Kotimaan katsaus

Päivitys
21.7 Sulkava
25.7 Kontiolahti
3.8 Tuusniemi Täyssinän rauha
16.10 Liperi (Viinijärven taajama)
16.10 Savonlinna


Pohjois-Karjala


Alkutalvista pitkää viikonloppua lähdettiin viettämään Pohjois-kurjalassa sijaitsevaan tuppukylään nimeltä Outokumpu. Vanhan kaivoksen ympärille kietoutunut kyläpahanen nauttii muuttotappioalueella täysistä kaupunkioikeuksista helsinkiläisten verorahoilla.

Taajama ja sen lähialueet on kirjoittajalle tulleet lähivuosina ikävällä tavalla tutuiksi, joten kerrotaanpa hieman tienoosta, vaikkei se kenties esittelyitä ansaitsekkaan.

Keskellä kesytöntä korpea lymyilevä kehityskunta kätkee rujon asujaimistonsa sisäänsä, eivätkä paikalliset juuri kehtaakaan metropoleissa, kuten Joensuussa piipahtaa. Kaikki tarpeellinen tosin kylänraitilta löytyykin, joten ihmiset voivat viihdyttää itseään joko Helmibaarissa tsi metsähovissa tai ruokailla Malmikummussa joka esiteltiinkin jo tarkemmin Jyrki Sukulan kurjat kuppilat-jaksossa. Kylältä löytyy myös Alko ja täysin varusteltu ruokakauppa sekä näyttäville naisille uusinpia muotiluomuksia helsingistä rahtaava Helie. Tyylikkäät naiset kylältä tosin ovat tyystin kadonneet joten kauppa tuskaileekin kurimuksen kourissa. Myös aina aktiivinen ja reipas Jeesus on löytänyt kylältä lapsensa, tästä osoituksena useampi valtakunnansali ja myöhempien aikojen temppeli.

Pääasiallisena toimeentulon takaajana toimii työttömyystoimisto ja harrasteena on metsästys ja kalastus. Täällä saa dodosorsa samantien haulin höyheniin jos kylälle eksyy. Tosin tuntuu ettei näitäkään asioita osata kunnolla ja koko ajan saa olla neuvomassa. Välillä tuleekin olo ettei edes tulta saada syttymään jollei joku helsinkiläinen ole auttamassa.

Kylän keskustassa sijaitseva suljettu kaivos on ympäristöineen hieno. Vuosisadan alussa toimintansa aloittanut kuparikaivos ja rikastamo olivat Euroopan tuottavimmat. Kaivos ja malmiesiintymä
paikannettiin Rääkkylästä löytyneen malmilohkareen ansiosta. Nyt paikalla toimii kaivosmuseo jota
sopii suositella niin lapsille kuin aikuisillekin; paikalla pääsee tutustumaan niin kaivoskuiluihin kuin prosessilaitteisiinkin. Lisäksi miljöö tarjoaa hienot puitteet täysimittaiselle frisbeegolf- kentälle joka kiertää kaivosaluetta.

Vanhan kaivoksen rakennus

Vanhoja kaivoskuiluja

Hieno luonto ympärillä korvaa paljon ihmisten puutteita ja tekemistä luonnon ystävälle seudulla riittääkin. Lähialueen metsissä lymyilevät niin karhut, sudet, ahmat ja ilvekset kuin myös muut metsänelävät. Pari kertaa on pusikoissa tullut pyörittyä mehtämiesten kanssa mutta petoja ei vielä ole vastaan tullut vaikka metsäautoteitä on kesäaikaan öisin tullutkin sahattua. Itse en tosin kummoinen metsämies ole mutta tykkään pyöriä kameran kanssa mukana, parempaa opasta tuskin löytyy kuin salot hyvin tunteva erämies jonka mukana minulla on ollut ilo pyöriä.

Tyhjä karhunpesä

Lähellä sijaitseva, matala ja rehevä Sysmäjärvi on suomen arvokkaimpia lintuvesiä ja Viinijärvi joka laskee Saimaaseen on taas isompi ja on kalastajien suosiossa. Molemmilla järvillä asustaa myös saukkoja. Kuten yleisesti on tiedossa on Saukko maailman paras eläin.

Talvinen kalareissu Viinijärvellä

Särkiselän campingalueella vuokrataan kanootteja ja täältä löytyy myös kartoitettu ja opasteita merkitty seitsemän järven kierros jossa muutamaa kannasta lukuunottamatta pääsee melomaan koko matkan. Tähän kannattaa varata koko päivä. Täältä löytyy muutenkin hyvät ulkoilureitit ja grillikatokset ja laavut sekä lapsille verkotettu allas josta saa nostella lohta.

Lasten kalakeidas

Läheltä löytyy myös suomen hienoin maisema Kolin vaaralta, joka onkin alueen vetonaula. Pielisen rannalla oleva kansallismaisema on tuttu postikorteista. Huipulta löytyy myös hotelli joten paikalla on helppo pistäytyä ja jäädä vaikka yöksi. Luonnollisesti täällä on myös ravintola jonka ikkunapöydissä voi ruokailla kenties suomen hienoimmissa maisemissa.Täällä kannattaa ehdottomasti poiketa jos mahdollisuus on. Maisema on kaunis niin kesä kuin talvaikaankin. Myös auringonlaskut ottavat täällä kesäisin nätisti väriä ja ovatkin suosittuja kuvauskohteita.

Kolin huipulla

Lähialueen kaupungeista Lieksa nauttii monikulttuurisuuden mukanaan tuomista rikkauksista ja onkin katukuvaltaan tummapaahtoinen. Sen lähettyviltä löytyy hieno retkeilyalue Ruunaa joka on kuuluisa koskistaan. Täällä järjestetään koskilaskuja niin normaaleilla kuin kumiveneilläkin ja tätäkin
voi vilpittömästi suositella. Alue sijaitsee aivan itärajan tuntumassa korpimaisemissa ja
koskikierroksessa kuluukin maisemia ihaillessa useampi tunti. Rannoilla on paljon majavanpesiä ja muuta nähtävää. Eräs seurueestamme sanoi nähneensä läheisessä saaressa suden, mutta koska
todistaja oli nainen, ei väittämää voida pitää täysin totena.

Ruunaankoskilla laskemassa

Lieksan lähellä sijaitsee myös Erä-Eeron petokuvauskopit missä on Euroopan parhaimmat mahdollisuudet nähdä kammoittava petoeläin Ahma, joka yksin tappaa maassamme tuhansittain poroja, koiria sekä muita hyötyeläimiä. Onpa runsaan Ahmakannan epäilty olevan myös isona vaikuttimena kätkytkuolemiin. Täällä on toki mahdollisuus myös karhuihin ja susiin. Itse en ole vielä ikävä kyllä jostain syystä päässyt paikalle käymään mutta asia pitää korjata mahdollisimman pian.

Hyvin piilotettu aarre josta ulkopaikkakuntalaisille ei haluta puhua on Nurmeksen ja Lieksan välisen tien varressa sijaitseva Mätäsvaaran vanha tehdasalue. Alvar Aallon suunnittelema kaivoskylä ränsistyy nyt ihmisineen keskellä korpea.  Natsien Molybdeeniaarre ja sen ympärille paisunut hype stoppasi lopullisesti vuonna 1947 ja nykyisin sinne on vaikea löytää sillä minkäänlaisia tienviittoja ei paikalla ole.

Etsimme sisäänkäyntiä pitkään ja se löytyykin kylän läpi kulkevan raitin varrelta bussipysäkin kohdalta mistä lähtee käytävä metsän siimekseen. Paikalla on yhä vedellä täyttynyt avokuilu ja muutama räjäytetty tunneli.

Kannattaa siis poiketa tieltä Mätäsvaaran viittojen mukaan vaikka tuntuukin siltä ettei kärrypolku mihinkään vie. Perillä odottaa varsin aavemainen tunnelma eikä ristinsielua lähimaillakaan.

 

Outokummun kupeeseen parasiitin lailla kasvanut ja sen sykkeestä elinvoimansa ammentava Polvijärvi on varsin synkkä tapaus.

Varsin uskovaisessa kunnassa ei veri ole vuosisatoihin vaihtunut sillä lapset tehdään "perhepiirissä". Tuskin kukaan on niin onnellinen kuin Polvijärveläinen mies juuri siskoaan naituaan. Kyseessä onkin siis varsinainen pikkupohjanmaa, joka voisi ottaa mottonsa Raahen kaupungin sloganista "Mitä serkumpaa sen herkumpaa". Moisen leikin seuraukset ovat kauaskantoiset ja näkyvät tylyllä tavalla kylänraitilla. Vieraskuntalaisilla onkin tapana ajaa kunnan läpi auton ovet lukittuna. Mikäli moinen meno vielä saa jatkua, on pelko että väestö kiipeää takaisin puihin asumaan. Tätä taustaa vasten tuntuukin uskomattomalta että esimerkiksi Korkeasaareen paviaanilaumaa uhkaa joukkoteloitus sukurutsan vuoksi, mutta täällä moinen meno saa jatkua vuodesta toiseen. Ulkopuolinen tuskin huomaisi juurikaan eroa jos paviaanit asutettaisiin Polvijärvelle ja kuntalaiset apinataloon.

