Pääkaupunkiseudulla asuva "nuori"mies joka kirjoittelee reissuistaan niin kotomailla kuin ulkomaillakin. Myös Instagramissa ja Facebookissa kuvia ja juttuja: hatkassa. Käy tykkäämässä! Mielenkiinnon kohteina Matkustaminen ja luonto sekä historia. Jalkapallo sekä urheilu monipuolisesti. Pubikulttuuri ja oluenjuonti. Maailman tapahtumat.

lauantai 11. marraskuuta 2017

Praha 24.-28.10.2017


Praha 24.-28.10.2017

Prahaan lähdettiin tällä kertaa sillä kärjellä että paikalta löydetään ilmielävänä Nick Cave, maailman paras artisti, joka parhaillaan on Euroopan kiertueella ja esiintyisi siis Prahan O2-areenalla 26.10.

Matkaseurana mukana oli koodinimi Herra Kuha ja seurueeseen liittyi neljä naisihmistä joista noin puolet tunsin aiemmin.

Kaupunkina Praha on aikaisemmalta reissulta tuttu, sillä siellä on käyty noin 5 vuotta sitten pääsiäisretkellä.

Pääsiäsimarkkinoita menneiltä vuosilta

Lento lähti tiistai aamuna ja tällä kertaa lensimme sinivalkoisin siivin edestakaisin. Tsekeissä ei ole vielä herätty yhteiseurooppalaisen valuutan ihanuuteen ja kaikkivoipaisuuteen, jonka syystä ensimmäinen virhe tehtiin jo lentokentällä ja tarkemmin sen rahanvaihtopisteellä. Lompakossa oli 500€ käteistä ja ajattelin vaihtaa sen Forex;in pisteellä korunoiksi. Sain hieman yli viidellä sadalla eurolla 10 000 korunaa, kun se paikanpäällä suoraan automaatista nostettuna samalla summalla olisi antanut noin 12 000 korunaa. En tiedä millaisen komission välistä vetivät mutta varsin huonolla kurssilla lentokentillä vaihdetaan; kannattaa siis suosia automaattia ja niiden pankkien välisiä kursseja.

Ennen lähtöä nautittiin myös neljä tuoppia olutta Old Barrelissa (á 9,90€) ja kun portilla hieman takkusi ja vieressä oli baaritiski niin kävellessä huitaistiin vielä pienet valkkaripullot naamaan. Hintaa kahdelle valkoviinille 1,25l kappale tuli yhteensä käsittämättömät 35€!! Näin ollen kentällä oli juotu jo 75€ ennen koneeseen pääsyä.

Lentokentältä matka kaupunkiin ei maksa taksilla kuin noin 600 korunaa eli karvan päälle 20€, mutta lentomme oli ajoissa perillä ja päätimme ostaa päiväliput joukkoliikenteeseen (110kr = 4,3€) ja kokeilla sen toimivuutta. Kentältä lähtee kaksi lentokenttäbussia eli numerot 100 ja 119, mutta molemmat matkaavat muutaman pysäkinvälin ja toimivat vain syöttöliikenteenä metroasemille. Koko kaupungin keskustan alueelle ei busseilla juurikaan ole asiaa ja kaikki joukkoliikenne on käytännössä metrolla, josta löytyy kolme linjaa (A,B,C) ja varsin kattavalla raitiovaunuverkolla. Vuorovälit ovat pienet, mutta siitä huolimatta ovat metrot ja ratikat molemmat varsin täysiä, jopa ruuhkaisia suurimman osan ajasta. Ratikoissa on myös mukavasti vaihtelua; osa on kuin luotijunia tulevaisuustutkimuskeskuksen suunnittelupöydältä, osa taas näyttää siltä etteivät ne olisi maailmansodan jälkeen kiskoiltaan nousseetkaan.

Hotellimme Pensionate Brezina sijaitsi lähellä keskustaa Legerova 41 osoitteessa. Se sijaitsi kansallismuseon takana ja läheltä löytyi käynnit sekä punaiselle metrolinjalle (I.P.Pavlova) että vihreälle linjalle (Namesti Miru). Keskustaan kävli noin 15 minuutissa joten matka sujuu helposti myös kävellen.

