Pietarin reissu 4.7.-7.7.2019
Venäjä, Venäjä, Venäjä. Olen hieman karsastanut Venäjää, enkä siellä ennen tätä reissua ole kertaakaan käynyt. Nyt eteen avautui kuitenkin mahdollisuus tai pakko, miltä kannalta asiaa sitten tarkasteleekaan, sillä ystäväni pyysi minua mukaan reissuun itsensä ja liikuntarajoitteisen poikansa kanssa. Loistavan seurani vuoksi toki, mutta myös hieman auttelemaan sillä sähköpyörätuolissa matkustelu kampittelee eteen ongelmia joita ei äkkiseltään tule ajatelleeksi. Käytetään siis tilanne hyödyksi ja kirjoitetaan tähän siis myös hieman esteettömän matkailun näkökulmasta, sillä siltä saralta opin muutamassa päivässä kovinkin paljon.
 |
| Leningrad sodassa. Kuva: Internet (Leningardin piiritys näyttely) |
Matkakohteena siis Pietari, joka maantieteellisen asemansa vuoksi on aiheuttanut harmaita hiuksia jo useasti aikaisemmin; ei vähiten silloin kun Neuvostoliitto sen vuoksi hamusi aluevaltauksia ja turva-aluetta kannakselta siksi, että Suomen toiseksi suurin kaupunki Viipuri oli vain kivenheiton päässä miljoonakaupunki Leningradista. Osittain tästä syystä Neuvostoliitto provosoi Talvisodan syttymisen ja Viipurin sekä kannaksen valtauksen. Jatkosodan aikaan suon yli mentiin jotta heilahti, ja Viipuri sekä kannas vallattiin takaisin. Mannerheimin joukot etenivät Saksan operaatio Barbarossan siivellä kohti kaupunkia pohjoisesta ja liittyivät Leningradin saartorenkaaseen joten Neuvostoliiton aiemmat pelot olivat tätä faktaa vasten perusteltuja. Kaupunki kuitenkin puolustautui ankarasti, ja koki yhden historian karmeimmista piirityksistä, kun natsi-saksan joukot katkaisivat yhtä, Laatokan "elämän reittiä" lukuunottamatta huoltoyhteydet ja moukaroivat kaupunkia kahden vuoden ajan. Surmansa piirityksessä sai ankarissa olosuhteissa
650 000 - 800 000 ihmistä.
 |
| Sankarikaupungin Obeliski Vosstanija aukiolla Nevski Prospektilla. Aurinko heijastuu sen koristetähdestä. |
Nykyisellään Venäjän toisiksi suurimmassa kaupungissa Pietarissa asuu noin 5 miljoonaa ihmistä ja se on samalla Euroopan neljänneksi suurin kaupunki. Vaikka se usein kartoissa näyttääkin majailevan hieman Helsinkiä etelämmässä, niin karttapallosta tai leveyspiireistä katsottaessa huomaa että se on Helsinkiä pohjoisempana, ja täten maailman pohjoisin yli miljoonan asukkaan kaupunki.
Suomalaisilla on vahva sidos kaupunkiin, sillä se perustettiin Nevajoen suistoon Novgorodin alueelle, jossa aikoinaan sijaitsi saaressa suomalaisten kauppapaikka Nevanlinna jo ennen Pähkinäsaaren rauhaa 1323. Nevan suisto oli Inkerinmaan aluetta ja siellä olikin runsaasti inkeriläis kyliä joissa asui myös suomalaisia. Karjalan alueella myös sählännyt suurvalta Ruotsi(Suomi) kävi Venäjän kanssa rajataistelua monta sataa vuotta, ja sai Stolbovan rauhassa 1617 Venäjältä Inkerinmaan ja Käkisalmen läänin. Ruotsi oli suurvalta-asemansa huipulla ja voimiensa tunnossa ja hallitsi lähes koko Itämerta eristäen Venäjän kokonaan itämerestä. Ruotsi kuppasi suomea muun muassa hakkapeliitta järjestelmällä ja suomalaiset ratsuväkisotilaat kävivätkin sotia ympäri pohjoista Eurooppaa.
 |
| Viipurin kaupunki junasta nähtynä. |
Ruotsin vallan aikana kruunu suomalaisti Inkerinmaata ja lupasi sinne muuttaville verohelpotuksia ja maata, mutta samalla verotti voitettuja maita ankarasti, mikä ajoi Inkeriläisiä syvemmälle Tverin karjalaan ja Venäjälle. Vuonna 1700-alkaneessa Pohjan sodassa Venäjä ajoi Ruotsin pois Inkeristä ja eteni Suomen puolelle käytännössä ilman vastarintaa, osittain siksi että kaikkien naapureidensa kanssa kahinoinut Ruotsi taisteli usealla rintamalla. Tästä seurannutta Venäläistä miehitystä kutsutaan isovihaksi, ja sen aikana Venäjä tunkeutui koko Etelä-Suomeen ja ryösteli, raiskasi ja poltti talot ja pellot sekä vankitsi ihmisiä orjiksi.
 |
| Pietari Suuri Vaskiratsastaja patsaalla osoittamassa mihin kaupunki tulee perustaa. |
Isovihan aikaan 1703 perusti tsaari Pietari Suuri Pietarin kaupungin Jänissaareen rakentamalla ensin Pietari-Paavalin linnoituksen suojaamaan Nevajokea maahantunkeutujilta. Samaan aikaan alkoi kaupunki rakentua vauhdilla ja paikalle rahdattiin suomalaisia orjiksi paikallisten Inkeriläisten ja karjalaisten seuraksi. Rakennusväkeä haalittiin lähiseuduilta ja toki myös kauempaa Venäjältä. Myös rakennusmateriaali tuotiin Suomesta, muun muassa useissa merkkikohteissa käytetyt graniitit. Ruotsi yritti vielä hattujen sodan aikaan 1742 vallata alueita takaisin, mutta joutui perääntymään ja tätä seurasi suomessa pikkuviha, jonka jälkeen tilanne rauhoittui. Suomalaisia ammattilaisia ja käsityöläisiä muutti tulevina vuosina Pietariin valtavasti, ja 1800-luvun puolivälissä kaupungissa asuikin enemmän suomalaisia käsityöläisiä kuin suomessa ja se olikin kaupunki, jossa asui Helsingin jälkeen eniten suomalaisia. Kato kävi vasta 1900-luvun puolella vallankumousten aikaan, jolloin suomalaiset muuttivat levottomuuksien pelossa takaisin Suomeen.
 |
| Nevanlinna 1700-luvun alussa Kuva: Internet (Pietarin laivastomuseo) |
Venäjällä on sanonta että Pietari on rakennettu luiden päälle. Se on totta, kaupungin alle jäi kymmeniä Inkeriläiskyliä, ja sen rakentamisen aikataulu soiseen Nevajoen suistoon on käsittämätön temppu. Suunnittelijat tuotiin Italiasta ja muualta Euroopasta sillä Pietari Suuri halusi kaupungista portin länteen ja ikkunan Eurooppaan. Rakennustyöt teetätettiin mieshukasta välittämättä valtavin tappioin, mutta paikalle muutti myös valtava määrä ammattilaisia; kultaajia, peltiseppiä, maalareita etc. Pietari julistettiin pääkaupungiksi 1712 ja paikallinen eliitti, aatelisto, kauppiaat ja virkamiehet pakotettiin vauhdilla kasvavaan kaupunkiin muuttamaan.
Kaupungin historia on näin nopeasti hyvä käydä läpi, sillä se herätti Facebook päivityksessä paljon keskustelua, ja varsin tiukkojakin mielipiteitä. Se kertonee siitä että usealla suomalaisella on kaupunkiin jonkinlainen side. Joku foliohattu jo epäili että mistähän rahoitus moiseen tekstiin tulee kun kehuin verikirkkoa kauniiksi. Jos kehun kirkkoa kauniiksi se tarkoittaa että kirkko on mielestäni kaunis. Jos kehun Rooman Pietarinkirkkoa kauniiksi, se ei ole uskonnollinen kannanotto, se ei tarkoita että puolustaisin anekauppaa tai inkvisiota tai konkistadorien hirmutekoja ja inkakansan joukkosurmaa. Tarkoitan sillä että Pietarin kirkko on mielestäni kaunis. Niin yksinkertaista se on.
 |
| Vanha vaakuna Pietari-Paavalin linnan portilla |
Noh, joka tapauksessa lähdin kaupunkiin tutustumaan, kenties hieman pitkin hampain sillä olin vahvasti ennakkoluuloinen. Toisaalta taas on harmittanut että ihan vieressä, vain muutaman sadan kilometrin päässä on suurkaupunki jossa on valtavat määrät museoita ja nähtävää, mutta mihin ei mielellään menisi. Tapoja on monia paikalle matkustaa; luonnollisesti lento on lyhyt, kesäisin pääsee laivalla ryhmäviisumilla, mutta kenties helpoin tapa silti on hypätä Rautatieasemalla junaan ja huristella suoraan kaupungin sydämeen VR;n Allegro junalla kuten me teimme.
Ennen matkaa on hyvä muistaa että matkustamiseen tarvitaan viisumi ja passin on oltava voimassa puoli vuotta paluun jälkeen, lisäksi tarvitaan matkavakuutustodistus matkan ajalle sekä kaksi passikuvaa, jotka eivät saa olla yli 3kk vanhoja ja jotka eivät saa olla samat kuin passissa. Viisumi pitää hakea muutama viikko ennen matkaa jotta se valmistuu ajoissa. Itseäni vituttaa moinen paperisota, ja jäykkä byrokratia onkin yksi syy miksen ole halunnut rajan toiselle puolelle mennä. Nielin kuitenkin kiukkuni ja vein tarvittavat dokumentit rautatieasemalla olevalla lähimatkat-toimistolle juuri ja juuri ajoissa, jotta viisumini valmistuisi lähtöä edelliselle päivälle. On hyvä muistaa että viisumia hakiessa pitää passi jättää toimistoon sillä se tulee passin sivuun kiinni. Ei siis kannata hakea viisumia jos on passille muuta tekemistä välissä! Hintaa viisumille tuli 89€, ja sen sai haettua kätevästi Rautatieaseman toimistolta, toki niitä muualtakin saa.