Muuan paikalle muuttanut vieraspaikkakuntalainen aiheutti tahtomattaan suuren kohun, sillä viisi vuotta sitten normaalein menetelmin, ilman sukurasitetta syntynyt lapsi aiheutti paniikkia kyläläisten keskuudessa. Lasta etsittiin kiihkeästi ja öisin metsäteillä vaelsikin suuri, hiilihangoin ja soihduin varustautunut väkijoukko tätä luonnonoikkua etsien. Perhe katsoisin parhaimmakseen muuttaa kunnan rajan yli suvaitsevaisuudestaan tunnettuun Outokumpuun jossa heidät uusien henkilöllisyyksien turvin asutettiin kunnan turvataloon.

Varsinainen paheen pesä on Kinahmossa sijaitseva kesäteatteri, jonka kulisseissa harrastetaan uskomattomia haureuksia. Kuten kesäteattereissa yleensäkin, piilee täälläkin vakaasti uskomus ettei kaikkivaltiaan silmä näe kesäteatterin takahuoneeseen. Tästä syystä kyseiset laitokset keräävätkin harrastajakuntaansa ihmiskunnan pahimmat saastat joille mikään ei ole vierasta.

Virkavalta onkin huolissaan sekä kesäteattereiden että muuntohuumeiden kulkeutumisesta yhä pienemmille paikkakunnille.

Kateus, siitä Juukalainen tunnetaan. Tätä ehtymätöntä voimavaraa polttaa paikallinen sielu sumeilematta ja ennen näkemättömällä innolla. Karkeimpana esimerkkinä se, että kunta on parhaiten tunnettu siitä että se sumeilematta käyttää hyväkseen Lieksan puolella sijaitsevan Kolin mainetta ja siellä sijaitseekin Kolin portti- niminen huoltoasemakompleksi jossa turistivirta tyydyttää ostovimmaansa. Täältä löytyy myös karaokebaari ja paikallisen tason mukaan täysin varusteltu juottola.

Tällä puolen Pielistä eivät ihmiset viitsi nuukuuttaan edes lisääntyä, sillä pelkäävät tulevan jälkikasvun vain kärkkyvän ennakkoperintöä.

Paikallinen väestö on, kuten muuallakin Pohjois-Karjalassa, isoa ja tyhmää. Ulkopuolisen onneksi väkiluku on kuitenkin edellä mainitusta syystä laskemaan päin ja pitkällä aikavälillä onkin mahdollista että se ehtyy kokonaan.

Juukalaisen miehen tunnistaa ruotsinlaivalla siitä että keskivartalolihava ja parrakas mies pitää ylpeänä huumoripaitaa missä lukee " Tosimiehen parta tuoksuu pillulta eikä palasaippualta" tai vastaavaa. Kenties tässäkin on syy miksi väkiluku on laskemaan päin.

Juukan rannoilta sain taas kunnian tutustua Pieliseen joka on siis suomen neljänneksi isoin järvi. Kalastuksen varjolla sain varsin kattavan kuvan sen sielunelämästä vaikka retken alkuperäinen päämäärä, telttailu sen saarissa ei kelien vuoksi nyt toteutunutkaan.

Kalareissua keskiyön auringossa

Paikallisen ammattikalastajan terveiset olivat tylyt " hän oli sitä mieltä kyseessä on suomen vittumaisin vesistö ja tulee kirjoittamaan presidentille vetoomuksen että "koko paskan saa kuivata ja pistää vaikka perunapelloksi sillä kalaa ei järvessä enää ole". Väite myös todistettiin oikeaksi sillä kalansaaliis jäi reissulla varsin mitättömäksi.

Verkkojen pesua Pielisellä

Nurmes on suomen susivihan keskus, ja täällä hukka tapetaan armotta mikäli kehtaa nenäänsä näyttää. Ja vaikkei näyttäisikään. Jopa veturikuskit vihaavat susia niin paljon että vuonna 2016 junan alle jäi Nurmeksessa kolme sutta, tämä vaatiikin jo kuskilta melkoista tarkkuutta ja nerokasta ajoitusta. Luonnonvarakeskuksen arvio suomen susikannasta vuonna 2017 on 150-180 sutta kun taas paikallisen metsästäjän mielestä susia pelkästään Nurmeksen taajamassa on yli tuhat.

Nurmeksen keskusta

Nurmeksessa on kaksi taajamaa joista toinen Porokylä joka sai nimensä siitä että se paloi poroksi vuonna 1891. Kauppalan vanha keskusta sijaitsee todella hienolla paikalla harjun päällä veden ympäröidessä sen kahdesta suunnasta ja onkin varsinainen köyhän miehen San Francisco jyrkkine katuineen. Pääkatu ajettiin kolmeen kertaan läpi mutta ainuttakaan ihmistä ei paikalla näkynyt, kenties piileskelivät sängyn alla susia pelätessään.


Eno on typerän niminen epäkunta joka pakkoliitettiin Joensuuhun vuonna 2009, ja on kenties kuuluisin siitä että paikalliset miehet eivät juurikaan osaa metsästää eivätkä kalastaa joten kunnassa onkin siirretty pääasiassa marjatalouden piiriin; miehet tunnetaankin marjanpoimijoina kun taas naisväen harteille on jäänyt elannon tuominen pöytään. Yötämyöten metsissä luuraavat emännät saapuvatkin usein tattireissuiltaan kotiin sienennesteet rinnuksillaan.

Paikallisen vapaan taiteilijan näkemys Enon Uimaharjusta

Jääkauden vaihtuessa kivikauteen pohjolassa noin 10000 vuotta sitten seurasi alkuperäisväestö vetäytyvää jääkerrosta ja levittäytyi yhä pohjoisemmaksi harrastaen niin sanottua keräystaloutta ennen maanviljelyn aikakautta. Voidaankin siis sanoa että paikalliset harrastavat täällä maailman vanhinta ammattia ja ovat siitä ylpeitä.

Höytiäisen rannalla sijaitseva Kontiolahti tunnetaan kenties parhaiten ampumahiihtokeskuksestaan mutta on samalla myös yksi harvoja kasvukeskuksia alueella. Osittain tämä johtunee kunnan alueella sijaitsevasta Paiholan psykiatrisesta sairaalasta johon majoitetaan pitkäaikaishoitoon kaikki maakunnan kylähullut. Kunnan alueella on myös tehty uraanivaltauksia ja onkin pitkän tähtäimen kannalta toivottavaa, että lupa uraanin avolouhintaan annetaan, jotta väestönkasvu alueella saadaan tyrehdetyttyä.

Kylällä toimii myös aktiivinen, ehkä hieman toisenlainen vetoporukka; paikallisen S-marketin lastauslaiturilla kokoontuu sunnuntaisin kylänmiesten runkkurinki, jossa muistellaan paikallisen mahtimiehen, Lauri Dalla Vallen suuruusvuosia. Aikanaan suomen lupaavinpana jalkapalloilijana pidettyä olmia vietiin pitkin euroopan suurseuroja ja matka onkin jatkunut melkoista nousukiitoa Liverpoolin vuosista aina Crewe Alexandrasta Sint-Truideniin, ja tätä nykyä mies viettää sapattivuotta miettien mahtaisiko edustaa Suomen vai Italian maajoukkuetta. Ehkä suomen osalta ei kaikki toivo ole vielä heitetty ja toivotaankin että mies päätöksensä ennen uran loppua tekee, jotta pallotaiturin otteita päästäisiin maajoukkuetasollakin ihastelemaan.

Varsinainen klassikko on rumista ihmisistään tunnettu Ilomantsi. Jos on ohikulkumatkalla niin kannattaa ainakin kerran painella kylänraitti läpi ja viihdyttää itseään ihmisiä katselemalla. Jos luulit että maapallon rumimmat kansat löytyvät eskimoista ja Nepalista olit väärässä!

Lossikyydillä Rääkkylään

Läheltä löytyy myös Saimaan rantoja nuoleskelevat Liperin ja Rääkkylän kuntien rantareitit sekä Rääkkylän puolella Oriveden saimaannorpan suojelualueet. 

Vaikka tuskiin mikään onkaan ärsyttävämpi näky kuin juuri talvipesästään uloskömpinyt ja kevään ensimmäisistä auringonsäteistä nauttiva puhtaan valkoinen ja pörröinen pieni, emonsa ruuminlämmöstä ensikertaa vieroittuva hylkeenpoikanen, on syytä jättää kuuttimaila Bentleyn takakonttiin sillä tämän makeanveden nisäkkään kanta ei isoja peijaisia kestä. Tällä hetkellä norppakannan koko huitelee noin 300 yksilön hujakoilla ja onnistunut pesintä onkin sen säilymisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Lisäksi lajin säilyminen aiheuttaa huolta Suomen luonnonsuojeluliiton brändiryhmässä sillä sukupuuttoon kuollessaan tämä relikti jää elämään ainoastaan liikkeen logossa.

