Karhuseikkailu 2018

Karhuseikkailu 2018

Nyt oli aika toteuttaa vanha haaveeni käydä kuvaamassa kotimaista karhua, eli aitoa ruskeakarhua sen luonnollisessa elinympäristössä. Ajatus on takaraivossa muhinut muutaman vuoden ja nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, ja käydä mesikämmenen kuvaamassa.

Palveluntarjoajia on suomessa nykyisin nopealla tutkimuksella parisenkymmentä, ja yhteinen nimittäjä niillä on se, että ne sijaitsevat itärajan tuntumassa Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa. Itse valitsin kohteeksi Suomussalmella sijaitsevalla Martinselkosen erämaa-alueella toimivan Arolan karhusafarit. Ruhtinansalmen kylässä vain kivenheiton päässä Venäjän rajasta sijaitseva Arolan maatila on järjestänyt safareita maillaan jo vuodesta 1999. Myös muunlaista aktiviteettia majoituksineen ja retkeilyineen toimittava maatilayritys on siis tajunnut valjastaa alueen luonnonvaran käyttöönsä jo hyvissä ajoin.

Arolan pirtti

Itse tilan historia on mielenkiintoinen, sillä se todisteli aitiopaikalta talvisodan veritöitä, sillä sodanavajaispäivänä, 30.11.1939, työntyivät neuvostoliittolaisjoukot useasta kohtaa suomen alueelle, ja yksi ensikontakteista tänä aamuna oli Suomussalmella tässä naapurustossa. Tilan emäntä näki venäläisjoukkojen saapuvan lähellä sijaitsevan rajan yli ja paineli kolmen lapsen kanssa 10kilometriä hankisessa maastossa varoittamaan Juntusrannan koululla sijainnutta armeijan osastoa. Tuoreessa tuvassa majailivatkin aluksi puna-armeijan joukot ja sittemmin Saksalaiset sotilaat. Mökki säilyi kuitenkin ehjänä ja polttamatta, ja on kunnossa vielä tänäkin päivänä.

Maailmalla suurta suosiota nauttiva safarimatkailu takoo penniä, mutta suomessa toiminta on pysynyt varsin pienenä, vaikka sen suosio varmasti nuosussa onkin. Ulkomaalaiset ovatkin asiakaskunnassa isossa roolissa, vaikka itse olen sitä mieltä, että jokaisen suomalaisen pitäisi metsän kuningasta käydä moikkaamassa.

Rauhallisen ja harkitusti ja varoen metsässä liikkuvan karhun nähdessään tajuaa, että kyseessä ei ole mikään sekopäisesti riehuva häröpallo, joka sattumanvaraisesti pieksee metsään eksyneitä. Se tuntuu varsin mukavuudenhaluiselta ja fiksulta eläimeltä, joka kyllä mieluummin väistää ihmistä kuin joutuu tarkoituksella hankaluuksiin.

Korvapuoli

Mukaan retkelle sain houkuteltua varsinaisen erämiehen ja kanalintujen kauhun, joka tuntee itärajan ikimetsät kuin omat taskunsa. Tämäkin kaveri siis tassutellut koko ikänsä metsässä luppakorvasta vilaustakaan näkemättä. Jälkiä ja paskaa on metsät täynnä, mutta itse päivänsankari loistaa poissaolollaan. Fakta onkin se, että paljon metsissä aikaa viettävä on varmasti karhun toimesta nähty vaikkei ihminen itse karhua näkisikään. Vaan eipähän metsissä enää kohta liiku kuin itämaiset marjanpoimijat ja venäläiset asekarkurit, sillä hirviporukoissakin on keski-ikä ylittänyt sata vuotta jo aikoja sitten. Siellä on viiskymppinenkin mies vielä pikkupoika, eikä kelpaa kuin vesipulloja täyttämään. Toisaalta vettä ei juurikaan kulu, sillä pääsyy porukoihin kuulumisessa on harrastuksen viinavetoisuus. Siellä sitä torkuillaan hirvipenkillä ladattu haulikko kädessä, ja ammutaan kaikki mikä liikkuu mikäli hereillä satutaan olemaan. Nuori polvi vieraantuu sohvalla pelikonetta näpytellessään luonnosta, eikä enää karhua erota hirvestä.