Praha metrokartta
Keskusta on varsin kompakti; Vanha kaupunki eli Stare Mesto on joen itärannalle puristunut alue joka rajaantuu uudempaan alueeseen. Vanhan kaupungin puolelta pääsee esimerkiksi Kaarlen sillan kautta länsipuolelle jossa sijaitsee Prahan linna kukkulalla ja sen vieressä Petrinin kukkula jonka tunnistaa Eiffel tornin kopiosta. Vanhan kaupungin keskuksena on aukio jossa sijaitsee muun muassa kaupungin talo jonka juuressa on astrologinen kello, joka on Prahan kuuluisimpia nähtävyyksiä.

Vanhan kaupungin aukio ja astrologinen kello
Vanha kaupunki on varsin sokkeloinen, kuten vanhat kaupungit yleensä ovat, eikä siellä suunnistaminen tarkasti ole kovin helppoa. Joki luonnollisesti auttaa siinä ettei eksymään ainakaan pääse. Yllätys oli se että koko vanha kaupunki oli tähänkin vuodenaikaan täynnä turisteja ja varsinkin aukion ympärystä varsin ruuhkainen.

Olut maksoi vanhan keskustan alueella keskimäärin 120kr (4,70€) joten sen ei voida sanoa erityisen halpaa olleen. Hotellin lähellä eli vain hieman keskustan ulkopuolella sen hinta oli noin 40kr (1,57€) joten melkoinen hinta ero löytyy. Tämäkin toki yleistä joka paikassa. Samassa suhteessa kulki ruuan hinta, eli kannattaa ruokailla hieman keskustan ulkopuolella jos ei ihan hillopäällikkö ole.

Ruokaa saa joka paikasta, oli kyseessä sitten tasokkaampi ravintola tai nuhjuinen kaljakuppila, mutta sen taso heittelee paljon. Myös laadun puolesta on parempi suosia hieman syrjemmässä sijaitsevia ravinteleita. Osa seurueen naisista oli sairastunut veganismiin, mutta säilyivät kuitenkin hengissä, vaikka Praha ei sillä saralla varmasti mikään mekka olekaan.

Kaarlen silta ja Prahan linna sekä St.Vituksen katedraali taustalla.
Kestustan alue on varsin nopeasti läpi samottu ja Kaarlen siltaa pitkin pääsee näppärästi ylittämään joen. Silta on itsessään hieno mutta päivisin niin täynnä turisteja, karikatyyripiirtäjiä ja taskuvarkaita että se ei hirveän viihtyisä ole. Joen toisella puolella löytyy pitkän kiipeämisen jälkeen Prahan linna jonka sisäpihalla kohoaa St.Vituksen katedraali. Linnan pihalle pääsee ilmaiseksi mutta jonotus vie lentoasema tyylisen turvatarkastuksen läpi. Pitkästä jonosta ei kuitenkaan kannata häkeltyä sillä se vetää kohtuullisen hyvin. Mikäli linnan sisäosiin haluaa tutustua, pääsee sinne pääsymaksun maksamalla, mutta itse en ole siellä käynyt. Linna ei varsinainen satulinna olekaan vaan lähinnä laaja alue sisäpihoja. Sen keskellä sijaitseva katedraali on varsin hieno ja kuuluisa lasimaalauksistaan, sitä rakennettiinkin lähes 600vuotta. Myös sinne pääsee ilmaiseksi sisään ihastelemaan mutta varsinainen kierros ja torniin kiipeäminen maksaa erikseen.

Linnasta poistuessa on mahdollista poiketa viereisellä viinitilalla haukkaamssa viereisillä rinteillä kasvaneista rypäleistä valmistettua viiniä. Paikalta on hienot näkymät alas kaupunkiin, mutta varoituksen sanana mainittakoot että sen ylihintaisiin ja puiseviin hampurilaisiin ei käy koskeminen.

Näkymää Prahan linnalta
Joen törmää kulkiessamme törmäsimme legendaariseen Nutriaan, pienjyrsijään joka alunperin tuotiin Eurooppaan tarhaeläimeksi ja ravinnoksi on häikäilemättä vallannut itselleen elintilaa paikallisista vesistöistä. Se pitää kotoperäisiä lajeja sekä vihaajiaan pilkkanaan ja jyrsii määrätietoisesti ympäröivästä maailmasta välittämättä vesikasveja keskellä kaupungin keskustaa. On hieno tavata moinen epämajava tositoimissaan...