Norppaveden äärellä seisoskellessaan ei voi olla ajattelematta kaikkea sitä mielipahaa, mitä eläin on ympärillään aiheuttanut. Jääkauden jälkeen jäämassan sulaessa ja veden vetäytyessä kohti nykyistä rannikkoa alueelle vetelehtimään jäänyt nisäkäs on kovan paikan edessä. Tämä vedenalainen suurpeto syö rehellisten kalastajien saaliit, rikkoo verkot ilkeyttään, ja aiheuttaa mielipahaa ja taloudellista tappiota pinnan päällisessä maailmassa. Kanta onkin vuosi vuodelta siis pienentynyt, ja nyt eläimen osittain itsensä aiheuttaman ilmastonmuutoksen kourissa kärvistellessään voitaneenkin sanoa että norpalla on peiliin katsomisen paikka.

Olisiko parempi ratkaisu sitten pakkosiirtää koko norppakanta kannaksen yli ja asuttaa itämereen, vai pitäisikö ahdingossa elävän norpan muuttaa ruokailutottumuksiaan kuten paikalliset kalamiehet adressissaan vaativat. Samassa adressissa kalamiehet vaativat että hevosmiesten vakanssit on nostettava vastaamaan vuoden 1715 tasoa ja lennätinlaitoksen virat palutettava.


Liperin suunnalle eksyttäessä on syytä poiketa hakemaan aitoja ja suomen parhaina pidettyjä karjalanpiirakoita E-L Sorsan tehtaanmyymälästä osoitteessa Keskustie 17, Liperi. Tästä ei totisesti piiras parane ja näitä on aina välistä saatavilla myös pääkaupunkiseudulla. Mikäli autenttisempaa kokemusta karjalanpiirakoiden maailmasta halajaa, on syytä ottaa pakettiauto alle, käydä rajantakaisessa Karjalassa kolkkaamassa muutama hampaaton karjalaismummo ja viedä kotiin piirakoita rypyttämään.

Liperiin kuuluu myös Viinijärven taajama, joka on noussut kuuluisuuteen tunnetuiden uimareidensa johdosta. Liperin kunnan matkailunedistämiskeskuksen ja varsinkin sen Viinijärven osaston monikymmenpäinen mediatiimi sekä kriisitiedotusosasto kaikkine alajaostoineen onkin viime aikoina ollut paineen alla ja täystyöllistetty paikallisen kuuluisuuden, kylälle tahtomattaan kasvot antaneen sarjahurmaajan vuoksi. Vaikka uppopallomies surmatyönsä kunnan alueella osittain sijaitsevalla järvellä tekikin, kalskahtaa taajaman nimi nyt pahaenteisenä takaraivossa.


Pohjois-Karjalan henkisen ja hallinnollisen pääkaupungin kyseenalaista kunniaa kantaa harteillaan Pielisjoen ja Saimaan Pyhäselän rannalla sijaitseva Joensuu. Pesäpalloilusta tunnetussa kaupungissa vallitsi 90-luvulla pitkään varsin kaljut kelit ja tästä kaupunki muualla Suomessa parhaiten tunnetaankin. Niin hassulta kuin se kuulostaakin on kaupungissa myös Yliopisto, joka houkuttelee maakunnan vahvinta ainesta lähikuntien nuorisosta. Ja vaikkei varsinaisesta aivoviennistä voidakaan puhua itäsuomalaisten ollessa kyseessä, sinnittelee Joensuu muuttoliikkeen ansiosta alueen ainoana kasvukeskuksena. On toki hyvä  että myös täälläpäin ihmisiä pyritään kouluttamaan, mutta ikävä kyllä työnantajapiireissä kytee sitkeästi uskomus ettei Itä-Suomen yliopistosta valmistunutta kannata palkata edes kadunlakaisijaksi. Niin tai näin, yliopisto on alueen identiteetin kannalta tärkeä vaikka sen toiminta olisikin harrastelijamaista.

Vaikka suomen lihavimmat ihmiset tilastollisesti löytyvät köyhästä Kainuusta, on pantava merkille tyttöporukoiden varsin fyysinen kokoonpano yöelämässä. Paikallisissa juottoloissa onkin viikonloppuisin varsinainen isojen tyttöjen yö.

Itse kaupunki on kuitenkin kokonsa puolesta kompakti ja sen lähettyvillä on runsaasti hyviä ulkoilumahdollisuuksia ja keskustassa palvelut lähellä sekä jokivarsi nätti. Utran ulkoilualueella on hieno metsäinen frisbeegolfrata ja myös Lykynlammelle keskustan tuntumaan on auennut 18-väyläinen rata.

Höytiäisen ulkoilualue

Tuoreena tuttavuutena hieman keskustan ulkopuolella oleva Höytiäisten kanavan suiston ulkoilualue jolla sijaitsee Noljakan lintutorni; alue tarjoaa 2,5km reitin joka kulkee pääosin pitkospuilla todella hienoissa maisemissa. Täällä kannattaa ehdottomasti pyörähtää mikäli lähistöllä liikkuu. Paikka taitaa monelle Joensuulaisellekin olla tuntematon. Alue on linnustoltaan runsas ja kesäisin siellä laiduntaa karja.

Joensuun eteläpuolella sijaitseva pieni ja surkea Kitee on varmastikin Pohjois-Karjalan kaupungeista mitättömin. Valtion rajoja sotien jälkeen uudelleen piirrettäessä käytiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä pitkä käden vääntö Kiteen alueesta. Riita päättyi niin että voittajana Neuvostoliitto suostui ottamaan noin 10% kunnasta että sen väestöstä, Suomen joutuessa tyytymään siihen että valtaosa alueesta olisi jatkossakin sen elätettävänä. Kuten aina, touhukas mutta työhön kykenemätön väestö kääntää katseensa viinapullon kylkeen, ja korkki onkin Kiteellä naksunut ahkerasti; siksi se onkin brändäytynyt Suomen pontikkapitäjäksi. Teollinen pontikan keitto ei kuitenkaan kannattanut joten nykyäänkin kuusimetsät ovat täynnä hylättyjä viinapannuja.

Kitee on kärsinyt myös varsinaisesta vitsauksesta mistä se onkin kenties paremmin tunnettu; Nightwishistä. Vaikka Argentiinalainen charmantti herrasmies veikin Holopaisen vaimokkeen etelän pampalle, on säveltäjä purkanut maailmantuskaansa sen jälkeenkin. Nykypolvi onkin sitä mieltä ettei Kiteen aluetta olisi ikinä pitänytkään liittää valtakunnalliseen sähköverkkoon.

Kiteeltä löytyy myös varsin mukava eläinpuisto, missä varsinkin kotoperäiset lajit on hyvin edustettuina. Tarhassa ei juuri ketään vieraile joten alueella saakin vaellella rauhassa muista ihmisistä välittämättä. Tarha on auki ympäri vuoden ja pääsymaksu on 15€ tai 10litraa teurasjätettä.



Etelä-Savo

Savonlinna 

Jos Savonlinna jostain tunnetaan, on se varmasti hyvin säilynyt Olavinlinna, joka pönöttää kaupungin keskustan välittömässä läheisyydessä.

Linna on rakennettu 1400-luvun lopulla torjumaan Novgorodin ja Moskovan suurruhtinaskunnan aiheuttamaa uhkaa ja valvomaan pähkinäsaaren rauhan rajaa sekä vesiliikennettä Saimaalla. Rakennustöitä varten paikalle tuotettiin 16 muurarimestaria Tallinnasta paikallisten huolehtiessa rakennustöistä ja ylöspidosta; siinä suhteessa on muuttunut vain se että nykyisin Tallinasta tuodaan työmiehet ja viinat. Nykyisin Kohtlajärveläinen maatilan poikakin muuttuu muurarimestariksi samoin tein kun hyppää satamassa ulos kantosiipialuksesta. Linna on hyvin säilynyt ja siellä kannattaa ehdottomasti vierailla myös sisäosissa.

Savonlinna on kuuluisa myös oopperajuhlistaan jotka osittain linnan tiloissa järjestetäänkin. Täällä pyörii hyväveli-kerhon läskivatsat ja minkkikaulusämmät toisiaan selkään taputtaen aina kerran vuodessa. Omahyväisyys ja tekotaiteellisuus haisee niin pitkälle, että se onkin karkottanut norpat ympärillä sijaitsevalta Kyrönsalmelta. Kaupungilla on myös oma, valitiovaroin ylläpidetty ympärivuotinen lentokenttä, jonka olemassaolon ainoa järkeenkäypä selitys on se, että pitopöydän tammilevyn alla risteilee säännöllisesti ruskeita kirjekuoria joilla voidellaan päättäjiä jotta taas ensi vuonna oopperajuhlille päästään tason mukaisesti lentämällä.

Muuten Savonlinnasta on sanottava, että se on melkoisen mukavan oloinen kaupunki ja sijaitsee kauniilla paikalla Saimaan kainalossa. Sillä on kaikki hyvän kesäkaupungin ainekset ja täältä pääsee myös hienoilla vanhoilla puuveneillä risteilemään pitkin Saimaata.

