vielä kruunuilla kun ei ole Ruotsi euromaana ottanut yhteisvaluuttaa käyttöön turistien kiusaksi, tai sitten jostain muusta syystä. Aurinkoisena päivänä ulos ikkunasta katsellessa olisi voinut kuvitella olevansa jossain vielä etelämmässäkin.

Gustav av Klint

Hotelli, tai pikemminkin yöpymispaikka noudatteli reissulla orjallisesti merellistä vesillä liikkumis-teemaa, ja oli järjestetty Gustav av Klint-nimisellä vanhalla merentutkimus aluksella. Södermalmin pohjoisrannalla, Söder Mälarstrandilla vuodesta 1978 laivahostellina toiminut alus tarjosi tällä kertaa majapaikan kolmelle reissaajalle yhdeksi yöksi 120€ hintaan.

Gustav av klint;in terassin näkymiä yöllä.

Hintaan kuului jyrkkiä portaita, kapeita käytäviä, yhteisvessa ja suihku sen nurkassa sekä pienenpieni hytti jossa kolme sänkyä limittäin seinillä, neliön verran tanssilattiaa mutta myös mukavaa tunnelmaa ja rauhallista keinuntaa kauniissa maisemissa. Laivan kansi oli myös vapaasti käytössä, ja vaikka siellä ei ravintolatoimintaa olekaan niin hienovaraisesti vihjattiin että omia juomia voi terassilla nauttia. Terassilta avautuikin hienot näkymät kohti Tukholman kaupungintaloa merilintujen ja lepakoiden lennellessä yötöihinsä.

Aamiainen varsin riisuttu mutta silti kelvollinen.

Söder Mälarstrand, yksi terassilaivoista

Mukavaa seutua koko Söder Mälarstrand, pitkä rantakatu jonka merenpuoleisella reunustalla oli monen sadan metrin pituudelta erilaisia persoonallisia vanhoja laivoja, hosteleita, diskoja, terasseja ja ravintoloita. Varsinkin näin kauniina päivänä kun kohdallemme sattui, mikä voisikaan olla mukavampaa kun viettää sitä ulkotiloissa laivan kannella. Katu on noin 15 minuutin kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista joten siellä voi helposti poiketa myös päiväreissulla.

Vaikkei nyt ajanpuutteen vuoksi kaikkia terasseja ehdittykään läpi käymään, saattoi jo ulkopuolelta huomata kuinka persoonallisesti niitä oli rakennettu; Me eksyimme nautiskelemaan punaviiniä laivan kannella roikkuvaan pelastusveneeseen matkalla keikkapaikalle. Kenties myyjä piti meitä hieman outoina, sillä olimme kiireessä keikkapaikalle joten tilasimme pullon punaviiniä ja joimme sen kolmeen pekkaan noin 5 minuutissa.

Uskontoni pakottaa minut osallistumaan ainakin kerran vuodessa Nick Caven livekeikalle, ja se tässäkin reissussa oli alulle paneva voima. Sain kuin sattuman oikusta käteeni 3 lippua Conversations with Nick Cave-kiertueelle Tukholmaan. Kyseessä siis rajattu kiertue jossa on mahdollisuus keskustella itse artistin kanssa, ja keikkapaikoiksi on valikoitu intiimejä areenoita, joihin myydään vain noin 1500 lippua per keikka jotta tunnelma säilyy välittömänä. Me olimme saaneet kolme lippua hajapaikoin, eli kaikki eri katsomoista.

Lavalla ennen keikkaa. Selin kameraan kiertuemanageri.

Keikkapaikka, Circus Arena & Restaurang oli jo itsessään nähtävyys. Djurgårdenin saarella aivan Gröna Lundin huvipuiston takana sijaitseva rakennus on valmistunut 1892 ja toiminut nimensä mukaisesti sirkus-areenana vanhaan hyvään aikaan, kun sirkuksissa sai vielä olla kääpiöitä, norsuja ja parrakkaita naisia. Elegantisti sisustetusta interiööristä paistaa läpi aikansa pompöösi herrakaisuus ja ylemmän kansanosan hillitty charmi, tosin se olisi voinut tunnelmansa puolesta toimia vaikka Twin Peaks sarjan lavasteena.

Circus Arena sisätilat lavalta nähtynä.

Keikka alkoi jo kello seitsemän ja saavuimme paikalla hyvissä ajoin, eikä ovella kukaan kysynyt lippujamme vaikka turvatarkastus olikin. Tuskailimme paikkojemma kanssa, jotka siis olivat eri katsomoissa ja kävinkin kysäisemässä opastusta paikalla seisoneelta mieheltä, jolla oli opastakki päällä. Mies kysyi että haluaisimmeko siten istua vierekkäin pianon vieressä lavalla, ja tottakai ajattelin että vittuilee saatana, mutta vastasin myöntävästi. Saimme kaikki erikoisrannekkeet ja käskyn sesitä eräällä ovella tasan kello seitsemän.

