3.10.2016 Maanantain Päivä I
 |
| Cliffs of Moher |
Eli vuorossa ollut Irlannin reissu aloitettiin taas tutuiksi tullein rituaalein; stressaamalla lentoa niin helvetisti. Asiaa ei maanantailennon osalta auttanut se että lauantain/sunnuntain välisenä otettiin kaverin kanssa viskiä pitkälle aamuun asti joten olo kantoi hienosti myös maanantain puolelle.
Vaikka lento lähtikin vasta viiden aikaan illalla, herätti kello jo aamukuudelta; oli käytävä vielä nopeasti töissä enne lähtöä. Vanha vatsallastressaaja pyöri taas olohuoneen ja vessan väliä vartin jaksoissa; kumipitsan kanssa taisteltiin tunti mutta onneksi muutama olut saatiin upotettua. Samanmoinen stressaaja on myös tämän reissun matkakumppani joka tunnettakoot koodinimellä Kuha.
Matka lentokentälle taittui mukavasti kaverin kyydissä ja lentokentällä toistettiin pakolliset rutiinit, mistä tärkeinpänä kaksi tuoppia edullisuudestaan tunnetussa Oak Barrelissa ja pakollinen facebook-päivitys sieltä. Oak Barrelissa osataan kyllä monopoli-hinnoittelu ja jos siellä pitkä ilta pitäisi viettää olisi helposti juotu viikon kanarian loman käyttörahat. Lähtöportti oli 36D, mikä omaan korvaan kalskahti hieman oudolta. Muutaman oluen jälkeen oli juostava melkoinen matka sillä lento lähti pitkien lentojen terminaalista EU;n ulkopuolle joten jouduttiin mennä läpi kameraporteista ja vielä toisesta passintarkastuspisteestä läpi.
On kohtuullisen ärsyttävää jännittää lentoa aina samalla tavalla vaikka niitä takana jokunen onkin. Normaalirutiiniin kuuluu että vasta kun turvavyömerkkivalo sammuu voi hengittää. Seuraavaksi odotellaan juomakärryjä jota varten paikka valitaan aina mahdollisimman edestä. Vasta kun käsissä on viinipullo tai kaksi voi täysin rentoutua. Loppulento menikin sitten omalla painollaan ja laskeutumisesta voi jo hieman nauttiakin. Norwegianin edestakainen lento oli kyllä kohtuullisen edullinen ja maksoi vai 140€/suunta/hlö. Kaikki toimi moitteetta ja lento sujui hyvin.
Vihreälle saarelle lennettiin näppärästi aikaeroa vastaan joten perillä oltiin paikallista aikaa klo 18:00. Ajateltiin fiksusti säästää taksikuluissa ja etsittiin ulkopuolelta bussiasema jossa liput maksoivat 7,00€/hlö vaikka sama matka olisi taitettu helposti taksilla n. 20€ hotellin eteen. Bussista osattiin jäädä oikealla pysäkillä jonkin sortin pääkatuna toimivalla O´Connell streetillä mutta hotellin löytämistä ei oltu tehty erikoisen helpoksi; Barry´s Hotelin osoitteeksi oli merkitty 1-2 Great danmark street. Kyseinen kadunpätkä on kuitenkin noin 20 metriä pitkä ja vaihtuu täysin arvaamatta Gardiner place nimiseksi kaduksi. Muutenkin höyryjä päähän kasaava tapa siitä että kadut alkoivat ja loppuivat miten sattuu eikä missään ole katukylttejä ahdisti välillä isosti. Etukäteen Hotels.comin kautta varattu hotelli kuitenkin löytyi. Hintaa neljälle yölle kertyi 403€ ja näin jälkeenpäin täytyy antaa tunnustusta äärimmäisen avulialle ja mukavalle henkilökunnalle vaikka netin etukäteisarvioissa se haukuttiinkiin maanrakoon.