Nutria epäluonnollisessa ympäristössään
Kannattaa pyyhältää hieman joenvartta keskustasta poispäin törmätäkseen paikalliseen nähtävyyteen, tanssivaan taloon. Sen eläväiset linjat antavat ensivaikutelmat siitä että arkkitehti on absinttideliriumissaan piirtänyt rakennuksen sunnuntai aamuna, mutta totuus on toinen. Vuonna 1996 valmistuneet talot kuvaavat Fred Astairea ja Ginger Rogersia tanssimassa... Rakennus on hieman aisteja hämärtävä ja lisäpotkua kokemukseen voi hakea vieressä olevien jokilaivojen terasseilta. Mikäli talot lähtiessä näyttävät suorilta, on alkoholi tehnyt tehtävänsä.


Yksi päivä käytettiin siihen, että käveltiin keskustasta poispäin Zizkov;in alueelle , joka on hieman boheemimpi vaihtoehto keskustan alueelle. Paikka muistuttaa hieman Helsingin Kalliota, hieman kauniimmin taloin. Hieman ränsistyneessä kaupunginosassa on myös erilaisia kahviloita ja baareja edullisinn hinnoin.

Zizkovin katukuvaa
Hyvänä maamerkkinä paikalla toimii koko kaupungin siluettia hallitseva korkea ja futuristinen TV-torni, joka näkyy kauas. Torni sopisi ulkonäkönsä puolesta kulissiksi vaikka Tähtien sota elokuvaan. Tännekin pääsee nimellistä korvausta vastaan näköalatasanteille joista avautuu näköalat koko kaupunkiin. Mikäli neuvostomallinen ja täyteen ahdettu hissi ei ahdista, voi siellä käymistä myös vilpittömästi suositella.

Zizkovin Tv-torni
Kaupungissa on varsin vapaa suhtautuminen Kannabikseen ja se näkyy katukuvassa. Ihmiset polttelevat estoitta jointtejaan ja kaupoissa ja kioskeissa on saatavilla lehdellä brändättyä krääsää vaikka millä mitalla. Prahaa sanotaankin usein idän Amsterdamiksi.

Muuten kaupunki tuntuu varsin rauhalliselta ja turvalliselta. Etninen värinä keskustassa on tipotiessään eikä notkuvia porukoita porttikongeissa juuri ole. Kerjäläiset ovat pääosin kotoperäisiä juoppoja jotka kyyristelevät pullon kuvat pupilleillaan ja poistuvat heti päivätyönsä tehtyään. Jopa Romanian etninen vähemmistö katsoo nälissään helpommaksi kurvata suomeen ja Äkäslompolon S-marketin eteen soittamaan haitaria kun saapua tänne melkein rajanaapurimaasta. Näin toimii vapaa liikkuvuus Eurooppalaisessa yhteishengessä.


Konsertti

Konserttiareena  sijaitsi myös hyvien liikenneyhteyksien päässä Ceskomoravskan metroaseman vieressä. Aikasin paikalle saapuessa paikalle päästiinkin ilman sen kummempia ruuhkia ja itse areena oli väljä ja nykyaikainen.


Itse keikka ei varsinainen hittiparaati ollut, sillä Nick esitti paljon biisejä myös uudelta, hieman seesteisemmältä albumiltaan, mikä on tietysti varsin ymmärrettävää. Bad Seeds -bändi on uskomattoman kovassa klangissa ja huomaa että sen jäsenet ovatkin pitkään yhdessä soittaneet. On mielenkiintoista huomata miten itse Nick Cave, jo 60 ikävuotta lähestyessään ei osoita ikääntymisen eikä eläköitymisen merkkejä, vaikka onkin kokenut melkoisia tradegioita viime vuosina menettäen esimerkiksi esikoispoikansa onnettomuudessa. Meno on villiä ja energistä ja mies saa isollakin areenalla yleisön täydellisesti hyppysiinsä.

Varsinkin encore osuus oli huima bändin vedettyä Weeping song;in osin yleisön seasta, Stagger Leen aikana yleisöä vedettiin lavalla ja lopuksi laulettiin yhteislauluna Push the sky away. Loistava lopetus hyvälle keikalle siis.



Keikan jälkeen vajaan 20 000 ihmisen valuessa metroon oli tunnelma varsin tiivis ja metrovaunuun sullouduttiinkin niin tiiviisti, ettei sinne olisi mahtunut enää oravakaan.