Pukeutumiseen ei kaupungilla rahvas paljoakaan panosta, mikä toki on koko alueelle tyypillistä, mutta silti erityisen silmiinpistävää. Pienellä otannalla arvelenkin että täällä myydään eniten lännenhattuja, vyölaukkuja, leopardikuosia sekä samettihousuja koko suomen mittakaavassa. 

Viimeisimmällä reissulla pääosaa näyttelikin tyylitietoisesta itämaasta, Kiinasta vierailulla ollut mandariinisorsa, joka on pitänyt paikallista heinäsorsa yhdyskuntaa pilkkanaan tyylitietoisuudellaan.

Liekö salaperäinen ja korskea paratiisilintu pöllähtänyt Saimaan syksyyn suoraan kielletyn kaupungin suljetuilta karppialtailta sillä niin itsevarmasti puolisukeltaja käyttäytyi. Kiinanmaalla osataankin eläimillä pröystäily, siellä ovat karhutkin kaksivärisiä.

Itämaan ihmeellinen paratiisilintu

Itsevarma ja tyylitajuinen hyväntahdon lähettiläs itämailta kelluskeli muina miehinä linnan notkelmassa tulevia pakkasöitä innolla odottaen. On mukava saada moinen väriläiskä keskelle pahinta junttisuomea hieman näyttämään mitä ulkomailla osataan. Toivottavasti arvovieras kestää talven koettelemukset ja on oopperavieraiden ihailtavana vielä ensi vuonnakin. Savonlinnan kunnanvaltuussa onkin tehty aloite että ulkomaisten arvovieraiden silmän iloksi koko kaupungin sorasakanta vaihdettaisiin mandariinisorsiksi. Samalla voisi vaihtaa norpat pullonokkadelfiineiksi ja

lokit ararauna-papukaijoiksi.

Heinävesi sijaitsee Varkauden ja Joensuun välissä keskellä ei mitään mutta on silti piirtynyt kansakunnan lähimuistiin Tulilahden kaksoissurmien ansiosta. Kuuluisalla leirintäalueella murjoi puolivallaton pohjalaismies kaksi nuorta naista hengiltä vuonna 1959, vuosi ennen Bodomin murhia siis. Tekijästä tosin on muitakin spekulaatioita ja itse puolipitkän oppimäärän molemmista surmista opiskelleena olenkin taipuvainen muuhun uskomaan. Kävimme paikalla katsomassa murhapaikkaa mutta leirintäaluetta ei enää ole ja alue on metsittynyt joten varsinaisen paikan löytäminen on hankalaa; ohjeet siihen kuitenkin löytyvät netistä ja mikäli jaksaa kilometrin tallustella niin paikka löytyy.

Pääskyvuoren näköalatorni. Etualalla Tuliniemi.

Vieressä on nykyisin laskettelukeskus ja todella järeä näköalatorni Pääskyvuoren huipulla, mistä näkee koko Kermajärven ja murhapaikan eli Tulilahden notkelman.

Toisena nähtävyytenä on Uusi Valamon luostari joka rakennettiin kun rakas itänaapurimme potki veljeskunnan pois laatokan saaressa vuodesta 900 sijainneesta Valamon luostarista. Masentuneet munkit raahustivat sodan melskeessä Heinävedelle ja rakensivat pappilan uudestaan vuonna 1940. Nykyisin paikalla sijaitsee varsin eläväinen yhteisö jossa vierailee paljon turisteja. Täältä saa myös lounastuokaa ja mikäli yksinkertainen, vetinen ja suolaton ruoka maistuu niin kannattaa käydä kokeilemassa.

Valamon luostarin keskuspiha

Saimaan rannalla sijaitseva Sulkava tunnetaan parhaiten joka kesäisistä suursouduistaan, mutta nykyisin ennen niin eläväinen ja korskea puuvenepaikkakuntakin on kärsinyt elinkeinorakenteen  muutoksista, ja nykyisin vanhojen puuveneveistämöiden ennen niin hyvinvoivat yrittäjät raaputtelevat kirkkoveneitä vain lähikapakoiden varjoisiin nurkkapöytiin, Yt-kurimuksessa kärsivän työväen poratessa puhdetöinään perseenreikiä keppihevosille.


Pohjois-Savo

Läpikulkumatkalla tutustuimme Tuusniemeen, joka ei totisesti ole kuuluisa juuri mistään vaan toimii lähinnä läpikulkualueena. Täältä löytyy kuitenkin hieno ja ainutlaatuinen seinävuoren rotkolaakso joka tarjoaa myös muutaman kilometrin patikkaretken kauniissa maisemissa. Jääkauden muovaama syvä kalliopainanne on noin 500metriä pitkä ja rotkon pohjalla vallitsee mikroilmasto jossa tunnelma on kuin dinosaurusten aikaan. Kannattaa käydä kurkkaamssa mikäli läpikulkumatkalla on.

Rotkolaakson pohjaa

Tuusniemellä on myös sijainnut aikanaan asbestilouhos, joten kunnan väliluku jatkaa positiivista, eli negatiivista kasvua.

Tuusniemeltä löytyy myös mielenkiintoinen historiallinen detalji; Ohtaansalmen rannassa Tuusniemen puolella on vanha Täyssinän rauhasta vuonna 1595 muistuttava rajakivi. Muistopaikka on helposti saavutettavissa myös jalkaisin sillä parkkialueelta on matkaa kivelle vain noin 50metriä. Kohde sopii siis hieman pulleammallekin kansanosalle ja siellä kannattaa käydä hiljentymässä mikäli ohi kulkee. Täyssinän rauha päätti Ruotsin ja Venäjän välillä vallinneen Pitkän vihan, ja käytännössä tämä tarkoitti tulevan Suomen kannalta kestämätöntä päätöstä liittää Ruotsi-suomeen laajoja salomaita Venäjän hallinnasta.

Rajakivi ja sen merkinnät

Historiallista taustaa vasten on ymmärrettävä että näihin aikoihin oli pulaa kouluttamattomasta rahvaasta ja laajennuspyrkimykset nähtiin valtion kannalta oleellisena asiana.  Jälkiviisaana voi miettiä miten paljon paremmin asiat olisivatkaan suomessa , jos olisimme kiltisti pysytelleet Pähkinäsaaren rauhan rajoissa (1323) ja jättäneet erämaat vähämielisine ihmisineen venäjän (Novgorodin) riesaksi. Moni ihminen on varmasti tälläkin paikalla käynyt vierittämässä kyyneleitä rannalta itään päin katsoessaan, ja miettinyt niitä traagisia virheitä joita aikanaan tehtiin. Tämän kanssa nyt kuitenkin on elettävä, vaikka se pahalta tuntuisikin.


Tuli vietettyä menneellä viikolla päivä Kuopiossa. Tarkoitus oli viedä lapsikatras HopLoppiin mutta paikalla oli kaikki Savon alueen alle kuusivuotiaat, joten tehtävä ulkoistettiin naisväelle. Täten oli aikaa tutustua hieman kaupunkiin johon entuudestaan oli kovin vähän kosketuspintaa.

Kuopio sijaitsee Kallaveden puristuksissa varsin hienolla paikalla ja vesi on läsnä joka suunnassa. Varsinkin saaristokaupungin asuinalue ja keskustan läheisyydessä sijaitseva Väinölänniemi vaikutti hienolta ja vaikka olikin sydäntalvi niin pussikaljahammasta kolotti merellisissä maisemissa. Tänne pitää kesällä tehdä viikonloppu retriitti ja maistaa paikallista yöelämää.

Väinölänniemellä sijaitsee myös todella upeissa maisemissa jalkapallostadion joka on veden ympäröimänä kolmelta suunnalta. Ilmeisesti KuPS ei täällä kuitenkaan enää kotiotteluitaan pelaa.

Itse kaupunki täyttää kaikki kaupungin kriteerit; torilla on puluja, porttikongeissa narkomaaneja ja keskustassa Amarillo. Paikallisten kanssa puhuessa käy nopeasti selväksi ettei siitä ole montaa sukupolvea kun sisäsuomessa on esi-isät puusta laskeutuneet, sen verran sekavaa on paikallinen puheenparsi. Mikäli siis välttelee ihmiskontakteja saattaa kaupungista saada varsin mukavan kuvan.

Ehdoton ykkösnähtävyys lienee Puijon torni ja viereiset mäkihyppyrit. 150 metrin korkuisen nyppylän päällä majaileva 75metriä korkea torni on hienolla paikalla sakean kuusimetsän keskellä ja sieltä saa hyvän kokonaiskuvan alueesta. 6€ hinnalla pääsee maisemia ihailemaan pyörivästä näköalaravintolasta. Itse mäkihyppy lajina on varsin surkuhupaisa, eivätkä hyppääjät varsinaisesti muodosta älyllistä valiojoukkoa kuten useasti on osoitettu. Kaikki maailman mäkihyppääjät mahtuisivat isoon linja-autoon mutta silti sadattuhannet ihmiset jaksavat mäenlaskusta kiinnostua. Toki hyvä että näillekin ihmisille työpaikka löytyy, ovatpahan poissa kortistosta.