Suomalaisen virkamiehen pikkupäissään asettamia esteettömyys säädöksiä ei hotelli olisi täyttänyt; huoneeseen mentiin 4 eri portaikon kautta ja ahtaista ovista. Kaikki komeus oli vuorattu 10cm paksulla kokolattiamatolla joka oli kengänpohjia nähnyt varmasti 20 vuotta. Huoneessa jatkui sama teema, eikä korjauksia ollut ainakaan kukaan itseään arvostava rakennusalan ammattilainen tehnyt. Lisäksi paatuneen suihkumiehen paha mieli, jälleen kerran, siitä tosiasiasta että suihkuissa ei ole painetta nimeksikään ja portaaton lämpötilan säätö ei ulkomailla onnistu. Vesi on joko jäätävän kylmää tai kiehuvan kuumaa eikä siihen voi hanan varressa epätoivoisesti roikkuva kuolevainen vaikuttaa.
Myös sijainti ansaitsee kiitosta, noin 10 minuutin kävely O´Connol streetiä alaspäin ja suoraan Temple Bar;in ravintola-alueen ytimeen.
 |
| Barry´s Hotel |
Liikenne häiritsee myös kävelijää ja on todella vaikea tietä ylittäessä katsoa oikeaan suuntaan. Asia on ilmeisesti aiheuttanut muillekin matkalaisille harmaita hiuksia sekä ruuhkaa päivystyspoliklinikalle sillä kaikkiin jalkakäytäviin on kirjoitettu "look left" tai "look right" -tämä oikeasti helpottaa tien ylitystä tottumattomalle.
 |
| Kuuluisa Temple Bar |
4.10.2016 Tiistai Päivä II
Tarkoituksena oli lähteä kaupungille kävelemään ja jos vastaan osuu niin käydä autovuokraamosta kysymässä missä hinnoissa ne liikkuvat. Pitkällisen kävelyn jälkeen ihan keskustan tuntumassa löysimmekin Mark Streetillä sijainneen Europcarin. Marssimme sisään ja saimme tarjouksen autosta heti otettuna ja torstaina tai perjantaina palautettuna 245€ ja päälle täysi tankki hinnalla 70€ jolloin auto voidaan palauttaa vaikka tankki tyhjänä. Hinnassa oli myös täydet vakuutukset jotka etukäteen tuntuivat varsin tarpeellisilta. Tartuimme tähän ja mukaamme lähtikin uuden karhea Renault Megane. Kannattaa tosiaan ottaa samaan pakettiin myös navigaattori!
Eipä ole tullut ajattua vasemmanpuoleisessa liikenteessä ja vaatikin hetken totuttelua saada edes auto pois parkista. Ei pelkästään ratti vaan myös vaihdekeppi on väärällä puolella. Tässä ei kuitenkaan ole pahin asia vaan se että ei osaa hahmottaa auton jatkuvan ajajasta vasemmalle eikä oikealle kuten normaalisti. Tämä aiheuttaa sen että ajautuu koko ajan liian vasemmalle omalla kaistallaan ja on vaarassa kolauttaa reunoihin. Ihmeen kaupalla tästä kuitenkin selvittiin ilman isompia vahinkoja, ainoastaa peili kalautettiin kerran parkissa olevaan autoon.
Päätimme lähteä ajamaan samantien kohti Belfastia minne on Dublinista noin kahden tunnin matka uutta ja hyvää moottoritietä pitkin. Navigaattori johdatteli pois kaupungista. Ajaminen väärällä puolella kyllä tuotti tuskaa ja varsinkin käännökset oikealle olivat hankalia. Moottoriteillä on tietulleja joten kannattaa varata käteistä mukaan. Ensimmäisellä tullilla käteismaksukaistaa etsiessä meinasin täräyttää päin betoniporsasta tyylikkäästi mutta pelkääjän huudon aiheuttama korjausliike pelasti äärimmäiseltä vitutukselta. Moottoritiellä liikkuminen oli kuitenkin kohtuullisen helppoa ja matka sujui joutuisasti, tietullit eivät sitä viivyttäneet; jos suomeen laitettaisiin tietulli kehä III:n kohdalle olisi varmasti krooninen jono autoja Suomussalmelle asti, ja eläkeläisille pitäisi olla hitaan palvelun linja jossa voidaan puhua sota-ajoista ja mansikoiden torihinnoista. Pysähdyimme matkalla supermarkettiin hakemaan evästä ja mainoksista huomasimme että maksuvälineenä kävi punta. Tässä ainoa merkki siitä että valtio oli vaihtunut Pohjois-Irlanniksi. Minkäänlaisia rajamuodollisuuksia tai kylttejä asiasta ei ollut tai niitä ei huomattu. Toisaalta myös nopeusrajoitukset muuttuivat mailipohjaiseksi mikä selitti sen että paikoitellen tunnuimme matelevan ja keräävän letkaa taakse.