Retket Kutna Horaan ja Terezinin (Theresienstadin) keskitysleirille.

Sadepäivänä marssittiin lähimmälle autovuokraamolle, joka tässä tapauksessa oli RunWell-autovuokraamo rautatieaseman kupeessa. Liikenteessä oltiin aikaisin ja kahvassa roikuttiin jo kello 8 aamulla jotta ehditään hyvin kiertelemään. Vaikka palvelutaso oli jälleen kovin kankeaa ja jopa halutonta, saatiin Chevrolet Malibu kuitenkin vuokrattua. Sen hinnaksi tuli 75€/päivä plus perus vakuutushässäkät 14€ päälle.

Autossa paloi tervehdyksenä "Change engine oil soon" -teksti, mutta myyjältä kysyttäessä katsoi hän huvittuneesti ja sanoi että siinä lukee soon ja asia jäi siihen.

Tarkoituksena oli vierailla Kutna Hora nimisessä kaupungissa, joka on perustettu jo 1200-luvun alussa rikkaiden hopeakaivosten ympärille. Se oli kuninkaiden suosiossa ja loiston päivinään Böömin toiseksi suurin kaupunki Prahan jälkeen. Se toimi myös hallinnollisena keskuksena jonkin aikaa rikkauksiensa johdosta. Tästä syystä sinne, ja viereiseen Sedlecin kylään onkin rakentunut niiden nykyiseen kokoon nähden käsittämätön määrä katedraaleja, kirkkoja, kappeleita ja ossuarioita eli kalmistoja.

Kutna Horan keskusta
Tieverkko on Tsekeissä varsin hyväkuntoinen ja kattava, ja Kutna Horaan ajaa vajaassa tunnissa moottoritietä pitkin. Me valitsimme kuitenkin pienet tiet ja kiersimme näin mahdolliset tietullit. Matka ei pikkuteitä kiertämälläkään ollut tuntia juuri pidempi, ja tie kulki kauniissa maalaismaisemissa kylien ja metsien läpi.Omiin ennakkoodotuksiin nähden maaseudun kylät ja tienvarsitalot olivat hieman muuta mitä odotin; Mielikuvissa maaseutu on ränsistynyttä olkikattoista taloa josta rappaukset ovat pudonneet ja metsittyneellä pihalla paksut siat tonkivat mutavellistä vanhoja porkkanan kantoja. Totuus oli kuitenkin se, että talot ja pihat olivat kauttaaltaan hyvinhoidettuja ja siistejä kuin Emmerdalessä.

Pikkutiet myös veivät mukavasti vaihdellen maalaismaisemasta havupuumetsiin, lisäksi niitä kiertämällä välttää tietullit.


Maalaismaisemaa pikkukylässä.
Itse kaunis kaupunki on Unescon maailmanperintökohde ja itsessäänkin vierailun arvoinen, mutta sen kuuluisin nähtävyys on viereisen Sedlecin ossuaario eli luukirkko. Vaikka kirkkoa yleisesti kutsutaankin Kutna Horan luukirkoksi, se ei kaupungin keskustassa siis sijaitse.



Sedlecin luukirkko oli vierailemisen arvoinen, vaikkakin kovin pieni, paikka. Se on alunperin rakentunut viereisen katedraalin hautausmaalle, jonka alueelle luukirkko rakentui myöhemmin. Tarina sai alkunsa katedraalin apotin käytyä  kuudennen ristiretken melskeissä Jerusalemissa; hän palasi mukanaan pussillinen Golgatalta tuotua multaa ja ripotteli sen katedraalin hautausmaalle. Tästä syystä siitä tuli euroopassa kuuluisa ja pyhään maahan verrattava hautapaikka johon monet euroopan raharikkaat halusivat tulla haudatuksi.

Yksityiskohta absurdista taideteoksesta
 Näihin aikoihin rutto ja myöhemmin hussilaissodat kaatoivat kansaa kuin puimuri, ja hautausmaalla ei asiakkaista pulaa ollut; se levittäytyikin rajusti ja 1500-luvulla sen valtaama alue oli 16 hehtaaria ja sinne oli haudattu yli 40 000 vainajaa. Näihin aikoihin, uskonpuhdistuksen jälkimainingeissa, sen päälle rakennettiin kappeli jonka kellariin munkit kasasivat tuhotulta hautausmaalta säilöön 10 000 ihmisen luut.