Laatuvettä laatuseurassa

Jäimme hölmistyneinä paikalle seisomaan ja mietimme oliko tämä nyt ihan totta kun ihmiset kohti katsomoa, mutta niin vain ovi avautui ja meidät noin 20  rannekkeella palkittua saatettiin takahuoneen kautta lavalla ja ositettiin pöydät aivan pianon vierestä. Uskottelen itselleni että erotuin tyylikkyyteni, ulkomuotoni ja älykkyyteni ansiosta keskiarvo yleisöstä, mutta tosiasia taitaa vain olla uskomaton tuuri, että kävin kohteliaasti jututtamassa miestä, joka paljastuikin kiertuemanageriksi. Ohjeistus oli tiukka; kännykkään sai koskea ja kuvia ottaa ennen keikkaa mutta keikan alettua ehdoton kuvauskielto. Vaikka kovin mieli tekikin, niin kamera pysyi taskussa eikä tästä syystä itse konserttikuvia tai kuvia esiintyjästä ole. Kiertuemanageri totesi vielä ohjeistuksessaan kuvauksesta, että " And if you do, I will chop you to little pieces" - ehkä siis parempi niin.

Keikka oli huikea, kuten aina ja kesti nois 4 tuntia. Oli mukava seurata sitä laatuvettä sivistyneesti siemaillen artistin luritellessa metrin päässä. Kokemus jota ei rahalla saa, ja jää varmasti mieleen. Tätä kirjoittaessa on tiedossa että Nick tekee kaksi keikkaa myös suomessa, jotka eivät alunperin olleet kiertuelistalla. Molempiin liput menivät minuutissa joten saattaa olla että kotimaan esitys jää itseltäni näkemättä. Mikäli kuitenkin sinne jotenkin pääsen, tiedänpähän ainakin minkä näköinen kiertuemanageri on 😜 Ainiin, ja koko illan aikana ei missään vaiheessa kukaan kysynyt meiltä lippuja, omituista.

Keikkapaikka siis oli Djurgårdenissa, kuten moni muukin Tukholman nähtävyys. Suuri saari on oikealta nimeltään Valdemarsön, mutta siellä sijaitsevan Skansenin ulkoilma -ja eläinpuiston vuoksi sitä on aina kutsuttu Djurgårdeniksi. Kuten sanottu niin täällä sijaitsee myös huvipuisto, Vasa-museet, Nordiska Museet, biologinen museo sekä pienemmille Junibacken, Astrid Lindgrenin kirjoihin perustuva satutalo. Saarelle esimerkiksi vanhasta kaupungista kävellen vie tovin, sillä on kierrettävä monta saarta mutta paikalle pääsee myös yhteysveneellä joka operoi vanhasta kaupungista Skeppsbron;ilta kymmenen minuutin välein ja on varsin suosittu, joten jonottamiseen on syytä varautua. Koko kaupungin vehreä keidas tarjoaa siis kaikkea mahdollista ja sieltä varmasti löytää tekemistä joka makuun.

Östermalmin syntistä yötä

Me kävelimme keikan loputtua yöllä rantoja pitkin takaisin Östermalmin hienostoalueen rantakatuja. Täällä oli kyllä käynnissä varsinaiset kermaperseilyn PM-kilpailut; hienot purret parkissa pitkillä laitureilla nautiskeli Jazz-väki valkeissa polo-paidoissaan ja purjehduskengissään kesäillasta lohileipiä syöden. Alue onkin hienostostaan ja diplomaatti alueestaan tunnettua, eikä kesäilta pettänyt. Vaikka Tukholma onkin siirtolaisuudestaan ja monikulttuurisuudestaan tunnettu, niin täällä sentään maahanmuuttaja löytyy vain keittiön nurkasta valurautapataa putsaamassa tai messinkejä kannen alla kiillottamassa.

Slussenin sillat

Kotimatkalla yöllä Södermalmille talsittiin pitkin Slussenin siltoja, jotka ovat tarjonneet Volvon tehtailla töihinsä pettyneille suomalaisille reissumiehille sateensuojan ja paikan valutella denaturoituja nesteitä ranskanleivän läpi aina 70-luvulta lähtien. Nyt on sillat remontissa ja pala kansallisromantiikkaa on kadonnut, enää ei rehellinen työmies saa saatana edes viinaa juoda rauhassa. Niin se kehittyy urbaani ympäristömme, ja ihmisen on siihen sopeuduttava, tahtoi tai ei.

Katarinan kirkko

Lähtöpäivänä sää oli muuttunut ja aurinko väistynyt tuulen ja tihkusateen tieltä. Laahustelimme kohti satamaa hissukseen pitkin Södermalmin pohjoista rantaraittia. Matkalla törmäsimme Katarina-Sofian kirkkoon ja sen puistoon ja hautausmaahan, joka oli kyllä huikean kauniisti hoidettu, vehreä ja kukassaan nyt kesäkuun alussa.