Edestakaiseen junalippuun paloi vajaa satanen, joten matkakustannukset eivät hirvittävät ole. Lähtö oli aamulla kello 11:00 ja matkaan siis lähdettiin rautatieasemalta. Ensimmäiset kehut ansaitsee VR;n työntekijä, joka reagoi ja auttoi tilanteessa jossa painava sähköpyörätuoli oli hissillä nostettava junaan; työntekijä myös auttoi apuvälineiden sijoittamisessa ja opasti muutenkin.
 |
| Allegro-juna. Kuva: Internet. |
Allegro on kallistuvakorinen suurnopeusjuna jonka huippu on 220kn/h ja matka Helsingin ja Pietarin välillä viuhahtaa kolmessa ja puolessa tunnissa. Suomen puolella rajamuodollisuudet sujuvat varsin kitkattomasti ja passit tarkistetaan ennen Vainikkalan raja-asemaa. Ennen saapumista Vainikkalaan on myös täytettävä maahantulokortti venäläisiä varten. Tämä on sitä kuuluisaa byrokratiaa; täysin turha lippunen täytetään kahteen kertaan, ja toinen osa on säilytettävä takaisin tulomatkaa varten.
Lappunen on vielä ärsyttävän pieni ja sen täyttöruudokot niin pienet, ettei tällainen kivenhakkaajan kärsivällisyydellä ja motoriikalla varustettu ihminen pysty mitenkään sitä fiksusti täyttämään tärisevässä junassa. Juuri tällaisissa asioissa pelkään että sitten joku virkaintoinen miliisi nillittää ja evää piruuttain maahanpääsyn. Mutta kyseessä taitaa olla aikalailla muodollisuus ja venäjänkin puolella rajatarkastukset hoituivat varsin siististi. Ensin kysellään passit ja viisumit ja naputellaan tärkeänä konetta, sitten maahantulokortit. Sitten käy joku kysymässä mikä matkalaukku on kenenkin. Sitten seuraava ihminen tiedustelee käteisen määrän ja joku tepastelee vain ympäriinsä kuin ankka näyttäen tärkeältä ja välinpitämättömältä. kaikilla pitää tietenkin olla erilainen univormu että nokkimisjärjestys näkyy ulospäinkin. Sen minkä kaksi suomalaista hoisi suomen puolella vaatii venäjän puolella kuusi ihmistä.
Juna saapui perille Finljansky-asemalla siis kello 14:30. Asema oli ennakko-odotuksiin nähden hyvin pieni ja vaatimaton ja se taitaakin olla lähinnä Allegrolle sekä viipurin paikallisjunaa varten. Ensipuraisu ei ollut kovin miellyttävä sillä aseman alueella partioi valtava määrä erilaisiin armeija asuihin pukeutuneita ihmisiä. Muutaman sadan metrin matkalla Nevan sillalle vastaan oli tullut satoja sotilaita asepuvuissan ja ajattelinkin että on todella ikävän oloinen paikka. Alue on ehkä muutenkin hieman ankean oloinen, ja siellä sijaitsee armeijan koulutusyksiköitä joten siitä syystä kaduilla parveilee inttiporukkaa. Lisäksi tulevana lauantaina Pietarissa järjestettiin sukellusveneturman hautajaiset, joten paikalla oli luultavasti sitä varten runsaasti sotilaita.
 |
| Neva jokea, vastarannalla Finljansky-asema johon Allegro pyshtyy. |
Heti alkuun huomasin miten paljon mietittävää sähköpyörätuolin kanssa liikkuessa on, ja kuinka paljon on asioita otettava huomioon. Ihan siitä lähtien, että Pietarista oli äärimmäisen vaikea saada taksia joka pystyy sähköpyörätuolin kuljettamaan. Asemalta hotellille olisi siis selvittävä ilman apuja.Kartalla kaikki saattaa näyttää yksinkertaiselta, mutta todellisuudessa niin ei ole. Järkevältä näyttävällä reitillä saattaa olla porras tai korkea kanttikivi, jolloin on taas peruutettava huonolla tuurilla pitkäkin matka ja kokeiltava vaihtoehtoista reittiä. Pietarissa kanttikivet olivat korkeita mutta suurimmaksi osaksi niissä oli viistottu kulkureitti. Suurimmaksi osaksi, sillä välillä taas ei ollut. Kun tämä toistuu ilman logiikkaa niin automaattisesti alkaa katselemaan eteenpäin ja miettimään mistä päästään seuraavalle kadulle. Välillä joudutaan siis peruuttamaan ja oikomaan autotietä pitkin tai kiertämään talo tai kortteli. Mukana kulki myös taitettava ramppi, mutta ei sillä hirveän korkean kynnyksen yli voi mennä. Myös kaiken maailman ritilät ja vesikourut on myrkkyä tällaiselle kulkijalle.
 |
| Tyypillistä Nevski Prospektia |
On suoraan sanottava, että en ihan hirveästi kaupungilta odottanut ja suhtauduin siihen ennakkoon varsin penseästi. Kärjistetysti ajattelin että se on ränsistynyt, likainen ja sulkeutunut sekä vihamielinen. Että tuhansien kulkukoirien laumat vaeltavat ympäri kortteleita, paskantaen viiden metrin välein. Että avonaisia viemärinkansia on varottava katulapsien juostessa liimapussiensa kanssa koteihinsa maan alle. Että kuoppaisia autoteitä ylitettäessä on varottava ettei kanssakulkijat kamppaa kaahaavien autojen alle. Että miliisiporukat etsivät kännipäissään kiusattavia turisteja keiltä viedä passi ja pyytää lahjuksia sen takaisin saamiseksi. Että nahkatakkiset pirivieterit siilitukissaan tarkkailevat joka kadunkulmalla kenet porukalla puukottaisivat. Että kerjäläiset tukkivat sivukadut niin ettei kulkemisesta tule mitään. Että vangit raivaavat lumikolalla ja pistolapiolla kaduilta roskaa ja paskaa savuttavien kuorma-autojen laveteille, jotka sitten käyvät tyhjentämässä likaisen lastinsa suoraan Nevaan. Seinät, sähkökaapit ja ravintolat olisi tapetoitu kuvilla jossa kaupungin oma pikkumies Putin ratsastaa jääkarhulla tai sukeltaa helmiä kilometrin syvyydestä ilman apulaitteita.
 |
| Nevskin liikenneympyrä |
Saapumispäivänä kaikki ennakkoasenteet hävisivät.
Ilmapiiri oli leppoisa ja kaupunki todella siisti. Ihmiskirjo oli laaja ja ihmisiä moneen junaan, punkkarista bisnesmieheen. Ihmiset olivat mukavia ja auttavaisia, ja kohtaamiset pääsääntöisesti positiivisia, sillä ainoastaan kerran minut kiilattiin perus venäläisittäin, kun vanhempi työnsi itsensä itseni ja edellä seisovan väliin, ja sekin törkeydessään lähinnä nauratti.
Muutama asiakaspalvelija ei ollut käynyt kurssejaan, mutta muuten palvelu pelasi kaikkialla loistavasti. Hautausmaalla lipunmyyjä lähti henkilökohtaiseksi oppaaksi, kaupassa nuori mies kassalla kaivoi sytyttimen omasta taskustaan kun ei mistään löytänyt ja antoi sen, museojonossa nainen käytti tunnin pienen poikansa kanssa invarampin etsimiseen, eikä näin ollen ehtinyt itse ostamaan lippua. Sähköpyörätuolilla liikkunut teini huomioitiin joka paikassa positiivisesti ja hyvin. Ihmiset juttelivat paljon ja liikennevaloissa puhuivat keskenään, itsellenikin tuli useampaan otteeseen joku juttelemaan kun yksin kävelin. Yhtään agressiivista tilannetta ei näkynyt missään (jos rattiraivoa ei lasketa), ja iltaisinkin oli rauhallisempaa kuin Kauniaisissa. Englantia puhuttiin huonosti, mutta niin että asian sai aina selvitettyä. Kokonaisuudessaan siis varsin toista mitä olin alunperin odottanut.
Siisteys oli silmiin pistävää, eikä roskia ollut juuri missään. Kadut ajettiin vedellä useamman kerran päivässä, ainakin pääväylät. Lisäksi odotin että täällä on joka jannulla karvaperse mahorkka huulilla, mutta eipä ollut, eikä kaduillakaan lojunut tumppeja. Roskiksia oli kymmenen metrin välein, joten laiskempikin ihminen jaksaa roskansa sinne kantaa.
 |
| Rublas |
Niin rupla, minkäslainen valuutta se on?
Itse vaihdoin reissulle rautatien aseman vaihtopisteestä 250€, jolla sain ruplia noin 16 000Rub. Ajattelin päässäni karkeasti että 1000 ruplaa on noin 15€, 500ruplaa noin 7,5€ ja niin eteenpäin. Ihan normaalisti elettiin, syötiin ja nähtävyyksien pääsymaksuihin meni leijonan osa, mutta silti lompakkoon jäi muutama tuhat. Hinta skaala luonnollisesti laaja, mutta esimerkiksi Georgialaisessa maksoi pääruoka 350ruplaa, alkuruoat 250ruplaa ja kalja 100ruplaa. Ostoskeskuksessa taas pelkkä börsta 500rub. Kioskista ja kaupasta kun lähti ostosten kanssa niin tuntui kuin olisi kassaa huijannut. Tosin mikään törpöttelyreissu ei kyseessä ollut, kännissä kun lähtee niin valuutalla ja kurssilla ei ole mitään väliä, kaikki menee, mutta näin normaalisti eläen pääsee kyllä halvalla. Pääsymaksut ja muut vie rahaa, sillä niissä ulkomaisten maksut on hilattu ylöspäin ja ovat yleiseurooppalaista tasoa. Venäjällä vähimmäistoimeentulon raja on noin 8000Rub. eli 120€/kk, pitää kuitenkin muistaa, että Venäjällä erot ovat suuria; niin hinnoissa kuin elintasossakin, ja pienellä vaivalla pääsee aina halvemmalla. Jos ei ihan Skotlannin juutalaisia ole, niin joka ruplaa ei kannata laskea, sillä mediaani on sen verran matalalla että Suomeen verrattuna elää aina herroiksi.