Schwarzenbergin sukuvaakuna ja luupyramidi taustalla.
Tarinan varsinainen veijari on herrasmies nimeltään Franticek Rint, jonka Schwarzenbergin aatelissuku palkkasi laittamaan hautausmaa kuntoon 1800-luvulla. Hän keräsi ja hautasi alueelta vajaa neljäkymmentä kuutiometriä luita kappelin alueelle ja lopuista, arviolta neljänkymmenentuhannen ihmisen luilla hän koristeli kirkon. Ennen koristelua hän puhdistu jokaisen luun keittämällä niitä kloorissa ja sitruunassa. Esimerkiksi pääkattokruunu on rakennettu niin, että siinä on vähintään yksi kappale jokaista ihmisen luuta.

Pääaulan kattokruunu
Nykyisen lääketieteen parissa mies olisi varmastikin diagnosoitu yhteiskuntaan kelvottomaksi, mutta siihen aikaan hän lienee ollut vain hieman omituinen.

Niin tai näin, on kolkko kappeli nyt yksi maan käydyimmistä nähtävyyksistä ja ehdottomasti vierailun arvoinen, varsinkin jos haudasta kaivetut ruumitt on lähellä sydäntä. Kolkko fiilis paikasta jää, mutta toisaalta motto "Memento Mori" on silloin tällöin hyvä muistaa.


Vailla sen kummempaa suunnitelmaa oli matkaan lähdetty, joten päätimme vielä suunnata Terenzinin eli saksalaisittain Theresioenstadin keskitysleirille jonka historia on mielenkiintoinen. Matkaan lähdettiin Kutna Horasta kohti Mlada Boleslavia ensin tietä 38 ja sitten kuapungin jälkeen tietä 16 Melnikiä kohti ja siitä pikkuteitä pitkin Elben rantaa Litomericeen,  jonka vieressä Terezin sijaitsee.

Elben rantaa
Elbe on yksi Euroopan isoista joista ja tärkeistä alueen vesireittejä. Yksi sen alkujoista on Prahankin keskeltä valuva Vltava, joka yhtyy Elbeen jota Tsekeissä kutsutaan nimellä Labe. Koko paska laskee Hampurin kohdalta saasteensa itämereen. Läpi entisen itäeuroopan eli Tsekkoslovakin ja Itä-Saksan teollisuusalueiden laskeva joki oli aikoinaan euroopan saastunein, mutta on viimeaikoina elpynyt; herkullista kala-ateriaa sen antimista ei kuitenkaan juuri syötäväksi suositella, sillä kaloista löytyy lisäaineena fenolia ja muita vierasaineita, joita ei ihmisille suositella.


Terezinin keskusta
Terezinin kaupunkiin ajettaessa ei juuri huomaa ajaneensa sisään ghettoon. Se oli alunperin vanhan, Habsburgien aikaisen linnoituksen vallitusten sisään rakentunut pikkukaupunki, jonka viereisen pienen linnoituksen otti Gestapo haltuunsa vuonna 1940 tarkoituksenaan rakentaa vankila Tsekkiläisille kommunisteille, vastarintataistelijoilla ja muilla kolmannen valtakunnan vastustajille.
Kuten arvata saattaa, suuren humanistin ja ihmisoikeuspuolustajan, SS-johtaja Reinhard Heydrichin johtamalla leirillä ei velttoilijoita päähän taputeltu kuin moukarilla, ja paikasta muodostuikin varsinainen kidutuskeskus.

Paikan saksankielinen nimi oli Theresienstad, mutta se tunnetaan nykyään paikallisella nimellään Terezin.

Aika on pysähtynyt
Vuotta myöhemmin muurattiin koko Terezinin kylä umpeen ja sen alkuperäiset 7000 ihmistä pakkosiirrettiin alueelta pois. Tilalle kuljetettiin ajan hengen mukaisesti yli 50 000 juutalaista. Vaikka kaupunkileiri ei toiminutkaan varsinaisena tuhoamisleirinä vaan kokoamisleirinä niin sinne saapuneista 150 000 ihmisestä vain alle 20 000 selvisi hengissä. Kuolleista noin 35 000 kuoli kaupungissa nälkään ja kulkutauteihin sekä pienessä linnakkeessa väkivaltaan ja 90 000 kuljetettiin tapettaviksi tuhoamisleireillä.