Paraatipaikalla veden äärellä, aivan kaupungin keskustan tuntumassa sijaitsee myös Niuvanniemen mielisairaala ja vankimielisairaala. Täällä kansan kovin ydin pohtii syntyjä syviä ja sairaalassa majoittuukin kova nippu maamme pahimpia pahantekijöitä; kuten tappajia, raiskareita ja saamelaisia. Käy väkisinkin mielessä miten hyvän reality-sarjan saisi jos kaikille asukkaille jaettaisiin tulitikut, teroitettu hammasharja ja pala märkää saippuaa ja huoneiden ovet aukaistaisiin yhtäaikaa.


Kainuu

Taannoisella kesäisellä retkellä karhukojulle jouduttiin ikävä kyllä ajamaan läpi sekä Pohjois-Karjalan kurjimpien korpimaiden että Kainuun salojen. Kajaani oli itselleni ennaltaan kovin tuntematon paikkakunta, eikä erityisiä ennakkoluuloja ollut. Koko paikalle rakentunut kivikylä vaikutti kovin etäiseltä, ja oikeastaan ainut mieleen jäänyt yksityiskohta olikin paikallisessa Salessa korttelitoiveena myydyt mustat dildot. Lieneekö kysymys paikallisten "metsämiesten" viehtymys Brokeback Mountain elokuvaan, vai hirsimökeissään piilottelevien emäntien kaipuu Gambian kaukomaiden sysimustien öiden viekoittevaan kutsuun ja ikuisen auringon paisteeseen. Kertooko fakta paikallisten naisten romantiikan nälästä vai miesten kyvyttömyydestä, siihen asiaan ei sen kummemmin perehdytty, vaan ajettiin nopeasti ohi puuttumatta paikkakunnalla vallinneeseen kaksinaismoralismiin.

Seuraava etappikaidalla tiellä oli Suomussalmi, monien talvisodan aikaisten urotöiden marinoima jaettu kaupunki




Uusimaa

Vaikka uusimaa ei varsinaisesti maantieteellisesti blogin ja kotimaan katsauksen piiriin kuulukaan, on paikallaan lausua muutama varoituksen sana siellä sijaitsevasta varsinaisesta käenpoikasesta, Karkkilasta. 

Moni kakku päältä kaunis, ja sokerisesta nimestään huolimatta kätkee kunta sisäänsä synkkiä salaisuuksia.

Suomen velkaisinpana kuntana mainettaan luonut Karkkila on jatkanut hyväksi havaitulla tiellä ja on kirjoitushetkelläkin 20 velkaisimman kunnan joukossa. Sen alapuolella lienevät vain Itäsuomalaiset jättömaat, joista täälläkin on tarkemmin kerrottu. Velka kohti kuntalaista huitelee 5000€ luokkaa ja summan tekeekin lohduttomaksi se, että vain harva veronmaksaja pääsee tähän edes vuosittaisten ansioidensa kanssa. Valoa tunnelin päässä ei siis juuri ole, ja kaupunginhallitus kokoontuukin tulevaisuudessa kohta konkurssin tekevän Componentan tyhjässä valuhallissa.

Myös Karkkila on aktiivisesti yrittänyt imuroida vakavaraista veronmaksajaa kasvukeskuksista, mutta jälki on ollut rumaa ja kylänraitilla tallustaakin paikallisten kylähullujen seassa kaikenmaailman rötösherraa ja veronkiertäjää. Sitä osastoa siis mitä ei juurikaan kukaan ole lähtöpaikoissaan jäänyt kaipaamaan.

Maan arvon ollessa nollassa on ihan keskustaan ollutkin varaa rakentaa hieno ja laaja frisbeegolfkenttä, sen ja hienon uimarannnan lisäksi ei kuntalaisille juuri muita palveluita olekaan tarjolla, sillä toiminnot on tarkoituksella laskettu nollaan. Terveydenhoitopalvelut on siirretty Lohjalle ja akuuttipotilaiden toivotaankin menehtyvän matkalla sinne.

Autiolla pääkadulla vuorottelevat kirpputorit sekä autiotalot; maisema on kuin 1960-luvun spagettiwesterneistä ja ainoana valopilkkuna loistaa Frank-miestenvaateliikkeen modernit mainoskyltit. Liikkeen sisällä voi ihastella mennyttä aikaa, varsinkin muodin osalta. Juuri muuta toimintaa ei tämän lisäksi keskustassa olekaan ja elollisiin voikin törmätä lähinnä kylän ainoassa baarissa, Pikku Pässissä.

Eriväriset mehut

Suomen valtion viralliset mehuarvostelut on valtioneuvoston päätöksellä 187/41 määrätty toteutettaviksi Hatkassa-blogin yksinoikeudella. Sivuston legiminiteettiä suojaa myös tuotemerkki sekä ministeriön lakialoite mehuväriskaalan laajentamisesta.

Myös Facebook; Hatkassa. Käy tykkäämässä!


Viralliset arvostelut;

Tällä kertaa supermarketin hienosti valaistusta mehuhyllystä tarttui käteeni väriltään vaaleanvihreä erikoisuus, jonka ainesosat eivät olleet sieltä perinteisimmästä päästä.

Riitan herkku

Päivittäsitavarakauppoihin läpi laajan valtakunnan on hivuttautunut "Riitan herkku"-nimisen brändin luksustuotteita, ja kyseiset myyntipartikkelit ovat potkineet itselleen hyllytilaa yhä enenevissä määrin läpi kilpailluilla mehumarkkinoilla, joilla kaikki keinot on sallittu. Nyt kannattaakin kivijalka Alepaan käydä kertomassa korttelitoive jotta pirtsakat purkit saadaan jokaisen janoisen käden ulottuville.

Jo nuorena oli Riitta kuuluisa herkuistaan, ja jakelikin antimiaan innokkaasti pitkin kyliä. Nyt asuu sinkkurouva Riitta yhä yksin autioituneessa kotikylässään, vanhassa sähköttömässä ja vedettömässä savusaunassa keskellä Lapin villiä luontoa. Eipä yksin elävä emäntä enää naimapuuhiin ehtisikään, sillä mehubisnes on täyttänyt vanhan viekoittelijan vuorokauden, ja nainen kerää ja perkaa yksin lähes 8 000 kiloa villimarjaa päivässä.

Yksin saa kaiken tehdä, sillä työvoimapula piinaa koko lapinmaata koska koko maakunnan asujaimisto on laiskaa ja työhalutonta. Kairalla asuu myös kokonainen kansa joka töitä ei tee; Saamelaiset. Nämä humalahakuiset ja rakenteellisesti laiskat sarjaloukkaantujat istuvat mieluummin kotateltan kalvakkaassa lämmössä paloviinasta lämmikettä ja lohtua etsien, kuin tekevät mitään elantonsa eteen. Mikäs on ollessa, kun puolet suomesta on valjatettu harrastemaisen elinkeinon, poronhoidon laidunmaaksi, ja pohjoiden ihmiset vain odottavat että koko touhu maksetaan eteläsuomen ylijäämästä. Pullo kädessä, shamaanirummun soidessa, on petokorvauksia mukava vartoa.

Lapin yliopistossa tehdäänkin tällä hetkellä pitkärahoitteista apurahatutkimusta siitä, voisiko vaatimen korvia kasvattaa petokorvaushakemusta varten kosteissa ja luolamaisissa olosuhteissa kuten herkkusieniä. Läpi lyödessään tämä mullistava tekniikka jättäisi koko prosessista pois sen työläimmän vaiheen, poronhoidon, ja jättäisi enemmän aikaa paperitöille ja juopottelulle.

Riittapa ei tästä välitä vaan kerää marjat, perkaa ne ja kuljettaa lähimpään kasvukeskukseen. Siinä ei nyrkit savessa mättäällä kyyristellessä paljoakaan takaraivossa paina teräksen tuontitullit tai transatlanttiset suhteet, niillä pyyhkäistään korkeintaan kevyesti persettä riu'ulta noustessa. Tuttu näky usvaisena kesäaamuna autiolla metsätiellä onkin vanhapiika polkemassa yön satoa kohti kaupungin valoja vanhalla armeijan polkupyörällä jonka rottinkikorissa marjasaalis matkaa kohti Rovaniemeä ja lopullista prosessointia.

Rovaniemi onkin samassa tukalassa tilanteessa kuin etäisimmät uudisraivaajakaupungit villissä lännessä; sivistyksen viimeinen kehto vasten villiä erämaata ja sen alkukantaista kansaa. Saamelaisten vaatimusten varalta on vallituksia vahvistettu ja kaupunginmuureja korotettu. Ainainen valitus ja joiku kantautuu läpi kiviseinien ja häiritsee asukkaiden unta. Tämän kaiken keskellä sinnittelee mehubisnekselle elämänsä uhrannut naisihminen.