Belfastissa veti puoleensa sen värikäs ja roisi historia sekä kuuluisat seinämaalaukset eli muraalit joita kaupunki on täynnä. Täältäkin oli äärimmäisen vaikea löytää parkkipaikkaa ja sen etsimiseen menikin varmasti tunti. Vihdoin pääsimme yksityiseen parkkiin suht lähelle kaupungin keskustaa. Ihan keskusaukiolta josta bussit lähtevät löytyi turisti Info josta jäi käteen kaupungin kartta ja muraaliopas joka irtosi viidellä punnalla. Siitä löytyi kätevästi tiedot muraaleista kuvineen, kertomuksineen ja sijainteineen. Vaikka niitä onkin pitkin kaupunkia löytyy kuuluisimmat kuuluisasta Shankill Roadin lähiöstä joka toimi Irlantilaisten Katolilaisten asujaimistona. Nämä luonnollisesti halusivat säilyttää Pohjois-Irlannin osana Irlantia kun taas toisen räyhäjengin päämaja sijaitsi Itä-Belfastissa. Täällä majailevat protestantit halusivat Ulsteriksi kutsumansa Pohjois-Irlannin osaksi Iso-Britanniaa. Tästä erimielisyydestä saatiinkin aikaan melkoiset ongelmat ja verikäräjät.
Päätimme autoilla kuuluisimmat paikat vaikka ne kävelymatkan päässä keskustasta ovatkin.
Seuraavaksi hieman Muraalisaarnaa;
 |
| Shankill Road |
 |
| Myös ensimmäisen maailman sodan menetykset muistetaan |
 |
| Katolisen puolen seiniä |
 |
| Itä-Belfastin protestanttipuolta |
 |
| Shankill Road |
 |
| Protestanttipuolen eli Ulsterin seiniä |
 |
| Protestanttien asuinaluetta |
Mielenkiintoista nähdä miten vanhat arvet on vieläkin isosti auki ja perinteitä kunnioitetaan; liput liehuvat ja ihmiset ovat ylpeitä itsestään mutta pystyvät kuitenkin varsin rauhaisaan rinnakkaiseloon. Sitäkään tuskin olisi 30 vuotta sitten uskonut. Luojan kiitos kriisipesäkkeet eivät kuitenkaan ole maailmasta loppumassa vaan saamme uskontojen verisestä runsaudensarvesta aina uutta uutisvirran täytettä. Jälkeenpäin lukiessani aiheesta huomasin että kahtiajaosta on vielä runsaasti merkkejä katukuvassa; esimerkiksi katoliset taksit ovat valkoisella ja protestantit keltaisella tarralla merkittyjä kun taas puolueettomat on merkitty vihreällä tarralla.
Belfast on kuuluisa myös telakastaan jossa rakennettiin muuan Titanic.
 |
| Belfastin telakan kuuluisat nosturit |
Juuri muuta ei pohjoisessa ehditty tekemäänkään siltä päivä kääntyy illaksi myös näillä leveysasteilla ja Dubliniin oli muutaman tunnin ajomatka. Lähdimme ajamaan pimeän tullessa klo 20:00 ja perillä siis iltakymmeneltä majapaikassa.
Mielenkiintoista olisi ollut käydä myös Londonderryssä eli nykyisin Derryssä jonka tapahtumilla oli iso rooli Pohjois-irlannin kriisissä eli ns. Troubles;issa.
Tässä linkki loistavan, Katolista puolta edustavan suositun Irlantilaislaulajan, Christy Moore;n näkemyksestä:
https://www.youtube.com/watch?v=lvKrNYw8ApE
Dublinissa kierrettiin taas Guinnessin perässä hotellia lähellä olevaan vanhaan pubiin, Parnellsiin. Myös täällä oli tilan tuntua ja kolme kerrosta. Kattoterassille pääsi kätevästi lasisella hissillä suoraan aulasta. Samoin vessaan kuljettiin hissillä neljä kerrosta alaspäin. Myös täällä maistui Guinness hyvältä ja ikänsä tummaa olutta vieroksunut ihminenkin jouti toteamaan sen loistavaksi juomaksi.