 |
| Pietarin kartta: Sinisellä ympyröitä Finlanskyi-asema ympyröity ja Hotellin paikka merkattu |
Hotellina oli Suvorovskiy Prospektilla sijainnut Hotel Vera. Äärimmäisen taitavana kartturina opastin retkikunnan läpi sokkeloisen kaupungin perille ilman isompia virheitä. Matkaa juna-asemalta hotellille siunaantui noin neljä kilometriä, ja muutamista takapakeista ja korkeista kanttikivistä huolimatta saavuimme ehjänä perille. Tulipahan selvitettyä että kohde on ilman taksiakin saavutettavissa tuolin kanssa.
 |
| Suvorovskiy Prospekt iltasella |
Alun perin oli tarkoitus majoittua toisessa hotellissa joka mainosti itseään esteettömänä, mutta se oli käyty perheen äidin toimesta aiemmin tarkastamassa eikä sitten sopinutkaan. Esteettömyyttä mainostetaan paljon, mutta perillä saattaa paljastua, että kyseessä on kelattavalle tuolille sopiva jyrkkä ramppi, tai porras mistä normaalin tuolin saa nostettua yli. Meidän retkueemme tapauksessa taas puhutaan sähköpyörätuolista jonka paino on 200kiloa ja mitat ihan eri kuin normaalin kelatuolin, eikä tuolista pääse pois ilman apuvälineitä. Tässäkin hotellissa liuska oli varsin tiukka ja jyrkkä mutta sisään päästiin; myös esteettömään huoneeseen matkalla oli muutama kynnys jotka kuitenkin ylitettiin miesvoimalla.
 |
| Hotelli Vera |
Itse hotelli sijaitsi rauhallisella paikalla suurehkon Suvorovskiy tien varressa noin kilometrin päässä moskovan rautatieasemalta hieman syrjässä keskustasta, sillä matkaa esimerkiksi Eremitaasille tuli 4 kilometriä. Äärimmäisen siisti ja rauhallinen hotelli, jossa myös kahvila/ravintola ja baari. Hintaa koko lystille, eli kahdelle huoneelle kolmeksi yöksi tuli noin 400€. Halvempiakin paikkoja löytyy Pietarista toki löytyy, mutta tämä sopi nyt liikkuvalle kokoonpanolle.
 |
| Hotellihuone |
Perus hotelli, siistit huoneet ja aamiainen kuului hintaan, itse sain huoneen tien puolelta, ja merkille pantavaa on ettei öisin kuulunut ulkoa mitään meteliä. Toinen huone kärsi hieman hyttysistä mutta omassani en nähnyt ainoaakaan. Bonuksena suuri koristeltu ja eittämättä vanha kaluuni ja kylpyamme. Plussaa myös siitä että suihkusta tuli kunnolla vettä, tämä on tärkeä asia itselleni sillä olen puoliksi saukko. Hotellin edestä meni myös bussilinja keskustaan (nro5), mutta sitä ei tässä tapauksessa sattuneista syistä hyödynnetty. Osa busseista on esteettömiä, mutta malleja on useita ja ne tuntuvat olevan kovin ruuhkaisia joten ne jätettiin nyt suosiolla väliin.
Majoitusta Pietarissa tuntuu löytyvän moneen makuun, ja monelle lompakolle sopivaa. Mikäli vessaton ja luteita vilisevä matkustajahostelli, tai kymmenen hengen riippumatto bordellin takahuoneessa käy, pääsee nukkupuuhiin varsin pienellä budjetilla. Kassapäälliköt tietysti uinuvat loistohotellien satiinilakanoilla yöhintaan joka vastaa perus kaupunkilaisen vuosiansioita. Kokenut Pietarin kävijä myös kertoi että kesäsesonkina hinnat ovat kaksi kertaa kalliimmat kuin talvella.
 |
| Aamupalasta |
Ensimmäisenä päivänä tehtiin vaatimattomia lähitiedusteluretkiä ympäristöön ja tutustuttiin Pietarin päärautatieaseman, eli Moskovan rautatieaseman lähistöllä sijaitsevaan kauppakeskus Galeriaan, joka oli luonnollisesti teini-ikäiselle mieleen.
 |
| Galerian siäänkäynti |
Alkuun täytyy rautatieasemasta sanoa, että jos meinaa kurkistaa sisään niin pitää varautua turvatarkastukseen; ovilla päivystävät miliisit ja ihmisvirta ohjaa suoraan lentokenttä tyyliselle turvatarkastukselle, ja se on pakko käydä läpi jos sisään menee ja poistua sitten uloskäynnin kautta.Jos haluaa välttää ajanhukan ja käydä vilkaisemassa sisustaa niin kannattaa ainakin reppu jättää jonkun valvottavaksi ulkopuolella.
 |
| Galeria sisäänkäynti. |
Itse Galeria kauppakeskus on Pietarin keskustan suurin kauppakeskus, ja varsin fiini sellainen. Vaikka ihmisvirta on valtava, hukkuu massa ostoshelvetin sisuksiin vaivattomasti; 5 kerroksessa on yli 300 liikettä ja lukuisia ravintoloita. Siistiä on, puhtaustaso on mallia leikkaussali, eikä missään näy roskia tai likaa. Jokaisessa liikkeessä on omat vartijat, eikä laitapuolen hampuuseilla ole tänne asiaa ostovoimaisia menestyjiä kiusaamaan ja imagoa pilaamaan.
 |
| Toisen siiven ylin kerros |
4.kerroksesta löytyy ravintoloita, joissa muutamaan kertaan käytiinkin syömässä, ruuat kauppakeskus tasoa ja hinnat suomalaisittain inhimillisiä, mutta paikallisesti varsin hinnakkaita. Pääruoan sai 500ruplalla (7,5€), mutta esimerkiksi Ginza Projektissa oluesta laskutettiin 500ruplaa kappale, kun normihinta oli noin 200ruplaa. Tässäkin saattoi hintaan vaikuttaa ulkomaalaisuus sillä juomien hintoja ei ruokalistasta löytynyt ennakkoon. Jos valita pitää niin kyllä nämä luonnollisesti kannattaa kaukaa kiertää. Nyt viehätti helppous, sillä Pietarissa todella moneen liikkeeseen ja ravintolaan mennään joko portaat alas tai sitten muutama porras ylös. Esteettömyyden kannalta on tuliterä ostari varsin helppo paikka viettää aikaa. Omassa kategoriassaan varsin hieno tekele, vaikka ei itselle kenties ostoskeskukset niin maistukaan.
 |
| Luostarin porteilla |
Ensimmäisenä aamuna heräsin aikaisin, runsaasti ennen muuta retkikuntaa ja kävelin hotellilta muutaman kilometrin Nevski Prospektin ulommaiseen päätepisteeseen, jossa tulijaa tervehti kaupungin suojelijan Aleksanteri Nevalaisen, eli Aleksander Nevskin ratsastajapatsas. Sisemmällä luostarista löytyy tämän venäläisen kansallis-sankarin maalliset jäännökset. Eläessään Nevski oli Novgorodilainen ruhtinas joka voitti 1240 voitti ruotsalaiset ja suomalaiset sotajoukot ja myöhemmin nitisti katolilaista ilosanomaa alueella julistaneet kalparitarit kuuluisassa Peipsjärven taistelussa.
 |
| Aleksander Nevski nykymaailman puristuksessa |
Muurien takana kohoaa Nevan mutkassa puistomaisessa vehreydessä Aleksander Nevskin luostari, joka on perustettu paikalle jossa käytiin Nevan taistelut ruotsalaisia vastaan. Kyseessä on Lavra-arvonimen saanut luostari, joita löytyy Venäjältä viisi kappaletta. Luostarin alue on varsin laaja ja sisältää ison kokonaisuuden erilaisia rakennuksia, kuten kaksi barokki kirkkoa katedraalin lisäksi. Raahustin paikalle osittain siksi että paikka oli helposti hotellilta saavutettavissa ja osin suositusten perusteella, sillä aluetta oli mainostettu kauniiksi ja sen piirissä sijaitsevia Venäjän kuuluisimpia hautausmaita hienoiksi. Luostarin alueelle on "vapaaehtoinen" 150ruplan lahjoituspakko joka maksetaan, anteeksi lahjoitetaan, sisäänkäynnin vieressä olevaan kojuun.
 |
| Hautausmaiden sisäänkäynnit |
|
|
Luostarin vieressä siis sijaitsevat kuuluisat Tihvinän ja Lasarevin hautausmaat, joista Tihvinä tunnetaan Russian Masters of Arts-hautausmaana ja Lasarevin hautausmaa 1800-luvun suurmiesten hautausmaana. Taiteilijoiden hautausmaalle on haudattu teeman mukaisesti venäläisiä suuria taiteilijoita kuten Dostojevski ja Tsaikovski sekä lukuisia muita. Kulttuurin ja taiteen kansainväliset suurmiehet makoilevat hyvässä yhteisymmärryksessä äärimmäisen kauniissa ja hyvin hoidetussa puistossa rinta rinnan. Venäläiseen tyyliin on hauta-asetelmat varsin suureellisia ja näyttäviä kuten asiaan kuuluu.
 |
| Siinä taiteilijoiden nekropoliksen asujaimisto ja osoitteet |
Vaikkei niin ruumiista ja kuolemasta viehättyisikään, niin hienot on puitteet ja lisämaustetta kuolleiden kaupungissa elävänä vaeltelemiseen toivat tauotta vieressä soivat katedraalin kirkonkellot. Olin vielä onnekseni paikalla niin aikaisin aamulla että olin heti portin rimassa kiinni kuin janoinen juoppo ravintolan ovessa aamuyhdeksältä että sain haahulla ihan omassa rauhassani eikä paikalla ollut muita.
 |
| Taiteilijoiden hautausmaa |
|
 |
| Tsaikovskin hauta |
 |
| Dostojevskin hauta |
 |
| Sureva leski |
Toisella puolella löytyy siis Lasarevin hautausmaa, johon on haudattu muita suurmiehiä, matemaatikkoja, arkkitehteja ja muita tylsimyksiä. Täällä lepäillään hieman tiiviimmin kuin taiteiljoiden puolella, mutta sehän on tiedemiehille tyypillistä. Molemmille hautausmaille on sisäänpääsymaksu. Hinnastosta huomaa että venäjäksi on kirjoitettu hinnasto jossa hinnat ovat halvemmat ja englanninkielisessä hinnastossa hinnat ovat neljä kertaa suuremmat. Tämä tuntuu olevan monessa paikassa varsin yleinen käytäntö, ja turisti maksaa huvituksistaa korkeamman hinnan, mikä on ihan ymmärrettävää. Itse maksoin yhdistelmälipusta 800ruplaa (11€) eikä tuntunut missään.