Raaka-aine kaikissa mehuissa on vain parasta; Pohjoisen käsinpoimittua mehtämarjaa kaikissa väreissä. Nerokkainta koko prosessissa on valmistusmenetelmänä käytetty tekniikka; kaikki Riitan mehut on valmistettu kylmäpuristuksella. Käytännössä menetelmä on se, että marjat puristetaan tetroihin paljain käsin pakkasessa. Kyseinen tekniikka säilöö marjan ravintoarvot ja vitamiinipitoisuudet parhaiten, ja on näin ollen hyvä myös mehun säilyvyyden kannalta. Kylmäpuristajat eivät perinteisesti höyryttämällä kliinisissä sisätiloissa valmistettuja mehuja pidäkään juuri minään. Luonnon karun kiertokulun kaikki vivahteet ovatkin tuoteperheen mehuissa helposti aistittavissa.

Karpalot on poimittu keskeltä karuinta erämaasuota keskikesän yöttömässä yössä ja huuhdeltu tunturipuron viileässä raikkaudessa. Tuttu näky Lapin keskikesän valoisassa yössä onkin Riitta reisiä myöten suonsilmässä kahlaamassa vain saadakseen ämpäriinsä sen täydellisimmän marjan. Mehua juodessa on helppo asettua korpimaan yllä lentävän, raikkaasta tunturituulesta ja sen rauhallisuudeta nauttivan maakotkan asemaan. Karpalon voi tuntea imeytyvän limakalvojen läpi suoraan verenkiertoon ja käyden samantien taisteluun kuona-aineita vastaan. Se painelee päätäpahkaa läpi munuaisten ja lassoaa primäärivirtsasta pahimmat haitta-aineet,
auttaen näin hätää kärsiviä sisäelimiä. Karpalolla on taipumus myös nostaa valkosolujen happipitoisuutta jopa 18%.

Mustikka mehu arvosteltiinkin jo hetki sitten, joten marjan ja sen erityisominaisuuksien soisi olevan lukijalle tuttu. Nuoruuden kesinä muurahaispesässä alasti istuen nautitut mustikat ovat varmasti kaikille se ensimmäinen lapsuusmuisto, joten asiaan on sen enempiä turha käyttää kallista palstatilaa. Riitan mustikkamehussa maistuu mustikka prosessoimattomana karikkeiden kera, ja sitä voisikin kuvailla melkein mehukeittomaiseksi.

Kankaalla elää myös marja joka ei kumartele ketään; puolukka. Kevyen kirpeä loppukesän sesonkimarja, joka tyylitietoisesti pukeutuu punaiseen ja pitää sisällään raikkaan yhdistelmän happoa ja sokeria. Tämä bipolaarinen pikkumarja suorastaan hakeutuu ämpäriin ja ilahduttaa mehun ystäviä raikkaudellaan. Mikä parasta, jokainen kerätty marja on pois poronkäristyksen päältä. Jos se Riitasta olisi kiinni, ei yksikään puolukka mätänisi suomen metsiin; niin kovin rajallinen on ihmisen elo, ja vaikka Riitta kovin kerkiävä onkin, ei ehdi yksi ihminen koko marjasatoa kerätä semminkin että tuotevalikoima on niin kovin laaja. On vain tunnustettava elonsa pienuus tässä suuressa maailmassa ja jätettävä osa sadosta karhuille, joiden ulostetta loppusyksyn ruskassa puolukka niin iloisesti värjää.

Koko tarjonnan seassa on tuote joka hämmentää kuluttajan. Varsinaista cross-kitcheniä ja ennakkoluulotonta innovatismia ---> tuhansista tuotekehittelyyn käytetyistä tunneista ja valvotuista öistä on pipetin pohjalle jäänyt kahden erilaisen luonnonantimen täydellinen yhdistelmä; Tyrni-Appelsiini. Pohjoisen pallonpuoliskon superfood Tyrni ja Eteläisen pallonpuoliskon Appelsiini ovat kenties ensikertaa maailmanhistoriassa kohdanneet toisensa nestemäisessä olomuodossa ja lopputulos on taivaallinen. Niin erilaiset ovat yhdessä samanlaiset; molemmat varsinaisia C-vitamiinipommeja ja erinomaisuuden lähteitä. Tokkopa tulisi Vanuatulla mieleen yhdistää tuorepuristettuun appelsiinimehuun tyrnimarjaa, mutta pohjoisen kaamoksessa kaikki keinot on sallittuja, ja ikiroudan reuna-alueilla on vitamiinit otettava siitä mistä ne saa. Riittapa tämänkin tiesi, ja nyt tämä litran tetratölkki puhdasta aurinkoa on vapaasti kotiin kannettavissa nukkumalähiön pikkukaupasta.

Ulosanti tölkissä on hyvä, vaikkei se kenties se perinteisin olekaan, vaan noudattelee alati elävän muotoilun alan uusinta trendiä ja on kantiltaan kulmikas. Suunnittelussa on otettu huomioon mehun viihtyvyys ja siinä on haettu vaikutteita funkkiksesta ja käytännöllisyydestä. Rauhallisuutta huokuva purnukka sopii hieman känsäisenpäänkin käteen ja antaa ottajalla tunteen tilanteen hallinnasta. Mehu laskostuu ulos kauniisti ja asettuu lasiin empimättä.

Erityiskiitosta raadilta ansaitsi mehutölkkien silmiähivelevä värikirjo ja kaunis ulkoasu, joka jo itsessään piristää sängyn alla pelkäävää ihmispoloa.

Kostuta kielesi Riitan herkkuun!

Kuva sisältää tuotesijoittelua

Happivajeesta, keripukin oireista ja akuutista aristokratian puutteesta kärsivän reissumiehen askel kävi jälleen kohti S-Marketin kylmähyllyä.

Väsyneen sielun silmiin pisti uutuutena vastikään suomeen saapuneen Tescon tuotteet ja erityisesti sen laaja mehuvärikartta, joka pitää sisällään kaikki prisman päävärit. Irtoamaisillaan oleville verkkokalvoille heijastui kangastuksenomaisesti häivähdys itämaiden eksotiikkaa ja valkoista ylivaltaa.

Voi hyvin kuvitella miten juuri näitä mehuja on tarjoiltu Singaporelaisen siirtomaahotellin kattoterassilla korkeista kristallikannuista, jäähileen korostaessa mehun struktuuria. Luonnonvalon samalla heijastuessa koristepalmujen lehtien välistä lavalle, jossa paksuhuulinen ja kepäesorminen artisti tapailee norsunluukoskettimia kokenein ottein.

Kolonialistisen kapitalismin kaikki hyveet ammentanut Brittiläinen imperiumi osasi kohdella siirtomaitaan isällisin ottein, kuria kuitenkaan unohtamatta. Se on vaivojaan säästämättä tuonut maailman syrjäseuduille sivistystä ja jumalanvaloa, ja vastapainoksi tyytynyt vain taloudelliseen hyvitteeseen rahdatessaan luonnonvarat pienelle saarelleen euroopan sydämeen.

Tähän maailmanaikaan, jolloin ylemmän keskiluokan oli maailmassa paljon parempi olla, ei tuhlattu energiaa toissijaisiin asioihin kuten yhdenvertaisuuteen, tasa-arvoon tai ihmisoikeuksiin. Tuskin näin jälkikäteen voidaankaan arvioida että virheitä oltaisiin tehty tai toimittu hätiköidysti; näin mehuhyllyllä asioidessa voi vain mielessään kiittää niitä rohkeita miehiä, jotka natisevissa puulaivoissaan valloittivat tummana myrskyävät valtameret mehumateriaaleja etsiessään.

Suurinpana kantimena löytöretkille ja uusien maailmojen löytämiselle lieneekin ollut eksoottisten hedelmien etsiminen ja yksinkertaisesti kyllästyminen ainaiseen omenamehuun.

Tuskinpa siis Malesian viidakossa oranginmetsästyksessä, huojuvassa kantotuolissa moskiittoja hätistellessään on luomakruunun kruunu ajatellut minkä palveluksen vaivojaan säästelemättä mantereita kolunnut maailmanmies jälkipolville on tekevä.

Viileälle ja ravitsevalle janojuomalle onkin ollut ennen aikaan huutava tarve, sillä työnjohto laajoilla plantaaseilla on ollut rankkaa työtä. Työnjohtajat ovat tässä kosteassa ilmanalassa korskean orinsa selässä ja kuhmuraista bambukeppiä kädessään roikottaen valvoneet paikallisen nostoväen työmoraalia khakipaidan kainolat hiessä. Silloin tällöin onkin tauko ollut paikallaan; mikä onkaan ihanampaa kuin istahtaa rennosti terassin katosta riippuvaan, sumatrantiikerin taljalla pehmeästi vuorattuun rottinkikoriin ja nostaa jalat rahina toimivan täytetyn tapiirin päälle, ja nauttia sivistyksen parhaasta antimesta - raikkaasta hedelmämehusta.

Maailman nyt ollessa valmis on hyvä pitää mielessä se kaikki vaivannäkö mikä on nähty, jotta länsimainen kerskakuluttaja voi sekaisin sieluin kurottaa pimeässä kättään tavoitellen mehupullon viilentävää helpotusta yöpöydältä, ja ensipuraisulla tuntea suussaan sademetsän kosteuden ja aution paratiisisaaren väriloiston.