5.10.2016 Keskiviikko Päivä III
Kolmantena päivänä aamu aloitettiin lähikahvilan Irlantilaisella aamiaisella. Oman annoksen lisäksi vedettiin huiviin naapurin pekoninsilavat ja makkarat joten tämä 4300 kalorin ravitseva aamiainen antoi aamuun varsin energiset lähtökohdat.
Auto odotti nätisti parkissa. Olin herännyt jo hieman seitsemän jälkeen ruokkimaan parkkimittarin. Tarkoituksena oli ajella leppoisasti kohti länsirannikkoa ja nähdä atlantin aavat aallot. Suunnaksi otettiin Galwayn kaupunki rannikolta jota kohti lähdettiin suunnistamaan. Navigaattori näytti matkaksi 2,5tunnin siirtymää. Myös tämä moottoritie oli hyväkuntoinen, leveä ja tietullein varustettu.
Matka Irlannin halki kertoi miksi saarta kutsutaan vihreäksi. Kaikkialla on ruohikkoa, pajupuuta ja metsikköä. Maisema tuo mukavaa vaihtelua ainaisiin mänty/kuusimetsiin tottuneelle. Huomaa myös että maatalous tai eritoten lampaat muodostavat ison siivun elinkeinosta, tuntuukin siltä että lampaita on saarella kaupungin ulkopuolella viiden metrin välein. Karvaisista sorkkaeläimistä kiinnostuneelle saari lieneekin varsinainen aarreaitta, me kuitenkin jätämme moiset harrasteet suosiolla itäisille ystäväkansoille..
Varsinaisia villipetoja ei Irlannista ikävä kyllä löydy sillä viimeinen luonnonvarainen susihukka tapettiin 1770. Tämä antaakin laiduneläimille hipauksen ylimielisyyttä vaellella valtateillä ilman vaarantuntua. Mikäs se on vapaana laiduntaa kun ei minkään sortin torahammas ole yön pimeydessä näykkimässä.
Vehreät ja laajasti viljellyt maa-alueet eivät totisesti muistuta 1850-luvun molemmin puolin koetusta nälänhädästä jolloin maan väkiluku vajosi 8 miljoonasta 5 miljoonaan, miljoonan ihmisen kuollessa nälkään ja kahden muuttaessa Amerikan ihmemaahan. Kenties on opittu, että toisin kuin silloin, ainut viljelykasvi ei ole peruna jonka perunarutto hävitti saarelta useiksi vuosiksi.
Galwayhyn saavuttiin määräajassa hieman välillä yksitoikkoistakin moottoritietä pitkin. Moottoritieltä lähti monia opastettuja kiertoteitä joihin ei tällä kertaa ajan puutteen vuoksi keritty tutustua sillä ajoa oli muutenkin paljon jäljellä. Perillä kaupungissa sama ongelma kuin muuallakin; parkkipaikkojen vähyys. Kuin sattuman kaupalla parkkitila löytyi ja pääsimme tutustumaan kaupunkiin. Lyhyen kävelylenkin aikana nähtiin kaupungin läpi virtaava joki ja erikoiset kanaalihässäkät mutta sen syvempään tutustumiseen ei aika riittänyt sillä retken määränpäänä olevaan, Irlannin käydyinpään nähtävyyteen, Cliffs of Moheriin oli vielä matkaa.
Kuuluisa Wild Atlantic Way, joka alkaa Pohjois-Irlannin puolelta Londonderrystä ja nuoleskelee länsirannikkoa koko matkan päättyen etelässä Kinsaleen pitää sisällään 2500km rantateitä. Tie kokonaisuutta sanotaan yhdeksi maailman kauneimmista ja sen ajamiseen kokonaisuudessaa saisikin varmasti aikaa kulumaan muutamankin viikon. Tie ohittaa Galwayn ja jatkoimmekin sitä etelään kohti Cliffs of Moheria joka sijaitsee tietä noin 100km alaspäin.