Pikkumusta

Itse paketoin reissun siistiin nippuun ja hoidin sen yhden viikonlopun aikana. Perjantain töiden jälkeen ajoin Joensuuhun, mistä poimin kyytiin henkilökohtaisen oppaani. Lauantai aamuna matka kohti Suomussalmea alkoi jo seitsemältä aamulla, ja paikalla kohteessa oltiin hyvissä ajoin heti yhden jälkeen. Karhukopeille lähdettiin kolmen aikaan päivällä ja paluu autoille oli klo 21:00. Tämän jälkeen ajeltiin pikkuteitä Kuhmon kautta takaisin Joensuuhun, jossa oltiin perillä yöllä kolmelta. Sunnuntaina sitten kohti kotia iltapäivästä. Kilometrejä tulee melkein 2 000 auton mittariin, joten kovin paljon muuta ei viikonloppuun mahdu; mutta se on joka tapauksessa mahdollista tehdä, mikäli motivaatiota löytyy.

Lokki härnää merikotkaa

Karhusesonki on itsessään aika lyhyt ja rakentuu luonnollisesti karhun vuosirytmin ympärille. Katselupaikat avautuvat karhujen herätessä huhti-toukuun taitteessa talviuniltaan; tällöin karhut keskittyvät aamiaisen etsimiseen ja itsensä vahvistamiseen. Sen jälkeen paritellaan ja eletään auvoisasti, kunnes uroksista tulee naaraiden kiiman loppuessa niille vihamiehiä. Tällöin naaras pentuineen karttaa uroksia, jotka saattavat tappaa pennut saadakseen emän uudelleen kiimaan. Tästä syystä ei karhukopeilla enää heinäkuun alun jälkeen pentukarhuja näykään sillä urokset ovat ne vallanneet ja naaraat karttavat. Sesonki loppuu elokuun 20.päivä vuosittaisen karhujahdin alkamiseen. Mikäli metsästyskaudesta selvitään hengissä on syksy tankattava energiaa tulevaa talviunta varten. Metsästyskauden jälkeen on syksyisin kuitenkin jo metsässä pääsääntöisesti kovin pimeää, joten siihen suuntaan ei kautta voi juurikaan venyttää. Suurin osa Martinselkosen karhuista ja iso osa itärajan karhuista talvehtii Venäjän puolella ja tallustelee takaisin taas keväällä.

Tilalle siis kokoonnuttiin ja saatiin ohjeita iltaa varten, jonka jälkeen keräännyttiin autoihin ja aloitettiin matka kohti koppeja. Autojen edellä ajoi traktori jonka kauhassa kulki illan ruoka; pääasiassa lohen perkuujätteitä tänä iltana. Traktori jatkoi kärrypolkua pitkin suoraan tarjottimelle ja katsojat jättivät autonsa pienelle parkkipaikalle, josta viimeinen kilometri käveltiin kopeille. Matka piti taittaa hiljaa askeltaen ja ääntä pitämättä, jotta karhut eivät häiriintyisi. Alkumatka taivallettiin metsäautotietä ja loppumatka karhunpolkua pitkin metsästä koukaten.

Alkumatka kopeille metsäautotietä pitkin

Vaikka ilma olikin epävakainen, koettiin ainoa rankkasade auton ovelta kopin ovelle, kuinkas muuten.

Karhupolkuja pitkin paikalle.

Metsässä hiipiessä pitkin karhupolkua hieman mietitytti se, että tiesi karhuja lähistöllä ruokaa hakevan. Opas kertoi, että usein karhuja jo matkalla vastaan polkua pitkin tuleekin, mutta aina viimeistään hetken ihmettelyn jälkeen väistävät, eivätkä ole isottelemaan jääneet. Tämä oli toki lohdullista tietää, sillä tässä vaiheessa kieltämättä hieman jännitti.

Karhukopit

Katselukopeille kuitenkin ehjänä saavuttiin, ja ilokseni totesin niiden olevan kunnon hirsirunkoisia kapistuksia, joten hieman suojaa olisi ympärillä. Kopit sijaitsivat pienen halkaisijaltaan 50metriä olevan aukion laidalla metsän laidalla. Niihin mahtuu viisi katselijaa kerrallaan ja jokaiselle löytyy oma mukava penkki ja pussilla peitetty kuvausaukko. Pussi estää ihmisten hajuja leijailemasta karhujen neniin; kameran objektiivi siis työnnetään reiästä läpi ja pussi suljetaan. Jossain vaiheessa  itse zoomia säätäessä 300 kiloisen karhun ollessa vieressä viiden metrin päässä ei voinut välttyä ajatukselta että eläimelle ei olisi temppu eikä mikään käydä lohiaterian päälle nauttimassa kaksi ihmisen kättä jälkiruaksi.

Katselukoppi sisäpuolelta.