Nyt tämä kaikki vuosisatojen paineessa syntynyt herkku ja osaaminen on poimittavissa vaivatta ostoskoriin jokaisen metsäisen taajaman henkisessä keskuksessa, kylän ainoan liikenneympyrän vieressä sijaitsevasta Prismassa.


Tescon mehut - Seikkaile sisällesi

Nyt se tapahtui; pitkään kansakuntaa  mietittänyt ja vihastuttanut epäkohta korjaantui kuin itsestään kohdatessani mehuhyllyn kelmeän keinovalon viileässä hohteessa mustikkamehun. Se liukui ulos kaapista kuin jeesusvauva neitseellisen kohtunsa lämmöstä ja päästi ensiparkaisunsa punaisen ostoskorin pohjalla, läikäyttäen samalla rakkautta omistajansa sydämessä. Kallisarvoinen aarre kannettiin kultatuolissa pikakassalle ja kiikutettiin kotiin kuin graalinmalja.

Valion tehtaan kupeeseen rakentunut, pitkän ja perinteikkään historian omaava kaupunginosaylpeys, Pitäjänmäen mehutehdas, on suorittanut varsinaisen tuottavuuskolmiloikan ja tehnyt sen mistä muut vain unelmoivat -valmistanut mehua mustikasta.

Itse raaka-aineeseen eli mustikkaan on tässä tapauksessa todella panostettu ja sen arvokkuutta kunnioitettu. Jokaisen yksittäisen marjan on läpäistävä sertifioinnin mukainen moniportainen laatumääritys, josta vain valioyksilöt pääsevät läpi. Marjat poimitaan yksitellen käsin ja ne pakataan sellofaaniin ja pieniin kylmälaukkuihin ja kuljetetaan ihmisketjussa lähimmälle logistiikkapisteelle, josta ne kuljetetaan suoraan Helsinkiin mehulaboratorioon jossa loppuprosessointi suoritetaan.

Mehutehtaan Tornioon rakentama seitsemän hehtaarin suuruinen mustikkalogistiikka keskus onkin varsinainen ihme jo itsessään. Se ottaa vastaan tuhansia kontillisia thaimaalaisin marjanpoimijoita viikoittain ja vastavuoroisesti ottaa valtavan määrän marjaherkkua Helsinkiin rahdattavaksi. Merenkurkun aluetta ruopataankiin parhaillaan, jotta poimijoita toimittavat suuret konttialukset pääsevät esteettömästi Tornion satamaan. Niiden jatkuva ja häiriötön liikennöinti onkin elintärkeää, jotta saadaan korvattua poimijoissa pohjoisen erämaan aiheuttama hävikki.

Hävikkiin on pääosin syynä erämaissa valtoimenaan melskaavat suurpedot; yksin metsän kuningas eli karhu tappaa varovaistenkin arvioiden mukaan kaksi kontillista (340kpl)  poimijoita päivittäin. Onpa haaskoilta tavattu myös itse ahma. Vitsauksena on myös tuhatpäiset susilaumat, jotka ovat kaikille metsässä liikkuneilla tulleet ikävällä tavalla tutuiksi. Oma osansa on toki myös lappalaisten kateudella ja kainuulaisten isäntien vihalla jokamiehen oikeuksia kohtaan - niin kovin moni pihapiiriin eksynyt poimijajoukko on kylmästi lahdattu.. Vähälukuisella korpipoliisilla onkin asian suhteen kädet sidottu ja toiminnasta onkin tullut enemmän sääntö kuin poikkeus.

Helsingin päässä valmistuu siis nektari, joka käsinpuristetaan yksitellen, ja marjoista käytetään vain parhaat osat.Prosessissa syntyvät kuoret tuorepuristetaan ja toimitetaan eläinrahoihin,  joissa karhut syövät tätä nykyö 1000kg kuorimurketta päivittäin.

Mustikanpoiminta on myös eräänlainen kädenojennus itämaisen kulttuurin kurjuuksia kohtaan, sillä nyt on syrjäkylien nuorten tyttöjen vanhemmilla muitakin paikkoja myydä alaikäiset nuorikkonsa kun Soy Cowboyn tissibaarit, joissa nuoret työtöt twerkkaavat vastan kylmää galvanoitua terästankoa ja odottavat yösijaa Saksalaisten ikämiesten kainalossa.

Mustikanpoiminnasta onkin tullut niin iso osa thaimaalaista kulttuuria, että suurien kyläyhteisöiden kouluissa on opetussuunnitelmaan lisätty omana aineenaan marjanpoiminta.

Mikä onkaann ihanampaa kuin käpertyä sunnuntai-iltana sohvalla peiton alle viileä mustikkamehu kainalossa, tuijottaa seinää ja toivoa huomiselta vapahdusta.

Oma maa mustikka - muu maa mansikka.

Golden shower sielulle.

Kirkeryydestään ja jopa eräänlaisesta koppavuudestaan tunnettu sitrushedelmien patriarkka, Greippi, on nyt valjastettu Tropicanan toimesta mehuksi joka varmasti jakaa mielipiteitä. Toisen roska on toisen aarre, ja ehkä parempi niinkin, sillä tämä karibianmeren pienten saarten aarre on löytäjälleen enemmän kuin painonsa arvo kultaa.

Toisen suussa sen luontainen kitkeryys aiheuttaa surua, mielipahaa ja puistatuksia, toiselle taas ollessa mieliherkku vailla vertaa.

Joka tapauksessa tilanne on se, että tämä metatason superfood-hedelmä on mehumaailmaan tullut jäädäkseen ja kerännyt ympärilleen uskollisen ja kirkuvan fanijoukon.

Kuten kaikki varmasti tietävät, on tämä ruutakasvien heimoon kuuluva hedelmä luonnollisesti risteytynyt Pomelosta ja Appelsiinistä, saaden molemmilta vanhemmiltaan geenikarttaansa molempien parhaat terveyttä edistävät ominaisuudet. Keripukki pysyy kiltisti pilttuussaan mikäli syömäluut säännöllisesti hedelmän karvaan kuoren alle etsiytyvät.

Barbadokselta maailmalle ponnistanut ja etelänmeren keinuvassa tuulessa smaragdinsinisen veden äärellä kypsynyt ihmekasvi on geneettisesti ainutlaatuinen, sillä se sisältää runsaasti C-vitamiinia ja flavonoideja, jotka tässä tapauksessa toimivat antioksidantteina ja vahvistavat C-vitamiinin vaikutusta kehossa.

Mehun happamuus ei ole itsetarkoituksellinen keino olla vittumainen, sillä happamuudessa juuri piilee sen erinomaisuus; Sen sisältämä Foolihappo on kuin apuun viime hetkellä karauttava ratsuväen rykmentti, joka saapuu pelastamaan ilkeän noidan torniin vangitsemaa neitoa. Se saapuu vatsalaukkuun supersankarina ja yhtyy väsymättömän ja työteliään vatsahapon kanssa symbioottiseen taisteluun kehopn viikonloppuna järkkynyttä emäksisyyttä ja epätasapainoa vastaan.

Se antaa sielulle juuri sellaisen kultaisen suihkun kun pakkauksessa luvataan. Voi vain kuvitella keltaisen nesteen voimaannuttavaa vaikutusta.

Itse nautin greippimehuni aina tilkalla kylmää vettä laimennettuna.

Älä ole hapannaama - Nauti greipistä!

To Protect and serve. 

Marlin palvelulupauksessa luvataan paljon, ja paljon annetaankin; neljän hedelmän taivaissa solmittu epäpyhä allianssi on luotu ihmisen hyväksi ja puolustamaan rakkaita sisäelimiämme maailman pahuutta vastaan.

Nektari maistuu siltä kuin itse hedelmissä olisi suoraan hanat mistä hedelmäliha astioihin valutetaan, ja kaiken nerokkuuden kukkuraksi on reseptiin ymmärretty sekoittaa mukaan vielä maailman tutkituinta maitohappobakteeria, kuten pakkauksessa kerrotaan.

Me tiedemaailman ulkopuolella urakoivat sekatyömiehet voimmekin vain arvuutella miten monimuotoisesta ja tieteellisestä prosessista onkaan kyse. Marlin tiedemiehet ovat syvälle Alppien onkaloihin louhituissa laboratorioissaan osanneet suodattaa pipetteihinsä kaikesta maailmankaikkeuden materiasta juuri tämän; maitohappobakteeri Lactobacillus rhamnosus GG;n. Tämä elimistön tasapainon kannalta olennainen suoliston järjestysmies edustaa bakteerimaailman kovanaamaa joka potkii suoliseinistä kuonan pitkin pöntön reunoja ja antaa rakkaille sisäelimillemme elinvoimaa ja vastustuskykyä.

Mehua nauttiessa tuntee kuinka neste käyttää kitarisoja päärynäpallona ja laskettelee kiljuen alas ruokatorvea päätyen lopulta itse juhlapaikalle, vatsalaukkuun. Hyvin vietetyn viikonlopun jäljiltä täältä saattaakin löytyä vaikka mitä epäilyttävää ja maitohappobakteerin suosiollisella avustuksella mehu pistääkin heti luudan heilumaan. 