Tie oli kyllä kaikkea muuta kuin valtatietä, vaikka 100km nopeusrajoitus muuta antoikin olettaa. Vaikka allekirjoittanut kuuluukin keskiarvoa parempiin rattimiehiin eikä juuri liikenteessä jännitä niin tällä tiellä joutui välillä pysähtyä huilaamaan. Tie oli paikoin todella kapea ja mutkainen, lisäksi sillä oli runsaasti liikennettä, myös raskaanpaa kalustoa joka ei omalle kaistalleen mahtunut. Seassa liikkui myös lampaita ja lehmiä jotka paikoin tukkivat liikenteen. Kapea tie ja oikeanpuoleinen ratti sai kaiken näyttämään siltä että jokainen auto yrittää ajaa päin; paikoin viistettiinkin vasenta reunaa niin että auton kylki oli kohtuullisen ruoskitun näköinen. Ihme kyllä muilta vaurioilta vältyttiin. Paikalliset myös ottivat 100km/h nopeusrajoituksen kirjaimellisesti vaikka itse ei yksinkertaisesti uskaltanut ajaa kuin 70km/h. Myöskään väistöpaikkoja ei ollut joten perseessä roikkujia ei yksinkertaisesti pystynyt päästämään ohi.
Tie itsessään oli välistä jopa pettymys ja tuntuikin liikkuvan pääosin sisämaassa. Paikoin taas maisemat olivat hienoja ja kuten muuallakin Irlannissa, hienoja linnoja oli siellä täällä.
Kuvassa laskuveden aikaan housut kintuissa yllätetty Dunguairen linna Atlantic Wayn varrella. Reitin varrella oli myös paljon muuta nähtävää mutta pienenä miinuksena täytyy mainita pysähdyspaikkojen puuttuminen. Lisäksi maisemiin uppoutuminen kuskin penkiltä saattaa aiheuttaa välittömän kuolemanvaaran joten maisemien ihailu jäikin paikoitellen vain kaihoisaksi katseeksi taustapeiliin.
Vaaroista huolimatta saavutimme Moherin jyrkänteet neljän aikaan iltapäivällä. Lyhyeen kilometrimäärään nähden oli aikaa saatu kulumaan kohtuullisen paljon. Emme olleet paikalla yksin vaan koko iso parkkialue oli täynnä autoja ja paikka kuhisi turisteja.
Paikalle, ja varsinkin ihan niemen kärkeen, olikin jonkin verran patikkamatkaa joten ihan sinne asti emme kerinneet lähtemään. Tyydyimme ihailemaan atlantin aaltoja muutamalta läheisimmältä kukkulalta vaikka kaukaisimmalta notkelmasta olisi saattanut tavata lempilintujani lunneja joiden edellisestä näkemisestä onkin jo vierehtänyt muutama vuosi. Reissuun lähtiessäni olin lukenut myös että näillä main viihtyvät monet isot valaat kuten kaskelotit ja ryhävalaat sekä monet pienemmät sekä raivostuttavan sympaattiset delfiinit. Lähettyviltä myös järjestettiin valasretkiä ja reissuja lähellä oleville Aran-saarille. Jälleen kerran, aika ei tällä kertaa moisiin ylellisyyksiin riittänyt.
Moherin kukkulat tarjosivat kyllä hienoa nähtävää ja kauniita maisemia, atlantin aaltoja ja myrskytuulia uudesta maailmasta mutta hyvä niin, sillä tämän takia ajettiin melkoinen lenkki.