Kopissa on myös ohut pitkulainen ikkuna koko matkaltaan, joten elukoiden rutiineja voi mukavasti penkissä istuen seurata. Jokaisesta kopista löytyy myös kuivakäymälä hätäisille ihmisille ja lisäksi lavettisängyt kahdelle ihmiselle. Olinkin alunperin reissun varannut ja ajatellut niin, että vietän yön kopissa mutta lopuksi olimme matkaan niin tyytyväiset, että lähdimme pois jo muiden mukana klo 21:00. Tavoite oli saavutettu ja karhuja nähty mukavasti; lisäksi viikonlopun aikataulu oli niin kiireinen, että aikaisemmin lähteminen helpotti kotiinpaluun aikatauluja reippaasti. Mikäli yöksi jää, on luonnollisesti pysyttävä kopissa visusti. Tupakan ja viinan kanssa ei tällaisella retriitillä luonnollisesti läträtä.

Pikkumusta astiallaan

Etukäteen kohdetta tutkiessani vaikutti siltä että karhuja paljon paikalla vierailee ja sen näkemiselle olisi hyvät mahdollisuudet. Harvoja siis ovat ne kerrat olleet, jolloin yksikään karhu ei paikalla olisi käynyt ja kausittain niitä vieraileekin parikymmentä eri yksilöä. Jotkin muuttujat, kuten esimerkiksi se että lähistölle eksyy marjastajamummo, saattaa karkoittaa verenhimoiset pedot pois ruokaintapaikoilta. Vaikutuksen tekikin se kuinka varoen ja hitaasti ja arvokkaasti ilmaa haistellen eläimet liikkuivat; opas vaihtoi kerran nopeasti koppia, ja tämän jälkeen jo useasti paikalla käynyt eläin muuttui todella varovaiseksi ja pysähteli metrin välein tarkkailemaan ympäristöä, vaikka matkaa siihen oli vajaa sata metriä.

Ensimmäinen kuva metsästä ilmestyvästä karhusta noin 50 metrin päästä.

Tuskin ruokaa paikalle tuonut isäntä oli ehtinyt traktorin oven kiinni vetämään, kun ensimmäinen karhunpää hitaasti pensaikosta ilmestyi. Oli vaikuttavaa nähdä eläin ensikertaa ja se näytti valtavalta ilmestyessään hitaasti esiin. Vaikka välimatkaa oli noin 50metriä sen ilmestyessä, tuntui kuin jättiläinen olisi aukiolle tulossa. Sen pää on uskomattoman kokoinen tuijottaessaan kaukaa ja tuntuukin ihmeelliseltä että tämän kokoinen laitos liikkuu niin ketterästi ja häviää metsään niin huomaamatta. Heti jättiläisen poistuttua pusikkoon se hävisi ympäristöön täysin ja tuntui kuin se ei ikinä olisi paikalla ollutkaan. Sen kehonhallinta on ihailtavan kokonaisvaltaista ja sulavaa ja lihaksisto räjähtävän monipuolinen, eikä eläin liikkuessaan päästä juuri minkäänlaista ääntä.

Pistävä katse

Vaikka karhun silmät ovatkin pienet ja tuijotus varsin pistävä, ei niiden läheisyydessä olo pelottanut. Tässäkin mielessä monen olisi hyvä käydä niihin tutustumassa niin laantuisi kenties hieman ne sukupuuttoontappamispuheet. Karhukanta tällä hetkellä onkin varsin elinvoimainen vaikka ne suomesta käytännössä tapettiinkin jo sukupuuttoon vuosisadan alussa jolloin sitä lahdattiin haittaeläimenä. Kannan alustavaa kasvua luonnollisesti haittasivat myös sotavuodet, jotka eivät metsän yksinäistä kuningasta varsinaisesti hellineet. Vaikka talvisota unikautena järjestettiinkin, on töminään ja rumputuleen varmasti moni nalle ihmeissään herännyt, ja ihmisen toilailuita ihmetellyt. Karhukanta on kuitenkin viime vuosina ollut kovassa kasvussa, ja kymmenessä vuodessa yli kaksinkertaistunut. Luonnonvarakeskus arvio karhumääräksi suomessa noin 2 200 yksilöä, ja metsästäjäpuolen mielestä niitä on suomessa enemmän kuin ihmisiä. Toki laskentaa vaikeuttaa myös se, että moni talvehtii venäjän puolella ja liikkuu rajapinnassa ihmisen vetämistä viivoista välittämättä. Kannanhoidollinen metsästys ja pihassa örveltävien häirikkökarhujen kaataminen onkin suotavaa, mutta turha hysteria on syytä jättää pois.