Onkin aika esitellä Polyamorisen nektarin osapuolet, jotka Marlin johtavien analyytikoiden ansiosta on tuotu yhteen;

Ananas

Etelä-Amerikasta kotoisin oleva, tukkamuodistaan tunnettu hedelmä kuului jo alueen alkuperäiskansojen ruokalistalle. Onneksemme espanjalaiset hyväntekijät eksyivät seuduille ja ensimmäinen ananas rantautuikin sivistysmaihin Kolumbuksen laivojen saattelemana. Siitä lähtien voittajakansojen ja salihirmujen ruokaympyrään kuulunut ananas on kaikille tuttu ja mehumaailmassa kunnioitettu arvovieras.

Passionhedelmä

Kauniit kasvonsa sisäänpäin kääntänyt ja itselleen kovan ja rujon ulkokuoren rakentanut kärsimyshedelmä on mehueliitissä varsin tuntematon. Mainettaan raikkaampi ja monikäyttöisempi rumilus onkin varsinainen ilopilleri ja tuo mehuun yllätyksellisyyttä ja hauskuutta. Se leikittelee kielen kaikilla osa-alueilla viekoittelevast.

Costa Rican presidentin käsin köynnöksistä nyppimät hedelmät ja maan hallituksen pakkaamat pienet ja tehokkaat antioksidanttirypälepommit laivataan vanhojen kaljaasien ruumissa läpi hyisen ja myrskyävän valtameren suoraan eurooppalaisen kerskakuluttajan aamiaispöytään.  Rujon ulkokuorensa vuoksi tämä väärinymmärretty hyväntekijä päätyy valitettavan usein kuitenkin kaupan biojäteastiaan, eikä elinkaarensa aikana ehdikään ilahduttamaan laatutietoista loppukäyttäjää. Marlin tiimiltä erinomainen neronleimaus valjastaa tämä kenties hieman tuntemattomampi osapuoli kyseiseen kuningasveteen. Päätöksellä saattaa myös olla suora vaikutus Costa Rican bruttokansantuotteeseen sillä maan viennistä kolmannes tulee passionhedelmästä ja loput kaksi kolmannesta banaanista ja kahvista. Onkin merkillepantavan omituista että myös tämän kaltaisessa paratiisissa kuolleisuus on kansan parissa suurta.

Appelsiini

Kyseinen kestotähti onkin jo varmasti mehukansalle niin kovin tuttu ja läheinen. Sen rooli hyvinvointia mukanaan tuoneelle kolonialismille on saattanut joiltakin jäädä hämärän peittoon sillä C-vitamiinipommi potkii keripukkia kasseille. Vanhassa siis vara parempi ja appelsiini minkä tahansa mehun sisällysluettolossa on syytä panna merkille ja hyväksyä hienostuneella pään nyökkäyksellä. Pitkän matkan yhdessä tehneet ihminen ja appelsiini jatkavat siis matkaansa käsi kädessä kohti parempaa huomista. On helppo painaa pää hikiselle tyynylle tietäen että varjelus on lähellä.

Omena.

Kotimaista satokausikalenteria edustava omena on yllättäen mehun kenties mystisin osapuoli. Omenalajikkeesta käydään netin mehupalstoilla vilkasta keskustelua mutta Marli pitää sen mieluummin omana tietonaan. Kotimainen hedelmäkauppa ja sen jo liian suureksikin kasvaneet lieveilmiöt ovat tuttuja ongelmia vähänkin alaa tietäville. Tukkuostajien perheitä uhkaillaan ja hedelmäagentuureissa salaillaan henkilöllisyyksiä. Thaimaalaiset omenanpoimijat vievät omenat mummojen rintamamiestalojen puista ja yksinäiset mehulingot ruostuvat käyttämättöminä kiviportailla. Tätä taustaa vasten onkin ymmärrettävää elää pienessä jännityksessä asian suhteen ja hyväksyä se tosiseikka ettei kenties elinaikanaan saa tietää onko kyseessä klassinen Golden Delicious vaiko joku sen johdannainen tai istukas. Joka tapauksessa kyseinen omena toimii erinomaisesti kaukaisimpien maailman ihmeiden kanssa ja ankkuroi mehun myös vaativaan skandinaaviseen makuun sopivaksi.

Jälkisanoina voidaan todeta että jälleen kerran on onnistuttu. Mehu on suussa sulavan raikas ja asettuu vatsalaukkuun hienosti.

Marlin tuotekehittelyosasto on tehnyt ennakkoluulotonta ja tinkimätöntä tutkimustyötä löytääkseen täydellisen balanssin monen erilaisen hedelmän sekoitussuhteissa ja saanutkin aikaan jotain summaansa suurempaa. Näin jälkikäteen voikin kuvitella miten monta unetonta yötä tutkimuspäällikkö on jykevästi sisustetun toimistonsa pehmeillä sohvilla maaten tuskaillen miettinytkään voiko jotain vielä tehdä paremmin. 

Aina ei täydy päästä yli, joskus riittää täydellisyys!

 Jälleen hakeutui askel prisman parrasvaloissa halki kuivatavarapuolen bulkkihyllyjen ohi aina kirkkaasti valaistulle keitaalle mikä kätki sisäänsä puhdasta ihanuutta.

Tällä kertaa käsi kurottautui kohti Luomuomenamehua.

Ihmisen ikiaikainen viettelys omenaa kohtaan on hyvin dokumentoitu tosiasia ja tätä epähedelmää saammekin pitkälti syyttää siitä missä tällä hetkellä olemme.

Omenat on poimittu vain rajantakaiseen Karjalan ränsistyneiden puutalojen pihoista ja yksitellen solumuoviin pakattuna kuljetettu salaiseen päämääräänsä mehutehtaalle jossa se valmistetaan vuosisatoja vanhalla reseptillä jonka Elias Lönnrot sai haltuunsa vesikiduttamalla inkeriläismummoja rajantakaisilla retkillään. Reseptin saatuaan mies hiihti intopäissään 35asteen pakkasessa avojaloin Helsinkiin ja luovutti sen paikalliselle mehupohatalle.

Omenakunnan kruunaamaton kuningas, Golden Delicious-laji on kaikille omenan ymmärtäjillä se juttu, ja tämän varaan osaa ovelasti laskea myös nestemäisen unelman tuottaja.

Mehun valmistaja on laboratoriossaan osannut suorittaa omenalle täydellisen kauniin metamorfoosin ja molekyylirakennetta muuttamalla vaihtanut sen olomuodon kiinteästä nesteeksi. Käytännössä pakkaus sisältää siis sulaa omenaa. Mehumaailmassa kiertää sitkeästi huhu että seuraavaksi kehitellään lajiketta jossa puu tuottaisi suoraan mehupurkkeja.

Juoma on terhakka ja äkkipikainen ja saattaakin aiheuttaa nauttiassaan äkillisen omenansiemensyöksyn.

Tärkeä muistutus! Mehusarjassamme arvostelemme ainoastaan kylmäkaapin viehkeässä viileydessä majailevat premium-luokan mehut jotka sopivat johtotason pöytään. Sokeriliemensä Juissihyllystä ammentava proletaari voi jatkossakin nauttia eväsmehunsa lähiöAlepan parkkipaikalla. Me kelpuutamme arvosteluumme pelkästään mehumaailman johtotähdet.

Sunnuntain esittelyssä viehkeä Eko Orange joka seireenimäisellä olemuksellaan houkutti väsyneen matkamiehen luokseen ja pirteällä ulkoasullaan pakotti positiiviseen ostopäätökseen.

Appelsiini ei varmastikaan hedelmänä esittelyjä kaipaa; mehu toteuttaa sitrushedelmien kuninkaan parhaiden puolien esiin tuomista klassisimmassa muodossaan.

Sisilian paahtavan auringon alla kypsyneet, vanhan mummon puisella penkillä kalkkirapatun talon portailla käsin puristamat appelsiinit ovat päätyneet purkkiin menettämättä olennaisuuksia. Valmiit purkit kuljetetaan Catanian satamaan aasien vetämillä vankkureilla, rahdataan höyrylaivalla suoraan kauppatorille ja puisissa matka-arkuissa ne kannetaan aina paikalliseen markettiin missä sen asettelee mehuhyllyyn matkantekoa tarkasti valvonut kylänvanhin. Tätä on luomu parhaimmillaan.

Maku on täyteläinen ja huomisesta lupauksia antavan raikas. Auringon sijaisena maan päällä toimiva appelsiini säteilee raikkautta ja valaisee sielua. Mehu myös sisältää puhdasta fuusioenergiaa ja korjaa elimistön C-vitamiinitasapainon välittömästi. Vaikka juoma onkin pirteä se ei potki.

Kun epäröit - valitse klassikko!

Sunnuntaipäivän pelastaa Gefilus AnanasKookos. Maitoa sisältävä samettinen miellyke loihtii sielunmaisemaan tuulahduksen itämailta ja autiosaaren rannalla riippukeinussa vietetyistä öistä. Rakenteellisesti kaikkea hyvää sekä maitohappobakteereita sisältävä eliksiiri myös parantaa vatsakalvoon edellisiltana aiheutetut vammat. Raati kiittelee erityisesti juotavuutta.