 |
| Ihmiset liikkuivat kielletyllä sortumavaara-alueella ottamassa selfieitä kuten kuvasta huomaa..Paikalta löytyikin muistomerkki nähtävyydeltä tahallisesti tai tahattomasti pudoinnelle ihmisille. |
Dubliniin päin takaisin lähtiessä navigaattoriin syötettiin hotellin osoite. Kello oli 19:00 ja matka-ajaksi näytti kone 279km ja 3,5h. Hieman masensi. Päätimme lähteä matkaan että pahimmat kinttupolut saataisiin ajettua ennen pimeää. Pitkä ja pimeä oli tie, täällä ei katulamppuihin oltu panostettu.. Kotiinpaluu väsyneenä vitutti isosti mutta minkäs teet. Kaupungissa oltii iltakymmenen jälkeen ja ruokapuoli oli jäänyt hoitamatta. Onneksi auto saatiin parkkiin suoraan hotellin eteen... Läheisestä Hill Streetin kiinalaiskorttelista löytyi vielä avoin ruokaputka missä ei selvästikään ilahdettu tulostamme. Takahuoneessa jo pelattiin isoon ääneen korttia ja mekastettiin, tarjoilijatar raukka oli tehnyt varmaan 26 tuntisen päivän ja oli valjastettu palvelemaan takahuonetta.
Pettymys taputeltiin vielä muutamalla lähipubi Parnells´ssia muutamalla Guinnessilla ja valkoisella marlborolla joka maksoi röökikoneessa 11€. Tupakat siis mukaan lentoasemalta mikäli epäterveellisyyksien perään ollaan!
6.10.2016 Torstai Päivä IV
Aamu alkoi keskimääräistä paskemmin sillä torkkunappulaa painettiin pariin otteeseen ja tietokone nousi tyynystä vasta yhdeksän aikaan. Dublinissa parkkimaksu on voimassa 7:00-19:00 joten yllätys oli mukava kun kävin laittamassa mittariin rahaa; Musta Megane näytti jo pitkätä katsoen surulliselta ja syykin löytyi, renkaasta löytyi rengaslukko.
Tässäpä oiva lahjavinkki lentokentälle kiireesti lähdössä olevalle vihamiehelle. Onneksi nyt ei ollut mihinkään kiirus.
Tässä menikin tovi mutta onneksi koitui avulias henkilökunta joka hoiti tilanteen loistavasti. Pitkän setvimisen jälkeen vastaanottovirkailija sai puhelimitse maksettua luottokortilla sakon ja noin 2min puhelusta oli rengaslukko poissa, melko tehokasta touhua siis. Auto päätettiin palauttaa välittömästi sillä vaikka vuokra-aikaa vielä olikin huomiseen oli nyt ajettu kaksi päivää ja kuten aiemmin todettu niin ajaminen väärinpäin oli melko raskasta ja stressaavaa ja päivät olivat melko tukkoisia. Väärinpäin ajaminen myös vaatii jonkin verran hermoja eikä se ole allekirjoittaneelle varsinainen vahvuus. Tämä päivä pyhitettäisiin päämäärättömälle pyörimiselle ja pubikulttuurille.
Vuokraamon vierestä löytyikin heti mitat täyttävä paikka jossa käytiin syömässä Guinness ja leipä.
Aamiaisen jälkeen kierreltiin keskustassa katsomassa kuuluisa Trinity College ja sen ympärystä. Sisällä oli tunnettu reliikki Book of Kells, latinankielinen evankeliumikäsikirjoitus vuodelta 800. Olin lukenut että jonot olivat mittavat eikä mielenkiinto tähän nyt riittänyt. Ohikulkumatkalla poikkesimme 1219 valmistuneeseen St.Patricks;in katedraaliin jossa pötköttää muun muassa Jonathan Swiftin maalliset jäännökset. Hienoja lasimaalauksia ja jykevä jumalan maja muutenkin tarjosi tuulahduksia niin henkisestä kuin maallisestakin historiasta vanhojen Irlantilaisrykmenttien lippujen muodossa. Lukemattomia kirkkoja nähneelle ei varmasti suuria ahaa-elämyksiä tarjoa mutta mukava pysähdyspaikka kuitenkin.
 |
| St.Patrick´s Katedraali. Seinillä roikkuu irlantilaisten joukko-osastojen lippuja ensimmäisen maailmansodan hurmeisilta tantereilta. |
Muutenkaan keskustassa ei hirveästi nähtävää ja koettavaa näin äkkiseltään tuntunut olevan, se on nopeasti jalkaisin päivässä kierretty moneen kertaan ympäri.