 |
| Lasarevin hautausmaan väsynyt kulkija |
Niin, kaupunki on iso ja välimatkat jotka kartalla saattavat näyttää pikkuruisilta paljastuvatkin varsin pitkiksi taipaleiksi. Pääkatu Nevski Prospekt halkaisee koko kauneuden keskeltä kahtia ja sillä on pituutta satamasta Amiraliteetilta katedraalille yli 5 kilometriä. Nähtävyyksiä on ripoteltuna pitkin isoa kaupunkia ja jotenkin pitäisi fiksusti päästä liikkumaan. Metro on sähköpyörätuolilla pois laskuista, sillä Pietarin syville asemille ei hissejä mene. Käytännössä asemilla on työntekijät jotka pysäyttävät tarvittaessa liukuportaat ja jonkinlaisella härvelillä vievät tuolit alas mutta tähän ei haluttu eikä uskaltauduttu. Maanpäällinen joukkoliikenne eli johdinbussi, bussi ja ratikka kulkevat tiuhaan mutta niihin ei asiaa tuolin kanssa ole. Asianmukaisia takseja siis ei löytynyt. Ja kutyen aiemmin mainittu niin kaupungissa on korkeat kanttarit ja Nevski esimerkiksi varsin ruuhkainen niin liikkuminen pitkiä matkoja tuolin kanssa olisi haastavaa. Mietimme Hop on Hop Off busseja jotka mainostivat itseään esteettöminä ja tuolille sopivina ja ostimmekin kahden vuorokauden liput siihen hintaan 2200ruplaa (32€) kappale. Näin pääsisimme hieman nähtävyyksiä ihailemaan ja liikkumaan paikasta toiseen.
Esteettömyys busseilla on hoidettu lattiasta kääntyvällä metallirampilla, jonka pituus ikävä kyllä riippuu bussimallista. Myös lattiakorkeudet vaihtelevat malleittain, eikä lyhyellä rampilla pääse bussiin tai bussista ulos jos vaihtoehtona on vain maataso. Kuten sanottu, kanttikivet ovat kaupungissa korkeat ja mikäli bussin saa telakoitua hyvin parkkiin niin kulkemisessa ei ole ongelmaa. Usein vain on niin että ruuhkaisessa kaupungissa reitit vaihtelevat eikä omaan laituriin useinkaan pääse sillä ne ovat täynnä takseja, busseja, hevosia, polkupyöriä ja kivirekkoja tai autoja joiden kuskit ovat hakemassa kahvilasta kaffetta eikä voisi vähenpää kiinnostaa vaikka bussi olisi kaksi minuuttia torvi pohjassa auton takana. Tupakat poltellaan ihan rauhassa vaikka takana olisi ambulanssi hälytysajossa. Liikenteessä ei kyllä venäläistä kiinnosta vittuakaan.
 |
| Bussin kyydissä |
Onkin viisasta etukäteen ilmoittaa kuljettajalle missä päin on aikeissa jäädä niin jää kuskille mahdollisuus katsoa hyvä pysäytyspaikka. Samoin kyytiin noustessa on etsittävä pysäkki jossa näyttää siltä että bussi pääsee kanttikiven viereen ajamaan. Rahastajat ja kuskit ottivat kyllä äärimmäisen hyvin tilanteen huomioon ja olivat sekä auttavaisia että ystävällisiä vaikka tilanne välillä hankalalta näyttikin.
Nevskin ympäristö on kyllä todella ruuhkainen ja meno varsin kaoottista. Vaikka varsinaista kaahailua ei tapahdukaan, eikä kukaan painele kahdella renkaalla kahva edellä, niin autoilijat änkeävät joka väliin muista välittämättä ja kaikki haluavat yhtäkkiä vaihtaa kaistaa samaan aikaan ja ehtiä vaaleanpunaisilla keskelle risteystä tukkimaan muiden meno. Tuntuu että autoissa hakataan töötti pohjaan seitsemän tuuman naulalla, niin jatkuvaa on torven soitto pääväylillä. Toisaalta taas suojatiet otetaan hyvin huomioon eikä jalankulkijoista makseta tapporahaa, mikä on tältä puolen tuulilasia katsottuna mukava juttu. Tässä on kokeneen Pietarin kävijän mukaan menty harppauksin eteenpäin ja asenteita on erilaisin kamppanjoin pyritty pehmentämään.
 |
| Palatsiaukio; Pääesikunta ja Aleksanterin patsas |
Pääsimme kuitenkin kyytiin rautatieaseman liikenneympyrän kohdalta ja ajattelimme käydä katsomassa verikirkkoa, mutta sinne ei päästy parkkiin sopivasti joten jäimme sitten pois Eremitaasin pysäkillä eli Palatsiaukiolla joka on Pietarin keskusaukio.
Aukion laidat muodostavat Talvipalatsi eli Eremitaasi sekä toisella puolella yhtä lailla valtava pääesikuntarakennus. Keskellä aukiota kohoaa Aleksanterin pylväs, joka pystytettiin Aleksanteri I;sen Napoleonista ottaman voiton kunniaksi. Pylväs ei mitään pilipali kiveä ole, vaan kunnon ehtaa suomalaista punagraniittia joka kestää tuulet ja tuiskeet isältä pojalle. Patsaan suunnittelija huomasi Virolahdella sopivan kallion, josta 30 metrinen monoliitti nakuteltiin. "Nakuteltiin" saattaa olla oikea termi, sillä palan irrottamiseen kului pariltasadalta mieheltä yli vuosi. Ei se ihan pikkuhomma ole 600 tonnia painavaa lohkaretta ole paikoilleen siirtää ja jalustalleen asetella, mutta niin vaan siihenkin konstit löytyivät. Se seisoo jalustassa omalla painollaan, ja on tulevaisuudesakin seisova, jos graniitilta kysytään. Nyt monoliitin päällä patsastelee Aleksanteri I;sen kasvoilla varustettu enkeli ristiä kädessä pidellen. Kyseessä on maailman suurin monoliitti, jonka pystyttämiseen tarvittiin 3000 miestä.
 |
| Uuden Eremitaasin sisäänkäynti |
Huomio kiinnittyi kuitenkin ensimmäisenä Talvipalatsin vieressä olevan uuden Eremitaasin sisääntulo katokseen. Toisaalta siitä syystä että se tarjosi katon voimistuvaa sadetta vastaan ja toiseksi siksi, että sen kattoa piti paikoillaan 10 suurta Atlas-patsasta.
Patsaat on veistänyt italialainen mestari 150 apumiehen kanssa; jokaisella kisällillä oli vastuunaan tietty kehon osa, mestarismiehen keskittyessä naamatauluun. Joka hetki on näidenki kymmenen kahdeksanmetrisen patsaan nakuttelussa ja viimeistelyssä mennyt. Nyt kattoa kannattelevat marmoripatsaat ovat paikallisten suosiossa koska niiden isovarvasta koskemalla saa elämäänsä onnea, joten niitä hiplaillaan vähän väliä.
Itse Atlaksella ei hommat menneet ihan putkeen, sillä mies johti titaanien taistelua Olympos-vuoren jumalia vastaan ja selkäänhän siinä tuli. Rangaistukseksi määrättiin Atlas-parka pitelemään harteillaan koko maailman painoa ja taivaankantta. Herakles koijasi Atlaksen poimimaan kultaisia omenoi9ta itselleen ja otti siksi aikaa painon harteilleen. Atlas hieman empi takaisintuloa ja ajatteli että pitäkööt perkele tunkkinsa; tähän kaunopuheinen Herakles suostuikin jos vain Atlas ihan sekunnin auttaisi että saisi vedettyä viitan harteilleen suojaksi jottei painaisi niin paljon. Tähän Atlas sen kummemmin ajattelematta suostui, ja Herakles poistui paikalta vihellellen..
Sadetta pideltiin katoksen alla. Yksi syy siihen on se, että sähköpyörätuolissa ei ensinnäkään ole mukava kovalla sateella istua, sillä penkki kastuu vaikka mitä tekisi ja loppuajan istuu sitten kuin lätäkössä. Toisekseen ohjainlaitteisto ei saa kastua eikä mennä sateen vuoksi oikosulkuun ja epäkuntoon, muuten onkin edessä sitten isomman harkinnan paikka.
 |
| Talvipalatsi |
Nopeasti tutustuttiin aukion nähtävyyksiin eli Talvipalatsin mielettömään kokoon ja hienouteen. Rakennus erottuu ympäristöstään paitsi kokonsa, niin myös kauniin vihreän värinsä ansiosta. Se rakennettiin 1754-1762 eli varsin rivakassa aikataulussa, mutta mikäli työn tilanneelta Pietari suuren tyttäreltä, keisarinna Elisabetilta kysytään niin ei tarpeeksi rivakasti, sillä Elisabet kuoli juuri ennen sen valmistumista. Nimensä mukaisesti se toimi keisariperheen talviasumuksena, ja siellä ramppasi jos jonkin näköistä etelämaan veijaria sisustussuunnittelemassa interiööriä uusiksi kulloisenkin kruunupään mielihalujen mukaisesti.
 |
| Talvipalatsin sisäänkäynti |
Palatsiaukiolle avautuu siis Talvipalatsin pääsisäänkäynti sekä yli 200 metriä pitkä paraatijulkisivu. Kokonaisuus on neliön mallinen ja takaosa aukeaa Nevan puolelle, joten kokonaiskäsitystä sen suuruudesta ei pelkkää julkisivua katsomalla täysin hahmota. Se sisältää 1500 huonetta ja yli 2000 ikkunaa. Mikäli kaikki sen huoneet kävelee läpi, tulee askeltameeksi noin 24 kilometriä, joten ihan pikkuajassa sitä ei läpi käydä. On hyvä muistaa että itse Eremitaasi sisältää seitsemän rakennusta joista talvipalatsi on yksi, joskin suurin.
 |
| Talvipalatsin sisäänkäynti |
Loistoonsa talvipalatsin nosti keisarinna Katariina Suuri, joka nousi valtaistuimelle syrjäyttämällä miehensä Pietari III;nen. Saksalaisen aatelissuvun tytär nai itsensä reittä pitkin Romanovin sukuun jo nuorella iällä, ja osoitti vahvatahtoisuuttaan syrjäyttämällä miehensä ja sulkemalla tämän lukkojen taakse palatsiin. Mies yllättäen kuoli hämärissä olosuhteissa ja Katariina ilmoitti kuolinsyyksi peräpukamakoliikin. Tämä hieman harvinaisempi sairaus nousi nopeasti synonyymiksi poliittiselle murhalle.