Terezinin keskusta
Kuuluisaksi paikan teki se että sinne kuljetettiin alussa paljon lapsia ja juutalaista yläluokkaa sekä taiteilijoita Tsekeistä. Kaupungissa toimi oma infransa johon kuului kouluopetus, kaupat ja kulttuurielämä sekä oma lehtensä, elämän ollessa muutenkin "vapaata". Kaupunkia esiteltiin ulkopuolisille esimerkkinä juutalaisten hyvistä oloista keskitysleireillä. Ennen vierailijoiden saapumista siirrettiin osa porukasta aina Auswichiin tapettavaksi jotta täällä näyttäisi väljältä. Siellä tehtiin myös, pakotettuna tokin, asukkaiden toimesta elokuva jota esitettiin ulkopuolisille; sen kutsumanimi oli "Der Führer schenkt den Juden eine Stadt" eli "Fuhrer lahjoittaa juutalaisille kaupungin". Kolkon elokuvan tuotantotiimi marssitettiin uuniin heti tuotannon valmistuttua. Pikkuhiljaa paikka ylikansoitettiin ja sinne iskivät kulkutaudit ja nälänhätä jotka tappoivat asukkaita.

Nykyään kaupungissa ilmeisesti asutaan normaalisti ja siellä löytyy jokunen kauppa ja kioskikin. Kokonaistunnelmaltaan paikka on kuitenkin hiljainen ja uneliasa sekä kauneudessaan äärimmäisen aavemainen. Vierailuaikana siellä ei pyörinyt juurikaan edes turisteja ja kadut olivatkin pääosin autiot. Vaatii kai kohtuullisen kovaa vatsaa asustella samoissa taloissa, jotka vajaa 80 vuotta sitten toimivat blokkeina kymmenille tuhansille vangeille.


Muistomerkki matkalla kaupungilta linnoitukselle
Noin kilometrin päässä kaupungin ulkopuolella sijitsee ns. pieni linnoitus("Kleine Festung"), joka toimi vankilana jo ennen miehitysvaltaa. Myös tämä kuului aikanaan 17-luvun lopulla rakennettuun Habsburgien vallitukseen ja sen kuuluisimpana vankina tunnetaan muuan Gavrilo Princip, joka vuonna 1914 ampui kuuluisat Sarajevon laukaukset jotka surmasivat Itävallan kruununprinssin, Frans Ferdinandin ja johtivat ensimmäiseen maailmansotaan. Princip kuoli sellissä numero 1 tuberkuloosiin vuonna 1918, noin puoli vuotta ennen sodan päättymistä (aselepoa).


Gestapo perusti paikan siis Heydrichin johdolla 1940 tarkoituksena palvella vallattujen alueiden (Böömin ja Määrin protektoraatti ja sudeettialueet) "rikollisten" kuulustelu ja pidätysleirinä. Rikollisiksi valtaa pitävän näkökulmasta asettuivat tässä tapauksessa alueen vastarintataistelijat, Tsekkiläiset kommunistit, Arvokkaat juutalaiset ja ghetosta pakoa yrittäneet juutalaiset. Myöhemmin paikalle tuotiin myös sotavankeja sekä länsimaista että itärintamalta.

Selli jossa majoittui noin sata miestä kerrallaan

Yhteensä pienen linnoituksen vieraanvaraisuudesta pääsi nauttimaan noin 32 000 ihmistä.

Vankipiha I

Koko pakettiin pääsee tutustumaan 215kr (8,40€) ja yksittäin maksettuna sen hinta on 175kr (6,85€). Paikan päälle saapuessamme oli kaupungissa sijaitsevalla museolla vastaanotto varsin tyly, eikä tiskin takan aollut vanhempi rouva oikein viitsinyt edes kysymyksiin vastata. sanoin moneen kertaan ja näytin hinnastosta että haluamme koko päivän lipun mutta niin se vain paljastui pelkän gheton lipukis ja uusi samanhintainen piti ostaa linnakkeelta. Näin ollen maksoimme koko lystistä tuplat 350kr (13,70€). Ei iso vika mutta vituttaa silti.

Paikalla on järjestetty hyvä kierros jossa paikat on numeroitu järjestyksessä ja opasvihkonen kuuluu hintaan. Meillä oli rajattu aika paikan kiertämiseen joten emme siihen kerinneet niin hyvin paneutua kun kenties olisi halunnut. Paikalla saisi varsmasti enemmänkin aikaa kulumaan.