Tästä eteenpäin tie luisuikin enemmän pubipuolelle kun askelet tahattomasti johtivat Temple Bari;n alueelle. Tumman oluen viettelykseen eksynyt matkamies kolkutteli ensin Fitzpatrickin ovea, sen jälkeen jalat johdattivat tahdottoman ihmislapsen Palace Bariin joka todella teki vaikutuksen. Jykevin puukoristein ja baaritiskille rakennettujen loossien koristama paikka henki menneisyyttä. Seinillä riippuivat lukuisat kuvat paikallisista suuruuksista, muun muassa The Dublinerssin jäsenten vierailuista kyseisessä juottolassa.
https://www.youtube.com/watch?v=au30c9ZMIPg
Palacesta jatkettiin matkaa alueen nimeä kantavaan ja varmasti kuuluisimpaan The Temple Bar;iin..
 |
| Palace Bar |
Meno oli vauhdikasta vaikka kello ei vielä ollutkaan kuin neljän pintaan. Tarkoituksena oli että lähdettäisiin katsastamaan futismatsi johonkin paikalliseen baariin ja pienessä nousuhumalassa piti jostain löytää nopeaa evästä sillä syöminen oli päivällä jäänyt Guinnessin jalkoihin. Samalta keskusaukiolta missä äskeinen baari sijaitsee löytyikin Gourmet Burger Kitchen mikä osoittautui huikeaksi paikaksi. Hyvän purilaisen ystävälle varsin mielekäs paikka, ja jälkikäteen harmittikin ainoastaan se että kaikkea ei voinut kokeilla. Itselleni varmaankin paras hampurilainen mitä ikinä syönyt. Tätä paikkaa suositellaan ehdottomasti ja annetaan sille kultalehväinen ja arvostettu Hatkassa-blogin ansiomitali ja diplomi. Purilaisen kanssa maistui toki Guinness!
Tästä horjuttiin yhdessä tuumin hotellille jotta kerkiäisi ottamaan päiväunet ennen illan futismatsia.
Päiväunet hieman venyivät ja ottelu oli jo ehtinyt alkaa kun taju palasi. Hyökkäsimme taas lähellä sijaitsevaan Parnellsiin katsomaan ottelun lopun joka oli melkoista nuhjausta ja jatkoimme sitten matkaa Grafton streetin suuntaan joka tunnetaan maan parhaana ja isoinpana ostoskatuna. Mitään kovin kummoista ei tälläkään kadunpätkällä ollut esittää ja kävimmekin läpi muutaman pikkupubin ja loppuillan vietimme isossa yökerhossa jonka nimi ja sijainti on jäänyt unholaan. Taksi kuitenkin vei turvallisesti takaisin hotelliin viettämään viimeistä yötä
7.10.2016 Perjantai Päivä V
Eilinen oli mennyt pitkäksi joten aamu ei ihmeitä tarjonnut. Huonopaineinen suihku aiheutti mielipahaa ja oksennusreaktioita. Oli nälkä. Ja jonkunverran vitutti.
Uloskirjautuminen sujui jouhevasti ja matkalaukut vedettiin taas Temple barin alueelle. Hampurilaispaikka oli pakko kokeilla uudestaan toisella hampurilaisella jonka tällä kertaa huuhtoi alas pirtelö.
Aikaa lentokentälle siirtymiseen oli noin kolme tuntia joten teimme väliaikaisparkin FitzSimonssiin jonka ikkunapöydässä kaadoimme Guinnessia. Viereisessä paikassa veteli torvisoittokunta jo pillejä esiin ja musiikki kaikui kadulle. Tällaista ei nyt tehnyt mieli joten tyydyimme rauhallisempaan vaihtoehtoon.
 |
| Riisuttu versio Irlantilaisesta aamiaisesta |
Kuin sattuman kaupalla saimme baarin edestä lennosta taksin ja matka lentokentälle sujuikin mukavasti pilkkien.
Dublinin kentältä löytyi myös ulkoterassi jossa sai polttaa. Tästä aina iso plussa. Lento oli ikävästi hieman yli tunnin myöhässä joten kotona oltiin vasta noin yhden aikaan yöllä..
Loppusanoina;
Dublin on pieni ja mukava paikka kaljanjuontiin mutta kaupunki ei hirvittävän paljon tarjoa ja se on nopeasti koluttu läpi. Erityismaininta hienoille ja värikkäille ulko-oville.
.