Mäster Mikaels Gata

Kirkon rannan puoleisesta päädystä eksyttiin vahingossa Mäster Mikaels Gata;lle, jonka päässä ympäristö on vanhaa kaupunkimuseota, vanhoja käsityöläistaloja ja pihapiirejä ja mukulakivi katua kuin 1600-luvulta. Päästä löytyy vielä rakennettu näköalapaikka suoraan kohti Djurgårdenia. Tätä kautta pääsee myös näppärästi rantaan ja suoraan Fotografiska museet;in pihaan. Eli aivan lähelle Viking Linen terminaalia, joten jos haluaa pienen patikan laivalta tehdä niin kannattaa kiivetä tänne ihastelemaan maisemia.

Positiivista osastoa.

Koska ilma oli mitä oli, käytettiin tilaisuus hyväksi ja tutustuttiin Fotografiskaan. Se ei varsinaisesti ole museo, vaan näyttelytila jossa kiertää vaihtuvat ulkopuoliset näyttelyt, ja sellaisenaan noussut arvostetuksi ja kuuluisaksi. Laajat näyttelykokonaisuudet oli jaettu omille kerroksilleen, ja osa oli jopa ihan mielenkiintoisia ja hyviä, mutta mukaan mahtui myös ylä-asteen ilmaisutaidon kurssin lopputyöltä vaikuttanutta tekotaiteellista paskaa. Perussuomalaisten ohjelmalistaa lainaten olen esittävän taiteen ystävä ja vaikken siellä käymisestä etukäteen innostunut niin muutama näyttely pelasti kokonaisuuden ja käänsi lopputuloksen plussan puolelle.

Hyvää esillepanoa

Täytyy myös sanoa että tilat olivat ensiluokkaisen hienot ja presentaatiot huolellisesti valmisteltuja ja harkittuja, tästä iso plussa. Uskalletaan suositella sadepäivän ajanvietteeksi täällä vierailua. Mikäli haluaa olla ihan vastarannan kiiski, niin ulkoa löytyy myös iso terassi mistä saa viinaa vitutukseen. Ja koko kokonaisuus siis vain 100metriä Viking Linen terminaalista.

Meille osui lauantaille vielä ekstrana Tukholman maraton jonka reitti kulki aivan terassin vierestä, siitä oli hyvä tupakka suussa ja kalja kädessä katsella nenänvartta alaspäin moista intomielisyyttä ja ruumiinkulttuurin palvontaa.

Tukholman maraton

 Kokonaisuudessaan miellyttävä nopea vierailu, ja kaikki sujui paremmin kuin hyvin. Kuten useaan otteeseen on mainittu, ilma oli pääpäivänä loistava ja se sai kaupungin näyttämään kauniilta ja vesistöt kutsuvilta. Raapaisu oli varsin pintapuolinen ja liikuimme lähinnä Djurgårdenin, vanhan kaupungin sataman ja Södermalmin pohjoisrannan eli Slussenin ympäristössä. Kaikkialla oli rauhaisaa ja hyvä tahto mutta pitää muistaa ettemme olleetkaan T-Centralenilla tinkimässä subutexin hinnasta. Pienimuotoinen epidemia, vai sanoisinko jopa pandemia oli kaupungilla ilman takaraivoa liikkuneet sähköpotkulaudat. Ikäänkuin itsetietoisissa kaupunkipyöräilijöissä ei olisi tarpeeksi kestämistä, lasketteli ihmisjoukossa koko ajan hirvittävä määrä potkulautoja jotka jätettiin täysin holtittomasti käytön jälkeen ympäri ämpäri. Toki näitä nyt näkyy Helsingissäkin jo runsaasti mutta tämä oli kertaa kymmenen. Pitää yrittää löytää aikaa tehdä kaupunkiin tarkempi ratsia kun enemmän on aikaa.

Kuninkaanlinna

Maailman mahtina toimineen monarkian pääkaupunkina löytyy täältä luonnollisesti myös paljon historiaa sekä vanhoja rakennuksia, joten siinäkin suhteessa on paljon mielenkiintoista nähtävää. Täällä myös jänisteltiin maailmansodat joten rakennuskanta säilyi hyvin. Pienenä knoppina toki mainittakoot että helmikuussa 1944 joku pommitti yllättäen Tukholmaa, ja ulkomaat epäilivät syylliseksi Neuvostoliittoa. Neuvostoliitosta Ruotsin noottin kuitenkin vastattiin että kyseessä lienee suomalaisten provokaatio. Näinköhän vain.

Paluumatkasta ei oikein muuta kerrottavaa ole kuin se, että Liverpool voitti Tottenhamin Mestareiden liigan loppuottelussa. Tämä tietenkin oli toivottu tulos ja sitä juhlittiin kovasti, jos ymmärrät mitä tarkoitan.