Vedetäänpä kuvien avulla pieni virtuaalikiertoajelu kotisohvalta:


Leirin komentajan huone. Huoneessa otettiin vastaan ja alkukuulusteltiin saapuvat vangit. Penkkiä kuluttanut apulaispäällikkö W. Schmidt teloitettiin sodan jälkeen sotarikoksista syytettynä. Tästä huoneesta alkoi monen kujanjuoksu..






Vankipiha I:den lääkintähuone. Voitaneen perustellusta olettaa, että tällä vastaanotolla on perinteisestä tavasta poiketen kysymykset esittänyt lääkäri, ja potilaalla on ollut vastaajan rooli.



Kaikki on pyritty jättämään alkuperäiseen kuntoon, siitä osoituksena myös tämä kuulusteluhuoneen ikkuna. Siitä saattaisi nykyaikaisin keinoin löytää rikoslaboratorio merkkejä useammankin ihmisen DNAsta.


Suihku ei näissä olosuhteissa kuulunut jokapäiväisiin askareisiin ja olikin varsinaista luksusta. Leirillä suihkussa käytiin noin kerran kahdessa kuukaudessa. Miehille oli tarjolla kylmää vettä, mutta naisille haaleaa. Suihkuhuoneeseen marssittiin koko sellin voimin kerrallaan eli noin sadan ihmisen joukoissa.



Yllätys vilpolasta; suihkuhuoneen takaa löytyy höyrytin jossa veteen saattoi sekoittaa kemikaaleja. Tässä tapauksessa tarkoituksena oli tappaa syöpäläiset vaatteista. Aineet sekoitettiin höyryveteen ja ruiskutettiin vaatteisiin jotka oli kerätty suihkuhuoneen vieressä olevaan desifiointihuoneeseen. Zyklon B oli tuholaismyrkky ennen kuin sitä alettiin käyttää tuhoamisleireillä ihmisten surmaamiseen. Suihkun jälkeen vedettiin päälle märät vaatteet ja jatkettiin Kommandon (Työkunnan) hommiin, oli kesä tai talvi.



Vesi vanhin voitehista. Sairaalaosastolla ja sen pesuhuoneessa tuskin muunlaisia voitehia oli tarjollakaan kuin kylmä vesi.


Ahtaanpaikan kammosta kärsivältä toiselle; Älä mene sinne! - Yli puoli kilometriä vanha yhdystunneli on ikkunaton, ahdas ja kostea ja mutkittelee vanhojen vallitusten sisällä antaen vaikutelman ettei se lopu koskaan. Se kuuluu opastettuun kierrokseen mutta sen pääsee myös kiertämään...


Neljäs vankipiha teloituspaikalta katsottuna. Vasemmalla yksityissellejä ja oikella puolella isot vankituvat, joissa jokaisessa majoittui noin 500 miestä. Yhdessä tuvassa oli kaksi käymälää...


Ison vankituvan sisältä. Huonetta kiertää laverit jotka ensi silmäyksellä vaikuttavat varsin leveiltä. Ei pidä kuitenkaan antaa ensivaikutelman hämätä, sillä sängyissä nukuttiin poikittain jalkapohjat seinää vasten ja tyynynä käytettiin metallista mukia joka toimi ruoka-astiana. Täällä ei unikulman edustaja käynyt tekemässä aiesopimuksia uusista Tempurin patjoista, tultiin toimeen tasan sillä mitä oli.



Arjen luksusta. Pieni yksityiskohta sellipiha I:den 100 hengen sellin lämmitysjärjestelmästä. Väriä harmaaseen arkeen toi kauniisti kuvailtu, ajaton ja rustiikki kamina joka on kuin sisustuslehden kannesta. Sen lämmön armoilla kärsi koko selli, joka mahtoi olla melkoisen kylmä viileinä kuukauisna.


Lapsi on terve kun se leikkii. Tämä sanonta ei välttämättä pidä paikkaansa, mikä leikkikenttä sijaitsee keskellä keskitysleirin kauhuja. Vihreä puutarha ja sen kätkemä vanha huvila toimivat leirin upseereiden ja heidän perheidensä kotina. Se luo ympäröivään maailmaan varsin vahvan kontrastin...