On hyvä myös muistaa, että eurooppalaiset ruhtinas -ja kuningassuvut ovat jo Habsburgien ajoilta naimakaupoilla levitelleet lonkeroitaan eri maiden kuningashuoneisiin, ja näissä sanonta "mitä serkumpi sen herkumpi" on ollut täyttä todellisuutta. Kuningashuoneissa kaikki ovatkin jotain kautta toisilleen sukua, ja kuninkaallisissa häissä onkin yhtä paljon serkkuja koolla kuin Oskari Katajiston kotibileissa tai Pakistanilaisen pikkukylän ala-asteella.
 |
| Ison-Britanian kuningas Yrjö V ja Venäjän viimeinen keisari Nikolai II Kuva: Internet |
Ensimmäisen maailmansodan syttyessä oli pääpukareiden johdossa kuinkas muuten kuin serkukset; Ison Britannian kuningas Yrjö V, Venäjän Keisari Nikolai II ja vastapelurina Saksan keisari Vilhelm II. Vilhelm ei tosin nyky termein ollut kaksikolle suora serkku, mutta kuningatar Victorian lapsenlapsi kuitenkin. Eihän sodan syy huonot sukulaissuhteet ollut, mutta varsin moni siitä maksoi hengellään silti.
 |
| Talvipalatsi ja Eremitaasi Nevan toiselta puolelta |
Näin ollen yksi Venäjän historian suurimmista tsaareista onkin alunperin saksalainen pikkutyttö joka sai käyttöönsä valtavat resurssit ja aloitti taiteen keräämisen ja haalimisen ympäri Eurooppaa. Katariinan asiamiehet seurasivat kaikkia Euroopan taidehuutokauppoja ja ostivat kaiken minkä käsiinsä saivat. Näin saikin alkunsa Eremitaasi, joka tätä nykyä on yksi maailman suurimmista ja arvokkaimmista taidekokoelmista.
 |
| Talvipalatsin kattokoristeita |
Mikäli pylvään päällä avuttomana seisovalla keisari Aleksanteri I;sellä olisi silmät selässä, olisi hän nähnyt keisarikunnan tuhon, sillä Talvipalatsi toimi myös lokakuun vallankumouksen näyttämönä kun bolshevikit valtasivat sen ja vangitsivat paikalle piiloutuneen hallituksen ja kommunistinen neuvosto-Venäjä ja sittemmin Neuvostoliitto syntyi. Muutama kuukausi tästä myönsi maan johtoon noussut toveri Lenin Suomelle itsenäisyyden joka myöhemmin tunnetuin seurauksin maan tulevan johdon myötä kyseenalaistettiin. Tämä kaikki tosin tapahtui Petrograd nimisessä kaupungissa, joka Pietarin nimi oli vuosina 1914-1924 oli.
Ikävä kyllä aika ei tällä reissulla riittänyt Eremitaasiin tutustumiseen, ja näin ollen sen 3 miljoonaa näyttelyesinettä pääsivät tässä suhteessa pälkähästä. Aivan varmaa on kuitenkin se, että tulen piakkoin uudestaan ja käyn nuuhkimassa paikan läpi.
Pääesikuntatalo aukion toisella laidalla vetää massiivisuudessaan vertoja talvipalatsille, Pääesikuntarakennus jonka yli 550 metriä pitkä julkisivu peittää koko toisen laidan. Valtava rakennus on valmistunut vuonna 1829 ja siinä sijaitsi nimensä mukaisesti Venäjän armeijan esikunta sekä ministeriöitä.
 |
| Napoleonille tuli lähtö |
Nykyisin sen toisessa siivessä on vieläkin Venäjän läntisen armeijapiirin esikunta, ja toisessa siivessä on osa Eremitaasia. Sen pääportin päällä ratsastaa hevosten vetämä vaunukko jossa juhlitaan vuoden 1812 voittoa Napoleonista. Sotaretki päättyi nolosti, kun Napoleon Vilnassa kariutuneiden neuvottelujen lopuksi tokaisi venäläiselle edustajalle mikä mahtaisi olla lyhyin tie Moskovaan. Venäläinen tokaisi että Kaarle XII kokeili Pultavasta, viitaten Ruotsin tappioon Pultavan taistelussa. Niin päättyi Napoleoninkin matka Moskovan porteille.
 |
| Iisakin kirkko Palatsiaukiolle |
|
Sade kuitenkin yltyi eikä maisemia ehditty jäädä toljottamaan joten oli paettava kohti lähintä sateensuojaa joka tässä tapauksessa ilmestyi Iisakin kirkon muodossa, sillä sen kultakupoli näkyy joka puolelle kaupunkia.
 |
| Ulkoreliefiä |
Iisakin kirkko, joka lienee yksi kaupungin kuuluisimpia nähtävyyksiä; se on myös saanut oman idiominsa suomen kieleen, kun sanotaan että "jotain rakennetaan kuin Iisakin kirkkoa." Sitä rakennettiin 40 vuotta, mutta se ei edes aikana tunnu hirvittävän pitkältä kun ihastelee sen mittasuhteita ja yksityiskohtaista kauneutta sisältä.
 |
| Iisakin kirkon pääalttari ja alttari-ikoni |
Etukäteen oli tarkistettu että sisään pääsisi tuolin kanssa, ja niin paikalta löytyikin pyörätuoliramppi jota pitkin lippuluukulle päästiin. Itse ostin pääsylipun kaikilla mausteilla, eli sisäänpääsyn kirkkoon 350ruplaa (5€) sekä näköalatasanteelle 200ruplaa (3€). Kirkko on sisältä uskomattoman hieno, kultaa ja maaluksia ja pikku yksityiskohtia koko salin täydeltä.
 |
| Suomalaista graniittia sisäänkäynnissä |
Sen koko on valtava, ja leveysmitat jalkapallokentän luokkaa 90m x 65m. Kupolin korkeus yli 100metriä, joten melko lailla saa askarrella sisustaa koristellessa. Yksityiskohtien määrä on kuitenkin käsityskyvyn toisella puolen; Vaikka Ulkopuolen graniittiset monoliittipylväät, kaikki 48 kappaletta Suomalaista graniittia. Ulko-ovet ja päätyreliefit sekä kullattu kupoli ovat komeaa katseltaa, on se varsin vaatimatonta sisäpuolen kimallukselle.
 |
| Keskuskupoli |
 |
| Sisätiloja |
 |
| Yksityiskohtaa kaikki seinät peittävistä koristeista |
Koko valtava sali on täytetty marmorilla, kullalla, maalauksilla ja patsailla. Ja tila on yksinkertaisesti valtava. Kyllä siinä joutuu pari kertaa nielaisemaan kun miettii miten käsittämätön homma on moisessa ollut, ja miten käsittämätön duuni on ylläpitää moista. Kirkko kuuluu nykyisin seurakunnalle, ja siellä järjestetään messuja mutta se toimii pääsääntöisesti museona. Sota-aikana sen kupoli maalattiin harmaaksi jottei se toimisi maamerkkinä pommikoneille, mutta silti sen graniittipilareissa näkyy vielä paikattuja sirpaleen iskemiä.
 |
| Iisakin kirkko |
Itselläni oli lippu myös kupolin näköalatasanteelle. Sinne meno on järjestetty hieman hassusti, sillä ensin on käytävä kirkko läpi, sen jälkeen mentävä uloskäynnistä ja kierrettävä kirkko taas sisääntulopuolelle mistä menee toinen jono portaille. Nämäpä eivät totisesti olleet esteettömät, sillä 350 vanhaa kierreporrasta nousee varsin jyrkästi ylöspäin. Tasainen ihmisjono änkeää portaita jotka käyvät ylös mennessä yhä ahtaammiksi. Huipulta on kyllä huikeat näkymät mutta luonnollisesti on koko kupolin kiertävä tasanne täynnä ihmisiä ja kulkeminen hankalaa.
 |
| Kupolin "näköalat". Taustalla Amiraliteetin kultapiikki |
 |
| Kupolin patsaita |
Ikävä kyllä kirkollisin termein sanottuna oli ylösnousuni päätteeksi todella rankka tuuli sekä vesisade, ja ukkonen jyrähteli koko ajan voimakkaammin. Ajattelin mitä tapahtuu jos ihmispaljous lähtee rynnimään poisvievää kapeaa riippusiltaa ukkosta pelästyessään, enkä kauaa ylhäällä viihtynyt. Kuviakaan ei juuri saanut näkyvyyden ollessa varsin sumea, kuin lonkerotuopin läpi olisi avautuvaa maisemaa katsonut.
 |
| Verikirkko kanaalin varrella, paikassa jossa Aleksanteri II murhattiin. |
Muun porukan sännätessä sateensuojaan päätin mutustella jälkiruoaksi vielä toisen kaupungin kuuluisista kirkoista. Kristuksen ylösnousemuksen katedraali eli kirkko veren päällä, eli Verikirkko on yksi kaupungin kuuluisimmista nähtävyyksistä. 1907 valmistunut uusbysanttilainen kirkko on rakennettu paikalle jossa anarkaistat murhasivat keisari Aleksanteri II:sen vuonna 1881. Paikalle rakennettiin samantien katoksellinen alttari ja kirkkorakennus se ympärille, se siis kirjaimellisesti on rakennettu tsaarin veren päälle. Nyt tätä ihmettä pääsee ihastelemaan 400ruplan (5€) sisäänpääsymaksua vastaan. Huomiona se, että paikka on auki yömyöhään, kello 22:00 kesäisin.
Alun perin muistomerkiksi tarkoitetun kirkon rakentaminen onkin ollut melkoinen kannanotto kuolleen isukin muistolle, sillä tarkoitus oli että paikalla järjestetään vain muistojumalanpalveluksia eikä normaaleita kirkonmenoja. Tätäkin rakennettiin kuitenkin neljännesvuosisata ja voi vain kuvitella minkä verran on mieshukkaa rakennustöissä tullut. Sen keskikupoli oli ikävä kyllä vierailuaikaan remontissa ja huputettuna ja sade oli melkoinen joten se ei kenties ihan parhaimmillaan näyttäytynyt kuvauksen kannalta. Osa kupoleista on kullattuja, osa emalisoituja.
 |
| Verikirkon alttari paikassa josta Aleksanteri II;sen sielu nousi taivaaseen |
Joku voisi sanoa että koko rakennus on varsin epäonninen; Jo traagiselle paikalle rakennettuna se omaa komialta kalskahtavan nimen ja valmistumisensa jälkeen se ehti toimia omanlaisenaan mausoleumina vuoden 1917 vallankumoukseen asti. Sen jälkeen se toimi hetken omassa toimessaan kunnes kommunisti hallinto sulki sen vuonna 1930. Se jätettiin omilleen ja sai ränsistyä rauhassa kunnes sai purkutuomion joka myöhemmin lykkääntyi alkaneen maailmansodan vuoksi. Tästä syystä se myös säästyi nöyryytekseltä, sillä siitä suunniteltiin ateismin museota. Sodan ja piirityksen aikana se toimi ruumishuoneena kuten moni muukin kaupungin rakennus joten siinä mielessä se taas sai maistaa hengellistä tehtäväänsä. Pommeja ja sotaa kestettyään se toimi muun muassa varastotilana teatterirekvisiitalle kunnes taas 1970 alkoi sen kunnostus joka oli ohi jo vuonna 1997 jolloin se taas avautui yleisölle museona. Vasta 2004 siellä suoritettiin ensimmäinen kirkollinen seremonia.
Heti sisään astuessaan huomaa että tämäpä erottuu sisustukseltaan esimerkiksi Iisakin kirkosta melkoisesti. Uskomattoman hieno kuvioitu marmorilattia ja seinät ja katto maalattu täyteen. Ja tarkemmin katsoessa huomaa että kaikki onkin itseasiassa mosaiikkia. Saa kyllä olla melkoisen lehmänhermoisia seppiä ne jotka tämän ovat naputelleet. Siinä jää joululahjaksi saatu 1000 palan palapeli kakkoseksi kun miettii minkälainen duuni tässäkin on ollut. Eipä ihme että restaurointikin kesti yli 25 vuotta. Käsittämätön suoritus, sillä pientä mosaiikkipintaa on kirkossa 7 500 neliötä, ja kaikki virheettömästi ladottu ja omilla paikoillaan.
 |
| Keskuskupolin alla |
 |
| Kirkon kattoa |
Joo, kyllä se hiljaiseksi vetää kun miettii miten paljon aikaa, vaivaa ja rahaa on käytetty. Siinä menisi nykyajan kermaperseillä sormi suuhun kun työmaan aloituspalaverissa näytettäisiin kuvat ja suunnitelmat ja sanottaisiin että saa suorittaa.
 |
| Timantein ja jalokivin koristeltu ovi |
Täytyy muutenkin sanoa, että Suomeen verrattuna täällä tosiaan tehdään töitä; Joka paikassa on perkeleesti ihmisiä tekemässä hommia, joku hyödyllisiä ja joku ihan näennäisiä. Junassa sai jo esimakua kun virkamiesarmeija tarkisteli pahveja, ja hiljaisella juna-asemalla on töissä sata ihmistä. Ihmisille on keksitty myös täysin järjettömiä duuneja, lakaistaan puhtaita katuja ja metrokopeissa istuu jokaisen sisäänkäynnin luona joku kopissa tekemättä mitään. Junalla saapuessa seisoi pusikoissa ihmisiä näyttämässä vihreitä ja punaisia merkkejä, ihmisliikennevalot siis. Ravintolaan kun menee niin eipä tarvitse kauaa sormi pystyssä huhuilla kun on joku pokkuroimassa. Rakennustelineillä huusi sirkkeli aamusta iltaan, myös viikonloppuisin. Täällä ei AY-timpurit istu kokopäivää Esson terassilla kypärän päällä tupakkia poltellen ja mestareita haukkuen. Totta puhuen huomaa ettei sosiaaliturva ole kummoinen ja ihmiset keksivät mitä omituisempia tapoja tienata elantonsa, yksi hauskoista oli se, miten normaaleista pakettiautoista ja matkailuautoista oli tehty mobiileja yleisiä vessoja siellä missä ihmisiä kulki. Ikävältä näytti se että täällä ei kerjuuta suorittanuttaneet työikäiset romanian romanit vaan vanhat hampaattomat mummot, vaikka hirveän montaa ei näkynytkään. Yllättävää oli myös se että miliisejä ei katukuvassa näkynyt juuri lainkaan, ei jalkapartioita eikä autojakaan kuin muutama.
 |
| Nevskin alkulähde |
Pietarin pääkatu Nevski Prospekt tuli muutamaan kertaan käveltyä päästä päähän. Se siis alkaa keskustasta Palatsiaukion kulmalata Amiraliteetin edestä ja jatkuu viiden kilometrin pituisena Nevskin katedraalille. Se on varsin ruuhkainen aamusta iltaan ja autoilu varmasti vaatii hermoja. Myös jalankulkupuolella liikkuu tasainen ihmisvirta pitkälle iltaan asti, ja välillä tungosta on niin ettei omaa askellustaa juurikaan voi säädellä vaan on liikuttava virran mukana.
 |
| Tyypillistä Nevskin rakennusta |
Katu on kokonaisuudessaan todella hyvin hoidettu ja talot paraatikunnossa. Keskustan talokanta on vanhaa ja matalaa, sillä aikanaan oli säädös etteivät rakennukset saa olla talvipalatsia korkeampia ja tämä piti kannan matalana. Myöskään neuvostoaikana ei kasvupaineita maan arvon vuoksi ollut ylöspäin kuten teollisuusmaiden keskustoissa, tämä johtui luonnollisesti siitä että säätely ei mahdollistanut maakaupoilla keinottelua.
 |
| Nevskiä |
Jos on omasta mielestäni Helsingin kaunein talo Etelä-Esplanadin ja Erottajan kulmatalo, niin täällä on oikeastaan koko keskusta-alue samanlaista rakennusta täynnä. Ihan keskustassa ja Nevskillä kaikki ovat paraatikunnossa ja hyvin pidettyjä, mutta yllätyksekseni näin oli suurimmaksi osaksi myös hieman kauempana keskustasta.
 |
| Nevskiä, takana vilkuttaa verikirkko |
|
Vaikka kaikki onkin parsittu kasaan, niin sota muistuttelee vielä menneestä kurjuudesta paikka paikoin. Esimerkiksi Nevskin alkupäässä sijaitsevaan taloon on jätetty seinään kyltit muistutukseksi entisistä ajoista. Kylteillä on ilmoiteltu mitkä puolet katua ovat vaarallisimpia pommitusten aikana. Kyltissä lukee: " Kansalaiset, tämä puoli katua on pommitusten aikana vaarallinen"
 |
| Varoituskyltit seinissä |
Aiemmin mietin miksi kanttikivet on niin korkeita joka paikassa ja viistotus aina niin kapea että siitä pääsee juuri ja juuri tuolilla kulkemaan. Tuskin syynä on se, että koko kaupunki on rakennettu suistoalueelle ja täten ainaisen veden nousun pelossa. Käytännöllisempi syy saattaa olla se, että siten estetään autojen nouseminen kävelyteille. Helsingissähän on enempi sääntö kuin poikkeus että kahden metrin välein on kävelytiellä postin auto, mutta täällä ei sitä näy.. Mitenhän kaikki jakeluliikenne sitten toimii, onko tosiaan maan alle kaiverrettu niin tehokas huoltoverkko ettei sille ole tarvetta. Miljoonakaupungin tavarahuolto kuitenkin jotenkin on hoidettava.
Toinen positiivinen asia oli pyöräilijöiden puuttuminen; kaupungin katukuvasta puuttui täysin ihmisten seassa tippakypäröineen, kokokumipukuineen ja nopeine laseineen pujottelevat työmatkailijat jotka polkevat vaahto poskella muutaman kilometrin työmatkansa niin kovaa kun reisistä lähtee, käyvät suihkussa ja kuuntelevat jossain aspassa kahdeksan tuntia vittuilua ja sitten kiihdyttävät kotiin huutamaan perheilleen. Tämä omituinen ihmisryhmä, joka valittaa kaikesta mutta toimii itse niin kuin mitkään säännöt eivät itseään koskettaisi. Ja pakko sanoa, että itse pidän pyöräilystä ja kannatan hyvää pyöräinfraa sun muuta, mutta tätä spandextorpedo porukkaa en ymmärrä. Täällä ei keskusta alueella ainakaan pyöräteitä ole, eikä ihmisiä juurikaan putkikamelin selässä näkynyt.
 |
| Tänne ei jakeluauto mahdu |
Patsaita pitää olla Venäläiseen tyyliin joka paikassa, ja niitä toki löytyy myös Nevskin varrelta. Kaiken pitää olla koristeellista ja näyttävää. Talojen katoilla, siltojen pielissä ja puistoissa, ravintoloiden edessä, ulkona ja sisällä.
 |
| Hevospatsaita Anitskovin sillalla Nevskillä |
Toki matkan varrelta löytyy myös kuuluisia rakennuksia kuten entisiä palatseja, maailman ensimmäisiin suuriin ostoskeskuksiin kuuluva Gostinny Dvor, sekä Pietarin pääkirkko Kazanin katedraali jonka esimerkki on Pietarin kirkko vatikaanissa. Siellä säilytetään Venäjän imperiumin sotavoittoja ja se on toiminut keisarillisena kruunajaiskirkkona. Nämä ihailtiin tällä kertaa ohi kävellen.
 |
| Kazanin katedraali |
Matkailijan kannalta suunnistamisen helpottamiseksi on suurin osa kadun nimistä myös Englanniksi, muuten saattaisi kyrillisiä aakkosia osaamattomalle olla kartan luku hieman hankalaa. Myös ravintoloissa ruokalistat ja muut olivat Englanniksi joten ei tarvitse summan mutikassa tilata jotain ja katsoa sitten mitä eteen kannetaan.
 |
| Kaksihintajärjestelmä |
Seuraavana päivänä oli kiertobussilippu valmiina taskussa ja lähdettiin taas etenemään. Tarkoitus oli käydä ajamassa toinen bussilinjoista läpi. Punaiseen bussiin päästiin tuolin kanssa näppärästi tutulta pysäkiltä, mutta Eremitaasin takana Nevan rannalla ei poistuminen onnistunutkaan joten kuski ehdotti vaihtopaikaksi Iisakin kirkkoa jossa pääsikin peruuttamaan kanttikiveen niin että poistuminen onnistui. Venäläisittäin bussit liikennöivät, lähtevät ja reitittävät aikatauluaan varsin soveltavasti, mutta toisen linjan bussi löytyi kuin löytyikin ja se oli onneksi matalalattia johon rullattiin kyytiin helposti.
 |
| Linnoituksen kultakatot tois puol jokkee |
"Vihreä" reitti kulkee Nevajoen rannan molempaa puolta ja kiertää Vasilin saaren ja Jänissaaren ympäristössä. Meillä oli tarkoituksena tutustua Jänissaarella sijaitsevaan Pietari-Paavalin linnoitukseen joka on paikka mihin Pietari Suuri halusi kaupungin perustaa rakentamalla linnoituksen. Sen tarkoitus oli suojata Nevajoen suu ja turvata kaupunkia mereltä käsin. Sen muurien suojassa sijaitsee myös Pietari-Paavalin katedraali johon on haudattu lähes kaikki Venäjän johtajat vuodesta 1700 eteenpäin aina vallankumoukseen asti, alkaen perustaja Pietari Suuresta itsestään.
 |
| Linnoituksen keskusaukio |
Nyt kävi hienosti, päästin pois pysäkillä millä alun perin ajattelimmekin ja suuntasimme linnoitukseen. Ei ollut etukäteen tietoa olisiko se esteetön mutta iloksemme huomasimme että pihan vanhaan mukulakivetykseen oli tehty tasatiilistä käytävät jota pitkin edetä. Mukava yllätys oli myös se, että katedraaliin meni ramppi. Itse ostin taas lipun kaikilla mausteilla 750ruplaa (10€); sillä pääsisi katedraalin lisäksi vallituksen päälle, erilaisiin näyttelyihin sekä vankilaosaan, sillä linnoitus muuttui poliittiseksi vankilaksi Kronstadin merilinnoituksen valmistuttua, eikä sitä varsinaisissa sotatoimissa tarvittu.
 |
| Pietari-Paavalin katedraali. Huomaa mukulakivetykseen tehty tiilitys tuolilla liikkumista varten. |
Itse linnoitushan ei ole mikään kovin kummoinen, on turha odottaa barokkilinnaa tai puutarhoin koristeltua palatsialuetta. Kyseessä on perinteinen sakara vallilinnotus ja sen tarkoitus on ollut olla käytännöllinen eikä jälkipolvia viihdyttävä. Sen keskiössä on Pietari-Paavalin katedraali jonka kultakatto kohoaa 120metrin korkeuteen ja sitä ympäröivä tori. Tämä linnan tori ja keskiö on Pietarin kaupungin vanhin osa.
 |
| Kävelyvallit linnoituksen ulkopuolella. |
Oikeastaan miellyttävintä on vaeltaa linnan Nevan puoleista osaa koko matkalta kiertävä kivetys, josta pääsee lähietäisyydeltä ihastelemaan sekä jokea että avautuvaa kaupunkimaisemaa eremitaasin suuntaan. Kaiken hyvän lisäksi tämä lysti on ilmaista eikä siis itse linnoitusalueella liikkumiseen vaadita pääsylippua. Täältä löytyy paljon kalastelijoita, hiekkaranta sekä talvisin suosittu avantouintipaikka.
Sen käyttötarkoitus muuttui ajan saatossa ja se toimi ensin keisarillisen Venäjän poliittisena vankilana jossa hillottiin vasemmistolaisia kapinallisia ja anarkisteja mutta myöhemmin pöytä kääntyi ja se toimi vallankumouksen jälkeen taas bolshevikien poliittisena vankilana. Tähän Trubetskoiv vallinsarven vankilaan pääsee siis nyt tutustumaan myös sisältä, ja sen kolkot käytävät kannattaakin käydä kiertämässä. Se on ehkä hieman monotoninen, sillä pitkillä käytävillä on samanlaisia huoneita ja niiden ovissa nimiä ja tietoja niistä onnekkaista jotka ovat huoneisiin päässeet alunperin tutustumaan.
 |
| Rangaistushuoneen käytäviä. |
Vankilan nimellä on hauska historia, sillä se on nimetty Sergei Trubetskoin mukaan - vuoden 1825 Dekabristien kapinan johtaja, joka ratkaisevalla hetkellä pötki senaatinaukion liepeiltä pakoon juuri kapinan alkumetreillä, ja jätti omat joukkonsa torille lahdattavaksi kun eivät tienneet johtajan paetessa mitä piti tehdä. Muita kuuluisuuksia selleissä istuneista bongasin nimiä kuten Dostojevski, Trotski, Gorky, lisäksi siellä on istunut lukuisia anarkisteja, muun muassa Tsaari Aleksanteri II;n murhasta epäillyt sekä myöhemmin Leninin veli. Huoneet ovat olleet talvella seinät jäässä ja kesäsin paahtavan kuumia eikä ruokalistalta ole löytynyt gruusialaisia lihapatoja, vaan pelkkää vettä ja leipää, ja linnanpihalla on pidetty hirttäjäisiä. Erästä hirtettävää hilatessa oli köysi katkennut, ja vanki oli tiuskaissut että " Venäjällä ei osata edes hirttää kunnolla", köysi oli kuitenkin uusittu ja lopputulos luultavasti miellytti molempia osapuolia.
 |
| Trubetskoin bastionin sisäänkäynti |
Bolshevikit pelottelivat ja levittivät ennen vallankumousta kaupungilla huhua että linnoituksessa on tuhansia vankeja kauheissa oloissa, mutta kun se viimein vallattiin niin paikalta löydettiin 15 vankia, jotka olivat keisarillisen armeijan niskuroinnista tuomitsemia sotilaita varsin mukavissa oloissa. Ajoittain vangeilla myös oli varsin mukavat olot, lukeminen ja liikkuminen oli sallittu ja ulkopuolelta sai ottaa vastaan paketteja, joten ei paikka mikään kidutuskammio ainakaan kaikille ole ollut.
 |
| Katedraalin keskus |
Kaunein osa linnoitusta on kuitenkin katedraalin sisäosat, kuten mainittu niin sinne on haudattu Pietari Suuresta lähtien lähes kaikki Venäjän tsaarit ja keisarit puolisoineen. Se on varsin suosittu nähtävyys ja täynnä ihmisiä aamusta iltaan, joten pieneen jonotukseen on syytä varautua.
 |
| Harrasta tunnelmaa |
Historian suurmiehet pötkettelevät valkeissa marmoriarkuissaan siistissä järjestyksessä katedraalin päähuoneessa, eivätkä normaaliin tapaan kryptassa. Poikkeuksen sääntöön tekevät Tsaari Aleksanteri III, joka on pukeutunut maanläheiseen vihreään, ja vaimonsa ruusun värisessä marmorimekossa. Vaikka ympärillä onkin kultaa ja kimallusta, niin paikasta on rauhallisin värein saatu ilmeeltään varsin harras ja harmoninen. Seinillä roikkuu vanhoja Pietari Suuren vastustajiltaan voittamia sotalippuja. Pienenä miinuksena arkuissa olevat nimitiedot ovat pelkästään kyrilisin kirjaimin joten kaikista asukkaista ei saa selvää.
 |
| Prinsessa Dagmar a.k.a. Maria Fjodorovna |
Ruusunpunaiseen arkkuun haudattu Aleksanteri III puoliso Maria Fjodorovna omaa myös mielenkiintoisen tarinan; Alunperin Tanskassa syntynyt prinsessa Dagmar oli Tanskan kuninkaan tytär ja hänen siskonsa Alexandra olisi tulevan Englannin kuninkaan Yrjö V;n äiti. Dagmar naitettiin Venäjällä kruununperillisen Nikolai Alexandrovitsille, mutta tämän kuollessa tuberkuloosiin siirtyi Dagmar tämän veljen Aleksanteri III käsivarsille. Tsaarin ja nimensä Maria Fjodorovnaksi muuttaneen prinsessan häät tanssittiin talvipalatsissa vuonna 1866. Yksi Marian lapsista olisi tuleva Venäjän viimeinen tsaari Nikolai II. Maria oli myös Suomen suurruhtinatar ja tunnettu Suomen ystävä joka vastusti venäläistämistoimia sekä viihtyi Kotkan Langinkoskella sijaitsevalla kalastusmajalla miehensä kanssa. Maria pakeni Venäjältä vasta vallankumouksen jälkeen 1919 eli poikansa perheen surmaamisen jälkeen kun Englannin kuningas Yrjö V lähetti laivan tätiään noutamaan. Maria kuoli Tanskassa vuonna 1928, ja siirrettiin miehensä viereen Roskilden tuomiokirkosta vasta vuonna 2006. Viimeisellä matkallaan entistä suurruhtinatarta vastaan ajoi Suomen merivoimien lippulaiva Pohjanmaa, josta tervehdittiin ja tehtiin kunniaa entiselle suurruhtinattarelle.
 |
| Katedraalin ikonostaasi. |
 |
| Yksityiskohta ikonostaasista. |
On sitä täälläkin kultaa käytetty, varsinkin ikonostaasi on melkoinen taidonnäyte. Omaan arkimakuun kenties hieman ylitse ampuvaa, mutta omassa kontekstissaan varsin juhlavaa ja ehkä jopa tilanteeseen sopivaa. Enpähän juuri kultaa tai kultausta metallina/ammattini kovin tunne, mutta mietityttää millainen homma näiden kaikkien ylläpidossa on.
 |
| Romanovien perhehuone |
Omassa privaattihuoneessaan lepäilee Venäjän viimeinen tsaari Nikolai II perheineen. Viimeiset hallinneet Romanovit tapettiin Jekatenburgin kellarissa vuonna 1917. Surmansa saivat kruunusta luopunut keisari Nikolai II, tämän vaimo sekä neljä tytärtä ja Romanovin suvun viimeinen poika, 13-vuotias Aleksei Romanov josta olisi tullut seuraava keisari ja suvun jatkaja. Lisäksi kellarissa loppunsa kohtasi neljä läheisintä palvelijaa.
 |
| "Viimeinen" Romanov, Aleksei hieman ennen murhaansa |
Huone on siis erillään ja sinne on siirretty vasta 90-luvulla löytyneet jäännökset perheestä ja vasta 2007 löytyneet Aleksein jäännökset. Lisäksi palvelusväelle on muistolaattansa.
Seikkaillessani selleissä ja rantatörmällä oli muu porukka jatkanut matkaansa sillä arvelimme ettei sellien suunnittelija ole ottanut esteettömyyttä huomioon, ja oikeassa olimmekin. Muu retkue oli koittanut päästä lähellä sijaitsevaan luonnontieteellisen museoon, josta löytyy maailman paras mammuttiaiheinen näyttely, mutta vaikka museon pitikin olla esteetön niin selvisi tunnin selvittelyn jälkeen että esteettömälläkin puolella oli hallissa portaat. Sepä siis jäi kaikkien mieliksi sitten näkemättä.
 |
| Pietarin taideakatemia |
Kävelin Nevan rantoja pitkin saarelta pois ja törmäsin joen varrella kahteen sfinksiin. Muistan joskus lukeneeni kirjan Leningradin piirityksestä, ja siinä yksi kertojista oli museon johtaja, jonka työhuoneesta näkyi kaksi sfinksiä, ne siis lienivät nämä. Löysinpä vielä kirjankin hyllystä joten se menee uudelleen lukuun, kirjan nimi on "Leningradin piiritys - kohtaloita saarretussa kaupungissa".
 |
| 3500 vuotta vanha vahti |
Siinä ne lepäilevät raukeina Pietaria halkovan joen varrella toisiaan tuijottaen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Paljon on kuitenkin vettä virrannut sekä Niilissä että Nevalla, sillä nämä eivät ole mitään pilailupuodin kakkosluokan replikoita, vaan aitoa Egyptiläistä käsityötä 3500 vuoden takaa. Ne on naputeltu alunperin faarao Amenhotep;ille, joka hallitsi Egyptiä 1390-1352 eaa. Kiveen hakatut ihmiskasvoiset jellonat vajosivat Egyptin dynastioiden muretessa hiekkaan, ja sieltä ne tonki ylös vasta vuonna 1820 arkeologi joka laittoi ne samoin tein myyntiin, josta ne monen mutkan kautta löysivät tiensä Venäjälle ja pääkaupunki Pietariin. Uudessa elämässään ne ovat nähneet myös sodan kauheudet, joista muistuttavat lukuisat arvet kivisillä kasvoilla.
Alunperin Faraon hautaa Theban kaupungissa vartioineet sfinksit valvovat nyt lauttaliikennettä Nevan rannassa Pietarin taideakatemian edessä ja lienevät osaansa kohtuullisen tyytyväisiä; monet ikä -ja kohtalotovereistaan on sullottu ahtaisiin lasisiin vankiloihin keinovalon alle pitkin maailman metropoleja, mutta nämä kaksi ikuista ystävystä saavat haistella merituulia ja ihailla auringonlaskuja, sekä nauttia turistivirran pyyteettömästä ihailusta jälleen kerran jalustalle nostettuina.
Niiden jalustassa on myös hieroglyfejä, ja löysin netistä hieroglyfien käännöksen. Etupuolella lukee; "Ylä -ja Ala Egyptin johtaja, "Nebmara", Ra;n poika "Amenhotep, Theban hallitsija"" ja sivusuunnassa "Olkoon hyvä Jumala, "Nebmara" Ra;n jälkeläinen. Ra;n poika "Amenhotep, Theban hallitsija". Suomennos omani. Alunperin koukerot käänsi selkokielelle venäläinen egyptologi vuonna 1913. Tuntuu hassulta että näin arvokas ja hieno esine seisoo yötä päivää julkisella paikalla ja on kaikkien käsin kosketeltavissa, toivottavasti ne saavat myös tulevaisuudessa rauhassa loikoilla paikoillaan, eikä joka kelmusilmä käy niitä naputtelemassa minigrip pussiin ja myy matkamuistoina torilla.
 |
| Vaskiratsastaja Pietarin kirkon edessä |
Melkein vastarannalla taideakatemialta katsottuna paistaa taas Iisakin kirkon kullattu kupoli, ja sen edessä psuistossa patsas, joka on yksi Pietarin symboleista ja tunnuksista. Pietari Suuren Vaskiratsastaja patsas.
 |
| Pietari Suuri on löytänyt vettä |
Patsas esittää paikalle Moskovasta paikalle ratsastanutta Pietari Suurta, joka pysäyttää ratsunsa rantaan ja osoittaa kohti itämerta ja Jänissaarta, johon kaupunki tulee perustaa. Pietari Suurella oli maaninen kiintymys mereen, ja hän halusikin pääkaupungin meren rannalle ja rakentaa Venäjälle vahvan laivaston. Nuoruudessaan Pietari Suuri myös matkusti anonyymisti Iso-Britaniaan ja pestautui telakalle töihin oppiakseen laivanrakennusta ja tapasipa Lontoon reissullaan myös aikansa viisaimman miehen, Isaac Newtonin. Pietarin kaupunki avaisi Venäjälle portit Eurooppaan johon Pietari Suuri halusi Venäjän kuuluvan.
Patsaan rakennutti Pietari Suuren seuraaja Katariina Suuri joka ihaili edeltäjäänsä, ja patsas valmistui monien vaiheiden jälkeen vuonna 1768. Sen valmistumista edelsi lukuisat kärhämät suunnittelijan ja tilaajan kanssa, ratsuväenupseeri joutui poseeraamaan hevosensa kanssa mallina monta vuotta, valaminen kahden jalan varaan epäonnistui useasti, ja sen 15 tonnia eli 150 000kiloa painava monoliittigraniitti raahattiin paikalle miesvoimin Karjalan kannakselta.
Nimensä patsas sai vasta jälkikäteen Pushkinin runosta "Vaskiratsastaja", joka käsittelee patsasta. Pietarissa uskotaan että niin kauan kuin patsas paikallaan seisoo, pysyy kaupunki kunnossa ja valloittamattomana. Sodan aikaan sitä ei siirretty piiloon, vaan se ympäröitiin hiekkasäkeillä; se säilyi kuin säilyikin ehjänä, ja täten myös kaupunki pelastui.
 |
| Senaatinpuisto |
|
Kuten vanhioista kaupungeista aina, myös täältä löytyy paljon puistoja ja hoidettuja viheralueita. Vaskiratsastaja keulii Senaatinaukiolla, joka on suosittu kokoontumispaikka sekä turistien että paikallisten keskuudessa. Näissäkin silmiin pistää se, että puistokemistiosasto pysyy täälläkin piilossa ja puistossa viihtyvät lapsiperheet ja vanhukset sulassa sovussa.
 |
| Patisserie Garcon |
Yksi maininnan arvoinen ruokapaikka nähtiin, muuten syötiin ostarilla tai muussa vastaavassa helposti päästävässä kohteessa. Nevski puolivaiheilta, Moskovan juna-aseman liikenneympyrän lähistöltä löytyi kannasta riippuen joko Gruusialainen tai Georgialainen ravintola, jotka ovat Venäjällä suosittuja ja kovassa nosteessa.
Georgia nimeä käytetään täälläkin, mutta vanhemman polven ja venäläisten suussa se kääntyy vieläkin Gruusia nimeen, jota Georgialaiset eivät itse haluaisi käytettävän. Niin tai näin, nimestä viis, sillä ruoka oli erinomaisen hyvää. Me osuimme siis Patisserie Garcon;iin, jossa oli hieman ranskalainen twisti. Todella hyvät alkupala leipäset ja keitot ja pääruuat ja mukava henkilökunta. Hinnat halvat ja neljän hengen seurua söi ja vetäsisi ruokajuomat noin 40€ suomen rahassa. Paikassa myös leipomo joten saa vielä pullat kotiin lähtiessään. Annetaan vahva suositus silläkin uhalla, että nyt kun paikka mainitaan näinkin laajalevikkisessä ja suositussa mediassa niin syömälään saa ensi kerralla varata pöydän kolmen vuoden päähän, ja jono ylettyy Iisakin kirkolle saakka. Viisi tähteä.
Urheilumiehenä hieman ihmetyttää miten vähän paikalliset suurseurat SKA Pietari kendon puolelta ja Zenit jalkapallon puolelta näkyivät katukuvassa. Vaikka paikalla ollessamme pelattiin Pietarissa vielä Venäjän Super Cupin ottelu. Yhden SKA kivijalkaliikkeen näin, mutta pukeutumisessa ei ollut kummastakaan merkkiäkään.
Niin, siinäpä tuli taas tekstiä vaikka ajattelin että kirjoitan nopeasti. Loppuvetona voi todeta että lähdin reissuun kovin vähin odotuksin ja jopa hieman vastentahtoisesti, sillä olin lupautunut enkä näissä olosuhteissa voinut sanaani syödä. Kaupunki kuitenkin yllätti todella positiivisesti ja käänsi ennakko asenteet nopeasti mielestä pois. Paljon jäi nähtävää ja tuntuukin että tutustuminen jäi alkutekijöihinsä, joten aivan varmasti tulen siellä lähitulevaisuudessa uudemman kerran vierailemaan. Tätä kirjoittaessa on puhetta viisumipakon poistumisesta Pietarin alueella jo tulevan lokakuun aikana, ja se olisi varsin tervetullut uudistus joka laskisi tänne matkustamisen hintaa. Tyhmää olisikin suomalaisten lompakot hankalalla viisumikäytönnöllä pois pitää, sillä uskon vahvasti että Pietari tulee nousemaan suureen suosioon näin käydessä.
Ymmärrän myös mielipiteitä siitä, miten jotkut kokevat vastenmielisenä kantaa rahaa maahan tietäen Venäjän hallinnon toimet ja maan tilanteen yleisesti. Itse kuitenkin ajattelen, että normaaleiden ihmisten arkipäiviset kohtaamiset eivät varmaankaan tee pahaa, vaan ehkä jopa auttavat rakentamaan siltoja ja parhaassa tapauksessa luomaan positiivisia tuntemuksia puolin ja toisin, ja siltojen rakentaminen lienee tärkeämpää kuin niiden polttaminen.