Lohibuffet

Kuten mainittu, buffetista löytyi tällä kertaa lohen perkuujätettä ja päitä sekä koiran raksuja. Vastoin yleistä harhaluuloa ei karhun pääasiallista ravintoa ole Kainuulaiset alakoululaiset, vaan sen  ravinto on trendikkäästi pääosin kasvispainotteinen, vaikkei se siitä turhan tarkka olekaan. Liha tulee pääasiassa kalasta ja haaskoista eikä karhu juuri metsästyksestä jaksakaan stressata. Keväällä heräiltyään ja hankien niin salliessa se saattaa pinkaista nuoren hirven -tai poronvasan perään, mutta mikäli ruokaa on muuten tarjolla ei se moista vaivaa jaksa nähdä. Lohi on sen suurta herkkua mutta juuri pari päivää sitten aukealla tuotu suuri kolarihirvi oli myös maistunut; siitä oli jäljellä enää selkäranka ja takajalkojen luut. Joskus on paikalla myös nähty tapaus, jossa karhun ruokaillessa toisaalla on aukion läpi kävellyt kolme poroa, eikä karhua ole kiinnostanut pätkääkään.

Korvapuoli

Illan päätähdet olivat luonnollisesti molemmat paikalla illan aikana vierailleet karhut; "Korvapuoli" oli arviolta jo 20vuotias ja liki 300 kiloinen vanha herrasmies joka on viihtynyt paikalla oli useiden vuosien ajan. Karhujen iessä jo uransa ehtoopuolelle ehtinyt herrasmies on jo maailmaa ja metsiä nähnyt nestori, jolla elämän jäljet jo naamasta näkyvät. Hillitysti käyttäytyvä ja rauhallinen karhu kävi paikalla useaan otteeseen eikä pitänyt turhaa kiirettä liikkeissään.

Pikkumusta

"Pikkumusta" oli arviolta noin kymmenvuotias ja 200kiloinen karhu joka väritykseltään tummempi. Sekin on viihtynyt alueella useita vuosia ja onkin nimensä saanut ollessaan pieni - enää tätä järkälettä ja elämänsä parhaissa voimissa olevaa karhua tuskin pikkaiseksi ristittäisiin. Eläin oli selvästi varautuneempi ja tarkkaavaisempi kuin vanhempi virkaveljensä.

Eroja yksilöiden välillä siis niin värityksen kuin luonteenkin puolesta on reilusti; sen voi näin vähäiselläkin otannalla kertoa. Ne ovat siis yksilöitä ja toimivat vaistojensa varassa, vaikka niitä tarkkaillessa olisikin löytävinään inhimillisiä piirteitä. Jonkun mielestä niiden ruokkiminen saattaa olla eettisesti arveluttavaa ja ne tottuvat ihmisiin. Näille arvioille me haistatamme pitkät vitut ja nostamme peukalomme hyväksynnän merkiksi. Niin kauan kuin toiminta pysyy "pienimuotoisena" ja eläintä kunnioittavana se saakoot jatkua. Ruokintapaikat on luonnollisesti syrjäseuduilla ja karhujen "kotikentällä"

Merikotka

Martinselkosen alueella on karhutiheys niin suuri, että näillä saloilla ei juurikaan susia ja ahmoja ole sillä karhu hallitsee tätä aluetta yksinvaltiaan ottein. Muille eläimille on omat katselupaikkansa ja uskon että näissäkin tullaan vielä vierailemaan. Linnuista paikalla vieraili useampi merikotka sekä korppeja ja lokkeja. Merikotka on kyllä kuvaajan kannalta varsinainen kusipää; se nököttää puun nokassa paikallaan kameran tähtäimessä tunnin, ja juuri kun korjaat asentoa tai kaivat nenää lähtee se lentoon ja siirtyy seuraavaan puuhun. Ehkä hieman yllättävää, mutta juuri merikotka on täällä korvessa yleisempi kuin maakotka. Se on levinnyt viime aikoina sisämaahan ja saattaa täältä tehdä kalastusmatkoja Venäjän suurille järville. Varsin majesteettisen näköinen lintu liidellessään hiljaa paikalle.Siipien kärkiväli saattaa olla jopa 2,5 metriä, eikä ihmekään että sitä kutsutaan lentäväksi räsymatoksi.

Hintaa huvitukselle tulee omien valintojen mukaan; Itse valitsin ennakkoon yöpymisen kojussa, jolloin lähtö kopeille oli 15:00 ja paluu aamulla seitsemältä jolloin hinnaksi tulee 120€/nenä. Lähdimme kuitenkin pois jo muiden mukana 21:00 sillä kuusi tuntia tuntui riittävältä ajalta ja olimme nähneet pääosan esittäjät. Tälle kuuden tunnin ekskursiolle tulisi hintaa noin 80€. Kovin isoista rahoista ei siis puhuta, vaikka päälle kannattaa tosin laskea bensarahat ja makkaraperunat. Järjestäjä oli hyvä ja opas asiantunteva ja karhujen näkeminen enemmän sääntö kuin poikkeus. Voimme siis ehdottomasti suositella!

Linkistä järjestäjän sivuille...

https://www.arolabear.fi/karhusafarit