Paluumatkalla vierailimme vielä  leirikompleksin krematoriolla. Sinne löytää helposti seuraamalla kaupungista lähteviä raiteita, sillä logistiikan oli oltava kunnossa. Krematoriossa poltettiin noin 30 000 ihmisen ruumiit. Ennen leirin luovutusta ja venäläisten saapumista kipattiin noin 20 000 ihmisen tuhkat ohi virtaavaan jokeen. Paikalta löytyy tapahtuman muistomerkki.


Raiteet toivat krematorion pihaan ja uuneja oli yhteensä neljä. Vangit työskentelivät itse täällä.

Krematorion ruumiinavaushuone.
Täältä pohjoiseen päin ajettaessa alkaa hieman tuntemattomampi alue, Böömin alpit, eli Bohemian Switzerland, jossa sijaitsee kaunis luonnonpuisto ja vuoristoa Tsekin ja Saksan rajalla. Täällä olisi ollut mukava piipahtaa, mutta jääpähän jotain ensi kertaan.

Takaisin päin ajaessa isoa tietä (8-tie) matkaa oli vain noin 60km ja se taittui alle tunnissa. Myös vieressä sijaitseva Litomericen kaupunki vaikutti mielenkiintoiselta mutta siellä ei ehditty piipahtamaan.

Matkaa ei siis Prahasta paljonkaan tule mikäli täällä halajaa vierailla.


Loppusanoina voidaan sanoa, ettei paikka taaskaan pettänyt. Osasyy varmasti mukavassa matkaseurassa ja hyvissä ilmoissa.

Ainut mikä hieman jää hiertämään on se slaavilainen palveluasenne mikä tuntuu paistavan joka jumalan paikassa. Mikä vittu siinä on että maksavaa asiakasta katsotaan pitkin nenän vartta ja usein ollaan kuin asiakas olisi pelkkää ilmaa. Tässäkin tapauksessa kuitenkin rahat paikallisen elinkeinon tukemiseen kannettiin saatana suomesta asti. Sama vika oli minimarketeissa, joissa Pakistanilaiset ja Intialaiset putiikinpitäjät pitivät suorastaan pilkkanaan asiakkaita ja vääntelivät ahdistuneesti naama norsunvitulla kun asiakas kehtasi astua ovesta sisään. Mistä sen tietää -oliko vika omassa naamassa vai siinä että turisteihin on keskustassa kyllästytty. Suomalaista asiakaspalvelua usein haukutaan, mutta kyllä eurooppalaisessa vertailussa aika korkealla ollaan. Perkele.



Majoitus ja Ravintosuositukset


Hotelli

Pension Brezina (legerova 39/41)

Hotelli oli hyvällä paikalla, edukas ja viihtyisä. Huoneistot sijaitsivat erillään vastaanotosta ja rapussa jossa myös paikallista asutusta.

Ravintolat

Na Brezanze (

Paikallinen baari hieman keskustan ulkopuolella. Aidon paikallisen pikkuravintolan henki ja miljöö, edulliset hinnat ja hyvä ruoka. Pääruuan sai hintaan 145kr (5,60€).

Crazy Cow (Dlouhá 8)

Piffipaikka keskustan tuntumassa aivan vanhan kaupungin aukion tuntumassa. Edellisellä reissulla täällä vedettiin äärimmäisen hyvä pihvi, vaikka hintataso onkin keskustaluokkaa.


Baarit

Kozlovna Apropos (Krizovnicka 4)

Keskustan aarre, aivan Kaarlen sillan tuntumassa sijaitseva olutravintola jossa hinnat olivat kohdillaan. Puolen litran lasin sai hintaan 40kr (1,50€) ja kylmän litran tuopin hintaan 80kr (3€)

 
The Bourgeois Pig (Legorova 43)

Outo ja hippityylinen olohuone aivan hotellin vieressä. Tänne eksyttiin ikävä kyllä vasta hieman ennen koneelle lähtöä, mikä on sääli. Äärimmäisen mukava baarimikko tuntee paikat ja metkut ja on varmasti halukas auttamaan jos ongelmia on. Täältä saa myös aidot absintit ja muut päihdykkeet mikäli tarve vaatii. Paikka tosiaan vaikuttaa enemmän jonkun huoneistolta kuin baarilta; kannattaa mennä rohkeasti sisään!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti